*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Japanilaiset saavat pian viimeiset PSP:nsä

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 3.6.2014 13:35

Japanilaiset saavat pian viimeiset PSP:nsä Joulukuussa 2004 Japanissa julkaistu PlayStation Portable on pikku hiljaa astelemassa tiensä päähän – ainakin Japanissa. Sonyn käsikonsolin toimitukset lopetetaan Japanissa.
Jo aiemmin Yhdysvalloissa lopetetun konsolin myynti loppuu nyt myös Japanissa. Tämä antaa lisätilaa ainakin Nintendon käsikonsoleille ja kenties myös älypuhelinten mobiilipeleille. Samalla on kuitenkin tarkoitus siirtää edullisemman PSP:n ostajat Vitan pariin.

PlayStation Portablen jatko ei Euroopassakaan ole kovin pitkä, vaikka vielä lopetuspäivämääriä ei ole määrätty. Japania lukuunottamatta muissa Aasian maissa PSP:tä vielä jonkin aikaa nähdään, kuten myös Latinalaisessa Amerikassa.

PlayStation Portalen on korvannut PlayStation Vita, joka julkaistiin 2011 joulukuussa, noin 7 vuotta PSP:n jälkeen. PlayStation Portablea on myyty elinkaarensa aikana noin 80 miljoonaa kappaletta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Apple tutkii teknologiaa itsestään ajavaan autoon – Tekoäly tunnistaa jalankulkijan Apple tutkii teknologiaa itsestään ajavaan autoon – Tekoäly tunnistaa jalankulkijan (23.11.2017 18:49)
Applen tiedetään kehittävän jonkinlaista itsestään ajaviin autoihin soveltuvaa tuotetta tai teknologia-alustaa, mutta yhtiön strategiasta ei ole sen parempaa käsitystä. Uusi tieteellinen julkaisu ....
Galaxy S9 esitellään yllättävän pian – Ensi esiintyminen tammikuussa Galaxy S9 esitellään yllättävän pian – Ensi esiintyminen tammikuussa (23.11.2017 11:38)
VentureBeatille kirjoittavan Evan Blassin (@evleaks) mukaan Samsung aikoisi esitellä ensi vuoden lippulaivapuhelimiaan jo reilun kuukauden kuluttua. Blassin mukaan Samsung aikoisi paljastaa ....
Google lisäsi käyttöjärjestelmäänsä tuen Applen ohjelmointikielelle Google lisäsi käyttöjärjestelmäänsä tuen Applen ohjelmointikielelle (22.11.2017 19:57)
Google on päättänyt sisällyttää kehitteillä olevaan Fuschia OS -käyttöjärjestelmään tuen Swift-ohjelmointikielelle. Apple avasi Swiftin koodin vuonna 2015, minkä jälkeen kuka tahansa on voinut ....
Lähes ikuisuusprojekti – Apple kehitti kaiutinta viisi vuotta Lähes ikuisuusprojekti – Apple kehitti kaiutinta viisi vuotta (22.11.2017 14:22)
WWDC:ssä esitellyn HomePod-kaiuttimen tarina ei ole alkanut kovin ruusuisesti, sillä Apple joutui viivästyttämään sen markkinoille tuloa tämän vuoden lopulta ensi vuoden alkuun. Bloomberg tietää ....
Messenger päivittyy – Valokuvat näkyvät entistä terävämpinä Messenger päivittyy – Valokuvat näkyvät entistä terävämpinä (22.11.2017 13:52)
Facebook Messengerin kautta lähetetyistä valokuvista on tulossa aiempaa selkeämpiä, sillä pikaviestipalvelu on ilmoittanut nostaneensa kuvien maksimiresoluution nykyisestä 2K-tasosta kaksinkertaiseksi. ....

Uutisarkisto