AfterDawn logo

Sony tuo lisäetuja PlayStation Plus -tilaajille kesäkuusta lähtien

Juha Tuppi Juha Tuppi
1 kommentti

Sony heittää vastineensa Microsoftin vasta ilmoittamille Xbox Live -palvelun uudistuksille.

Microsoft ilmoitti vastikään luopuvansa Xbox Live -kultajäsenyydestä edellytyksenä viihdepalveluiden käyttämiseen Xbox-konsoleillaan. Lisäksi se kertoi tuovansa Xbox Live -palvelun kultajäsenyyden ilmaispeli- ja alennusedut myös uudelle Xbox One -konsolilleen. Sony ei ilmeisestikään halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan vastasi Microsoftin huutoon parantamalla omaa PlayStation Plus -palveluaan.

Euroopan PlayStation-blogin mukaan Sonyn maksullinen PlayStation Plus -palvelu tulee jatkossa antamaan rahalle entistä enemmän vastinetta alustasta riippumatta. Palvelun tilaajat saavat valita kesäkuusta lähtien joka kuukausi kaksi ilmaispeliä tarjolla olevasta Instant Game Collectionista. Lisäksi heinäkuusta alkaen valikoiman pelit tulevat olemaan tarjolla kuun ensimmäisestä keskiviikosta seuraavan kuukauden ensimmäiseen keskiviikkoon.


Uudistukset ovat epäilemättä asiakaspalautteen huomioon ottamisen lisäksi myös otollista arsenaalia Sonyn ja Microsoftin välisessä konsolisodassa. Microsoft on onnistunut tasoittamaan hieman taistelutannerta tarjoamalla Xbox One -konsoliaan halvempaan hintaan ilman Kinect-kameraa, sekä tulevalla Xbox Live -palvelun uudistuksella, jonka pohjalta käyttäjien ei tarvitse enää maksaa Xbox Live -tilausta halutessaan käyttää esimerkiksi Netflixiä konsolillaan. Vaikka Sonyn PlayStation 4 -pelikonsoli johtaakin kisaa vielä suvereenisti, Sony ei selkeästikään halua tarjota kilpailijalleen yhtään mahdollisuutta kiriä välimatkaa umpeen.

Ja mikäpäs siinä: tässä sodassa konsolien käyttäjät tuntuvat käärivän voitot osapuolesta riippumatta.

1 KOMMENTTI

Bodomed1/1

Ois nyt antanut jotain vähän isompaa ekslusiivia tähän kisaan. Vaikka Music unlimited palvelun kk käyttöön jos suora veloittaa kortilta ton plus palvelun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT