AfterDawn logo

YouTube saa uuden kilpailijan kesällä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on monille edelleen sama asia kuin Internetin hakukone ja yhtiö on onnistunut luomaan samanlaisen yhtäsuuruusmerkin nettivideoiden ja YouTuben välille. Yahoon mielestä tällainen peli ei vetele ja se aikookin julkaista kesän aikana kilpailijan YouTubelle, kirjoittaa Ad Age.

Yahoo on pitkin kevättä neuvotellut sisällöntuottajien kanssa sopimuksista, joiden avulla he saisivat itselleen suuremman osuuden videotoistojen tuottamista mainosdollareista kuin mitä he saavat YouTubelta. Yahoo ei vaadi videoiden tuottajilta yksinoikeutta heidän materiaaliin, joten he voivat jatkossakin käyttää YouTubea jakelukanavana. Paremman liikevaihtojaon pitäisi kuitenkin houkutella sen verran paljon, että videot löytävät tiensä Yahoon palveluun.

Videopalvelu oli tarkoitus esitellä jo keväällä mainostajille tarkoitetussa tapahtumassa, mutta sisältösopimusneuvotteluiden takia lanseerausta jouduttiin lykkäämään.


Googlen YouTubelle löytyy useita haastajia, kuten Vimeo ja Dailymotion, mutta mikään niistä ei ole kyennyt kasvamaan varteenotettavaksi kilpailijaksi. Yahookin oli kilpailussa mukana Yahoo Screenin kautta, mutta käyttäjien mahdollisuus lisätä videoita palveluun poistettiin vuoden 2010 lopulla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT