AfterDawn logo

Google+ tarjoaa pian uudet automaattiset kuva- ja videokoosteet

Juha Tuppi Juha Tuppi

Google ilmoitti tänään uusista lisäyksistä Google+ -palvelun Auto Awesome -ominaisuuksiin, jotka nopeuttavat kuva- ja videomateriaalien järjestelyä ja julkaisemista.

Virallisen Google-blogin mukaan Google+ -palvelu on saamassa uudet Google+ Stories- ja Google+ Movies -ominaisuudet. Google+ Stories muodostaa automaattisesti kuvallisen selonteon käyttäjän matkasta palveluun ladattujen kuvien ja videoiden pohjalta. Tarkoituksena on siis säästää käyttäjän aikaa ja vaivaa albumin koostamisessa. Esimerkkinä ominaisuudesta toimii vaikkapa valokuvaaja Angela Sackettin kooste. Google+ Stories on tulossa verkkoon ja Android-alustalle vielä tämän viikon aikana, ja iOS-versio on myös luvassa piakkoin.

Google+ Movies sen sijaan tähtää lyhyemmän ajan tallenteiden koostamiseen yhdeksi videoksi, joka sisältää siirtymiä sekä kuva- ja ääniefektejä. Ominaisuutta voidaan käyttää esimerkiksi syntymäpäiväjuhlista tai muusta tapahtumasta kertovan videon luomiseen. Google+ Movies on käytettävissä pian niin verkossa kuin Android- ja iOS-alustoilla.



Molemmat ominaisuudet ovat automaattisia, eivätkä siis edellytä käyttäjältä muuta kuin kuvien ja videoiden lataamista Google+ -palveluun. Blogikirjoituksessa myös todetaan, että mikäli valokuva-albumisi on jo verkossa, sinulla saattaa olla jo valmiina automaattisesti muodostettuja koosteita Google+ -palvelussa. Mikäli automaattiset koosteet eivät kiinnosta, Auto Awesome -ominaisuudet saa myös kytkettyä pois päältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT