AfterDawn logo

Xbox One saamassa tuen ulkoisille kiintolevyille

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Xbox-kehittäjätiimi on jakanut netissä kuvan, josta käy ilmi tuleva ulkoisen kiintolevyn tuki.

Redditin keskusteluissa on aiemmin jo vihjattu saman tiimin toimesta, että tuki saattaa tulevaisuudessa olla mahdollista lisätä. Nyt siitä on saatu kokolailla vahvistus. Aiheesta kirjoitti muun muassa Microsoft News.

Xbox One on saanut järjestelmäpäivityksiä kohtuullisen tiheään tahtiin, joten voisi luulla, että ulkoisten tallennusasemien tuki saadaan jo tulevien parin kuukauden aikana. Mitään virallista aikataulua ominaisuudelle ei ole kuitenkaan annettu.

Alla vielä kuva, josta ominaisuus (tarkoituksella) paljastui.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT