*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google sai avokämmentä EU:lta – kansalaisilla oikeus tulla unohdetuksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 14.5.2014 08:57 Kommentteja (5)

Google sai avokämmentä EU:lta – kansalaisilla oikeus tulla unohdetuksi EU:n tuomioistuin on tuoreessa päätöksessään linjannut, että ihmisillä on oikeus päästä vaikuttamaan mitä tietoa hakukoneiden hakutuloksista löytyy. Hakukoneita voi vaatia poistamaan heihin liittyviä linkkejä, jotka ohjaavat vanhentuneeseen tai epäolennaiseen tietoon.
Oikeus tulla unohdetuksi -päätös juontaa juurensa Espanjassa alkaneesta tapauksesta, jossa Costeja Gonzálezin nimen googlettamisella löytyi kaksi La Vanguardia -lehden vuonna 1998 päivitetyille sivuille. Sivuilla mainitaan Costeja Gonzálezin nimi sosiaaliturvasaatavien perimisen takia suoritettavaa kiinteän omaisuuden huutokaupan kohdalla.

Tiedot on julkisesttu täysin laillisesti, mutta asia on luonnollisesti jo käsitelty ja poissa päiväjärjestyksestä. Tietojen helppo löytäminen vaivasi Gonzálezia ja hän lähti hakemaan tietojen piilottamista oikeusteitse. EU:n tuomioistuimen mukaan ihmisillä on oikeus vaatia vanhentuneiden ja epäolennaisten tietojen poistamista.

Päätös löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

114.5.2014 9:12

Voin jo kuvitella miten poliitikot, jne haluavat poistattaa Googlen indeksistä itseään koskevat vanhat, epämiellyttävät lehtijutut -- "Poliitikko ajoi kännissä" -haulla ei muutaman vuoden päästä löydy netistä enää mitään.

214.5.2014 9:56
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:
Voin jo kuvitella miten poliitikot, jne haluavat poistattaa Googlen indeksistä itseään koskevat vanhat, epämiellyttävät lehtijutut -- "Poliitikko ajoi kännissä" -haulla ei muutaman vuoden päästä löydy netistä enää mitään.
Oikein ja kohtuullista ehkä heillekkin, mutta ei taida onnistua uutisen jutun perusteella.
Jos poliitikolla tarkoitat silmää tekeviä.

314.5.2014 12:15

Tämä on kyllä realistisen tiedon saatavuuden kannalta huono asia. Voisin kuvitella että erityisesti poliitikot ja julkisuuden henkilöt alkavat hyvinkin pian kiillottaa omaa julkikuvaansa vaatimalla Googlea poistamaan hakutuloksistaan kaikki vähänkään negatiiviseen sävyyn heistä kirjoitetut ja vanhat tai "epäolennaiset" jutut.

Google on tähän mennessä ollut suhteellisen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) oikeudenmukainen ja tasapuolinen hakukone niin hyvässä kuin pahassa, mutta tämän jälkeen luultavasti vähemmän pahassa joidenkin henkilöiden suhteen.

414.5.2014 13:04
spam
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teamy:
Tämä on kyllä realistisen tiedon saatavuuden kannalta huono asia.

Jos yksityisestä henkilöstä nimellä hakiessa löytyy tuollainen tieto, niin antaako se hänestä kovinkaan totuudenmukaisen kuvan ?

Kohtuullista että yksityishenkilö voisi valita onko hänellä yksityisyyttä vai ei. Rekistereissä hän EU maissa on, jos jotain vuotaa niin yksittäinen välttämättä anna totuudenmukaista kuvaa yksilöstä.
Se että tieto ei ole salaista on eriasia kuin se että teito on hakukoneen rekisterissä yhdisteltynä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teamy:
Voisin kuvitella että erityisesti poliitikot ja julkisuuden henkilöt alkavat hyvinkin pian kiillottaa omaa julkikuvaansa vaatimalla Googlea poistamaan hakutuloksistaan kaikki vähänkään negatiiviseen sävyyn heistä kirjoitetut ja vanhat tai "epäolennaiset" jutut.

Heiltä se taasen ei tuon perusteella onnistu.

Julkisuuden henkilöillö taasen tarve pienempi, koska heistä Googlen hauilla löytyy laajasti aineistoa, jos siis todellisuudessa ovat julkisuuden henkilöitä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teamy:

Google on tähän mennessä ollut suhteellisen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) oikeudenmukainen ja tasapuolinen hakukone niin hyvässä kuin pahassa, mutta tämän jälkeen luultavasti vähemmän pahassa joidenkin henkilöiden suhteen.
Google hauilla ei löydy kaikkea, monen yksityishenkilön kohdalta hyvin vähän.
Osasta taasen täysin valheelista.

514.5.2014 14:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Jos yksityisestä henkilöstä nimellä hakiessa löytyy tuollainen tieto, niin antaako se hänestä kovinkaan totuudenmukaisen kuvan ?
Nimenomaan tarkoitan realistisella tiedolla kokonaiskuvaa jonka hakukoneen kautta jostakin henkilöstä saa. Mikäli kaikki löytyvä tieto on pelkästään positiivista, on kokonaiskuvasta realistisuus kaukana.

Toki tämä "unohdetuksi tulemisen optio" mahdollistaa varmasti oikeasti väärän tiedon poistamisen hakutuloksista, mikä on hyvä asia. Näkisin kuitenkin että sensuuri, myös henkilökohtainen sellainen, ei ole vapaan tiedon kannalta kovin hieno juttu.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kumpi kannattaa ostaa, Nokia 8 vai OnePlus 5? Kumpi kannattaa ostaa, Nokia 8 vai OnePlus 5? (17.8.2017 14:26)
HMD Globalilta on viime vuoden lopusta lähtien odotettu kieli pitkällä lippulaivapuhelinta, joka näyttäisi millaista rautaa Nokia-puhelimet parhaimmillaan ovat. Sellainen puhelin esiteltiin ....
7 kommenttia
Apple pistää rahat pöytään – Hyökkää Netflixiä vastaan omilla tuotannoilla Apple pistää rahat pöytään – Hyökkää Netflixiä vastaan omilla tuotannoilla (17.8.2017 11:52)
Apple aikoo sijoittaa tulevan vuoden aikana miljardi dollaria TV-ohjelmien hankintaan ja tuotantoon, kertoo Wall Street Journal. Yhtiö on jo pidemmän aikaa puhunut palveluliiketoiminnan kasvattamisesta, ....
1 kommentti
Tältä näyttää LG:n V30 – Yksi syksyn kiinnostavimmista älypuhelimista Tältä näyttää LG:n V30 – Yksi syksyn kiinnostavimmista älypuhelimista (17.8.2017 11:08)
Useiden Android-vuotojen takuuvarma lähde, Evan Blass, on julkaissut Twitter-tilinsä kautta lehdistökuvan myöhemmin tässä kuussa esiteltävästä LG V30 -lippulaivapuhelimesta. Kuten odottaa saattoi, ....
Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon Teknologiayhtiöt nousivat vastarintaan – Siivoavat valkoisen ylivallan kannatuksen piiloon (17.8.2017 09:41)
Yhdysvalloissa poliittinen keskustelu on kiihtynyt Charlottesvillen levottomuuksien seurauksena. Virginialaiseen kaupunkiin julistettiin hätätila äärioikeiston mielenosoituksen takia, jotta ....
3 kommenttia
Tässä on uusi Nokia 8 – Lippulaiva kaksoiskameralla Tässä on uusi Nokia 8 – Lippulaiva kaksoiskameralla (16.8.2017 22:03)
HMD Global on laajentanut Android-pohjaisten Nokia-puhelimien valikoimaa neljännellä mallilla. Uusi Nokia 8 edustaa yhtiön tuoteportfolion ylempää hintaluokkaa ja sen luvataan haastavan muut ....
3 kommenttia

Uutisarkisto