AfterDawn logo

Google Glass -lasien myynti avattiin kaikille halukkaille Yhdysvalloissa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on käynnistänyt Glass-älylasien myynnin Yhdysvalloissa. Pari vuotta sitten julkistetut lasit ovat olleet tähän asti kehittäjien testattavina, mutta nyt niihin pääsee kuka tahansa käsiksi. Muutama viikko sitten laseja myytiin yhden päivän ajan kaikille halukkaille.

Internetjätti on luvannut Glassien kuluttajaversion olevan edullisempi kuin kehittäjämalli. Hintaa ei ole kuitenkaan vielä leikattu, sillä laitetta myydään edelleen samalla 1500 dollarin hintalapulla. Lasit eivät ole vielä edenneet siihen vaiheeseen, että todellinen myynti kuluttajille voidaan aloittaa. Nyt avattu myynti on tarkoitettu niille, jotka haluavat kaikista palavimmin päästä mukaan Explorer-käyttäjäksi.

Google on kertonut yhteistyöstä silmälasiyhtiö Luxottican kanssa, minkä myötä markkinoille pitäisi tulla Ray-Ban- ja Oakley-brändättyjä Glass-laseja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT