AfterDawn logo

Tekniikkajätit vetosivat vapaan internetin puolesta, mukana muun muassa Facebook, Google ja Microsoft

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
8 kommenttia

Internetin neutraliteetti on asia, jonka puolesta moni näkee olevan aiheellista taistella.

Niin suuret kuin pienemmätkin ovat liittyneet yhteen ja kirjoittaneet Yhdysvaltojen telehallintovirastolle (FCC) vetoomuksen vapaan internetin puolesta. Tempaus juontaa juurensa aikeista mahdollistaa lainsäädännöllä operaattoreiden kaistansäätely. Käytännössä operaattorit voisivat siis hidastaa haluamiaan palveluita tai periä lisämaksua täyden kaistan avaamisesta esimerkiksi Googlen ja Netflixin kaltaisiin palveluihin.

Vetoomuksessa kerrotaan allekirjoittaneiden yhteisestä huolesta ja mainitaan useampaan otteeseen kuluttajien etu. Toki myös palveluntarjoajien omat edut ovat vaakalaudalla. Yleisesti ottaen aiotut uudistukset ovat tekstin mukaan "suuri uhka koko internetille".


Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet esimerkiksi Amazon, Dropbox, Ebay, Facebook, Google, Kickstarter, LinkedIn, Microsoft, Netflix, Reddit, Twitter ja Yahoo.

8 KOMMENTTIA

Dafly1/8

Mitä helvettiä Microsoft tekee tuossa porukassa? Ilmeisesty yrittää kiillottaa kilpeään. Tuo ronttifirma yrittää rahastaa kaikesta mahdollisesta käyttämällä mm. suljettuja rajapintoja.

Lumikki2/8

Siis yhtiöt puhuu "suuri uhka koko internetille". Kun tosiassa kyse on RAHASTA eli ei haluta maksaa ISP:lle kaistoista.

Itse kuluttajana en pidä tuosta palvelukohtaisesta kaistanmaksu ajatuksesta, koska se johtaa ongelmiin ja väärinkäyttöihin.

Mutta isot yritykset puhuvat muka "kuluttajan eduista". Naurattaa se että yritys muka välittäisi kuluttajan tarpeista, kun eivät ole tähänkään asti välittäneet.

johtaja593/8

Eiköhän tuon vetoomuksen halua allekirjoittaa kaikki muut paitsi operaattorit. Suomessa ei tuollaista lainsäädäntöä tarvita, kun kaistan rajoitus on jo käytössä Soneralla ainakin.

WereCatf4/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Suomessa ei tuollaista lainsäädäntöä tarvita, kun kaistan rajoitus on jo käytössä Soneralla ainakin.

En minole ainakaan kuullut, että kukaan muu sitä harrastaisi Suomessa, ko Sonera. Ei itellä ainakaan oo tullut muilla operaattoreilla vastaan. Sonera taas on aina ollut paska.

Flobat5/8

HAH
Kaikki yhtiöt jotka tienaavat elantonsa yksityisyyden riistämisellä on taistelemassa vapaan internetin puolesta.
No täytyyhän sitä mainetta jollakin paikkailla :D

IhmeJaKumma (vahvistamaton)6/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dafly:

Mitä helvettiä Microsoft tekee tuossa porukassa? Ilmeisesty yrittää kiillottaa kilpeään. Tuo ronttifirma yrittää rahastaa kaikesta mahdollisesta käyttämällä mm. suljettuja rajapintoja.

Eikö tuohon viestiisi voisi lisätä myös, että mitä helvettiä Google ja Facebook tekee tuossa porukassa? Missäs muuten Apple, Linux Foundation ja TOR-projektin edistäjät mahtaa olla...? Ainii, ku TOR toimiikin NSA:n alaisuudessa, sori unohdin, MY BAD. ;)

coocie987/8

"The enemy of my enemy is my friend"

Minua ei haittaa olla saatanan puolella jos pääsen Cthulhusta eroon. Nettineutraalius on kuitenkin sen verran tärkeä asia, etten oikeasti välitä.

user@org (vahvistamaton)8/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dafly:

Mitä helvettiä Microsoft tekee tuossa porukassa? Ilmeisesty yrittää kiillottaa kilpeään. Tuo ronttifirma yrittää rahastaa kaikesta mahdollisesta käyttämällä mm. suljettuja rajapintoja.

Netflix on suurin poikkeus joukossa
Microsoft ja suurin osa listan muista "kuluttaa" paljon kaistaa, joista ei useinkaan laskuta loppukäyttäjää.

Noille on etu että nettiliittymien haltijat maksavat kaistan, samaan tyyliin kuin aikoinaan taloyhtiöissä kiinteä vesimaksu.

Googlelle asia on erittäin tärkeä, suurimpana kaistarohmuna sen etu että käyttäjä maksaa saamansa mainonan ja kuvittelee että se on ilmaista.

Koska jakelian ei tarvi maksaa kaistaa kokonaan, ei sen tarvitse niin kauheasti miettiä sen säästämistä.

Netflixille asia on varmaan aiheuttaunut miettimistä, sillä laskutusyhteys käyttää, joten se voisi laskuttaa kaistan. ja saada kilpailuetua esim mainosrahoitteisiin(ei käyttäjää laskuttaviin) palveluihin nähden. Isona vaativana datankuluttajana ehkä laskevat että parempi että sen loppumatkan data kustannukset jakaantuu tasan kaikkien nettiliittymän maksavien kesken, eikä vain sen omille asiakkaille.

Netflix kilpailee myös perinteisten yleislähetysyhtiöiden kanssa, johin nähden se saa kustannusetua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT