AfterDawn logo

Oculus VR vastaa ZeniMaxin syytöksiin teknologiavarkaudesta

Juha Tuppi Juha Tuppi

Facebookin omistamista Oculus Rift -virtuaalilaseista nousi viime viikolla kohu, kun Oculus VR:n teknologiajohtajan John Carmackin edellinen työnantaja ZeniMax Media syytti tätä omistamansa teknologian laittomasta hyödyntämisestä Oculuksen virtuaalilaseissa.

TechCrunch raportoi tänään Oculus VR:n virallisesta vastineesta ZeniMaxin syytöksiin. Oculus Rift -virtuaalilasien kehittäjän mukaan sen tuotteet eivät sisällä "riviäkään ZeniMaxin omistamaa koodia tai muuta teknologiaa".

Lisäksi Oculus VR totesi, että Carmack siirtyi Oculuksen leipiin viime vuoden lopulla, koska hän halusi työskennellä virtuaalitodellisuuden parissa. Lähteen mukaan sekä ZeniMax että Oculus VR olivat neuvotelleet Oculus Rift -tuen kehittämisestä Doom 3 BFG -pelille, mutta ZeniMax oli hyllyttänyt projektin ja kehoittanut tuolloin vielä ZeniMaxin alaisuudessa työskentelevää Carmackia keskittymään muihin tehtäviin, kun Oculus VR kieltäytyi luovuttamasta omistusosuutta yrityksestään.


Oculus VR lisää vielä, että ZeniMax nosti asian julkisuuteen vasta sen jälkeen, kun Facebook oli ilmoittanut hankkivansa Oculuksen kahdella miljardilla dollarilla itselleen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT