*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

"Doomin isää" syytetään teknologian varastamisesta Oculus-lasien kehittämiseksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 2.5.2014 10:36

"Doomin isää" syytetään teknologian varastamisesta Oculus-lasien kehittämiseksi Peliyhtiö id Softwaren emoyhtiö Zenimax Media syyttää John Carmackia virtuaalitodellisuuteen liittyvän teknologian varastamisesta. Carmack perusti aikoinaan id Softwaren ja siirtyi hiljattain virtuaalitodellisuuslaseja kehittävän Oculuksen teknologiajohtajaksi. Zenimaxin mukaan Carmack vei mukanaan id Softwaren teknologioita Oculukselle.
Zenimax perää nyt luonnollisesti korvauksia heidän omistaman tekniikan luvattomasta hyödyntämisestä. Yhtiön mukaan asiasta keskusteltiin jo ennen kuin Facebook osti Oculuksen ja näiden keskustelujen perusteella Zenimax katsoo, että Oculus on itsekin myöntänyt käyttävänsä Zenimaxin tekniikkaa. Zenimax pyysi korvauksena omistusosuutta Oculuksesta, mutta tällaiseen järjestelyyn ei päästy.

Saatavilla olevien tietojen pohjalta on vaikea sanoa millaisesta tekniikasta on käytännössä kyse, mutta sillä sanotaan olevan keskeinen rooli Oculuksen laseissa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Vieläkin nopeampaa on tulossa – USB 3.2 -standardi valmistuu pian Vieläkin nopeampaa on tulossa – USB 3.2 -standardi valmistuu pian (26.7.2017 10:24)
Jotta kehitys ei pysähtyisi, luodaan vähän väliä uusia tiedonsiirtostandardeja nopeampaa ja tehokkaampaa tiedonvälitystä varten. USB:kin on etenemässä 3.2-versioon tulevan syksyn aikana. ....
1 kommentti
Toyota teki läpimurron akuissa – Lupaa parempia ominaisuuksia sähköautoihin Toyota teki läpimurron akuissa – Lupaa parempia ominaisuuksia sähköautoihin (26.7.2017 09:42)
Toyota on edennyt niin sanottuun production engineering -kehitysvaiheeseen sähköautomallissaan, jossa hyödynnetään uudenlaista kiinteää elektrolyyttiä käyttävää akkuteknologiaa. Elektrolyytin ....
1 kommentti
Trump kehuu – Apple rakentaa kolme valtavaa tehdasta Yhdysvaltoihin Trump kehuu – Apple rakentaa kolme valtavaa tehdasta Yhdysvaltoihin (26.7.2017 09:12)
Apple rakentaa Yhdysvaltoihin kolme suurta tuotantolaitosta, väittää Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Wall Street Journalin haastattelussa. Trumpin mukaan Applen toimitusjohtaja Tim ....
Odotettu uutinen – Adobe lopettaa Flashin kehittämisen 2020 Odotettu uutinen – Adobe lopettaa Flashin kehittämisen 2020 (26.7.2017 08:43)
Jo vuosia nettinatiivit ovat odottaneet sitä päivää, kun Adobe kertoo ajankohdan Flashin kuolemalle. Nyt se on koittanut: vuoden 2020 jälkeen Adobe ei aio enää kehittää Flashia eikä täten myöskään ....
Kiina aikoo päihittää Yhdysvallat tekoälyssä – Esitteli kunnianhimoisen ohjelman Kiina aikoo päihittää Yhdysvallat tekoälyssä – Esitteli kunnianhimoisen ohjelman (25.7.2017 11:23)
Kiinan valtioneuvosto on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen, jonka mukaan maa olisi tekoälytutkimuksen johtava valtio vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on rakentaa tekoälyn ympärille kokonainen ....

Uutisarkisto