AfterDawn logo

Tuomioistuin: EU on mahdollistanut kansalaisten viestien liian tarkan seuraamisen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

EU-tuomioistuin on julistanut pätemättömäksi unionin vuoden 2006 direktiivin, joka käytännössä määrää puhelinyhtiöt ja internetin palveluntarjoajat keräämään heidän verkossa tapahtuvan viestinnän tunnistetiedot, joihin maiden tiedustelu- ja poliisiviranomaiset voisivat tarvittaessa päästä käsiksi.

Direktiivin perusteella EU-maat pystyivät velvoittamaan operaattoreita keräämään ja säilyttämään ainakin puolen vuoden ajan viestien ajankohtaan, kestoon, käyttäjään ja paikkaan liittyviä tietoja. Viestien sisältöä direktiivi ei vaatinut säilytettäväksi. Tietoja haluttiin kerätä rikosten selvittämistä ja terrorismin torjuntaa varten.

EU-tuomioistuimen mukaan direktiivi mahdollistaa niin laajan tiedonkeruun, että se muodostaa uhan kansalaisten yksityisyydelle. Viestintätietojen avulla voidaan selvittää missä, kenen kanssa ja kuinka useasti tietty henkilö on ollut yhteydessä toiseen henkilöön. Tuomioistuimen mukaan direktiivi ei ole ristiriidassa yksityiselämän ja henkilötietojen suojia koskevien perusoikeuksien kanssa, mutta EU ylitti suhteellisuusperiaatteen kunnioittamisen asettamat rajat, kun se antoi direktiivin tietojen säilyttämisestä.


Tuomioistuimen asiaa koskeva lehdistötiedote löytyy täältä.

1 KOMMENTTI

syrtek661/1

Tällä päätöksellä tuomioistuin läväytti märällä pyyhkeellä EU:n komissiota oikein olan takaa. Tässä päätöksessä Eun tuomioistuin vertasi netiliikennettä kirjesalaisuuteen joka on perusoikeuksien lähtökohta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT