AfterDawn logo

Microsoft haastaa Applen ja Googlen autoissakin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
13 kommenttia

Apple esitteli autojen kojelautanäytöille suunnitellun CarPlay-käyttöliittymän Geneven automessuilla ja muutamaa kuukautta aiemmin Google kertoi uudesta Open Automotive Alliance -yhteenliittymästä, joka kehittää autoihin sopivaa Androidia. Nyt myös Microsoft on ilmoittanut olevansa mukana kilpailussa autoille suunnitellulla Windows-käyttöliittymällä.

Microsoft ei ole mikään eilisen teeren poika autojen infotainment-järjestelmissä, sillä ohjelmistojätin valikoimista on löytynyt Windows Embedded Automotive -ohjelmisto, jota ainakin BMW, Ford, Kia ja Nissan ovat hyödyntäneet autoissaan. Uusi autoille suunniteltu Windows poikkeaa olennaisesti Microsoftin aiemmista ratkaisuista siinä, että uusi ohjelmisto toimii yhdessä Windows-puhelimien kanssa ja sitä kautta tuo Windowsin Metro-käyttöliittymän autoihin. Käyttäjälle ei jää epäselväksi minkä firman käyttöliittymästä on kyse.


Build-tapahtumassa esitelty "Windows in the Car" on vielä konseptitasolla, eli autoissa sitä ei tulla näkemään vielä hetkeen. Sen on tarkoitus toimia samaan tapaan kuin Applen CarPlay, eli kojelaudalle ilmestyvän Windowsin lähteenä toimii autoon kytketty (MirrorLink) Windows Phone -puhelin. Lisäksi puheohjaus (Cortana) tulee oletettavasti olemaan olennaisessa asemassa (kuten Siri CarPlayssä).

"Windows in the Carin" videoitu esittely löytyy täältä (kohta 25:30).

13 KOMMENTTIA

Bodomed1/13

Windows has failed to restart. Please restart the car... :D

R4ndom12/13

Virukset, hakkerit ja bluescreenit autoon, ihanaa, just sitä ole aina toivonut. Ja auton käynnistys vie ilman SSD:tä puoli tuntia. Ja kesken ajon auto rupeaa asentaa päivityksiä ja auto pitää uudelleenkäynnistää.

miksu19973/13

Tuplat ;D

miksu19974/13

" A problem has been detected and windows has been shut down to prevent damage on your car

If this is the first time you've seen this Stop error screen, restart your car.


Beginning dump of physical memory"

XD

Aatkinsinpatukka69 (vahvistamaton)5/13

Lagi android saa auton lagimaan ja virukset tuhoavat järjestelmän myös päivitystuki on huonoin. Applen laitteella leikitään ajossa ja ajetaan kolareita. Windows on paras tähänkin hommaan. Ja win 8 toimii todella hyvim nuo teidän kertomat jutut ovat xp aikana tapahtuneita

miksu19976/13

ÖÖÖÖ... Windowsissa ei tarvii olla kun yksi pieni virhe ajurissa, niin kaataa koko koneen....

R4ndom17/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miksu1997:

ÖÖÖÖ... Windowsissa ei tarvii olla kun yksi pieni virhe ajurissa, niin kaataa koko koneen....

Kataa auton ojaan...


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aatkinsinpatukka69:

Lagi android saa auton lagimaan ja virukset tuhoavat järjestelmän myös päivitystuki on huonoin. Applen laitteella leikitään ajossa ja ajetaan kolareita. Windows on paras tähänkin hommaan. Ja win 8 toimii todella hyvim nuo teidän kertomat jutut ovat xp aikana tapahtuneita

Android ei ole laginen, halvemmat puhelimet ei vaan pyöritä sitä kunnolla. Jos ostat yli 250€ android puhelimen, se ei lagi. Android on liian raskas niihin halppispuhelimiin, sikis ne halppispuhelimet lagii. Toisekseen androdiin ei ole viruksia, jotka asentuisivat ilman käyttäjän tyhmyyttä eikä android "virukset" eivät pysty levitä laitteesta toiseen, jolloin ne eivät ole viruksia vaan normaaleita haittaohjelmia, eikä ne "virukset" pysty vaurioittamaan järjestelmää tai rautaa ilman root-oikeuksia. Windows ydin on ihan sama XP:ssä kuin kasissa, hieman sitä on korjailtu. Kumpikin yhtä haavoittuvainen ja turvaton.

Boss938/13

Jos tuo perustuu mitenkään Wp käyttöjärjestelmään, niin viruksista tai kaatumisista ei ole pelkoa.

@Random1: Wp:hen verrattuna Android on kyllä laginen, koska kuten itsekin myönsit, on antero sen verran raskas, että se tarvitsee kalliimpaa rautaa toimiakseen. Wp:n kanssa tätä ongelmaa ei ole, vaan se toimii ihan yhtä sulavasti sillä 100€ puhelimella, kuin sillä 600€ puhelimella.

mjk9/13

Winukka ja auto ei hyvä yhdistelmä. Jossain vaiheessa oli juttua (muutamia vuosia sitten) että jos auto toimisi Windowsilla kukaan ei sitä ostaisi (myyjä/maahantuoja) siinä pelossa että "kuppi" menisi nurin (auto resetoisi itsensä tietyn ajan kuluttua jne) eli aika paha skenario. Puh. vielä sen verran itsellä ollut 2x win 6.0 ja 6.5 versioiset puhelimet ja olivat helvetinmoista kuraa, nyt käytössä toinen android samsung s2 ja ei lagia yms ole ollut (omassa käytössä n.5 vuotta winukat työpuhelimia) ja jäi viimeiseksi WP puhelimiksi itsellä nyt työkäytössä Apple...

Itse en ainakaan osta autoa jossa win löytyy luottoa ei ihan niin paljoa ko järjestelmään ole (töissä juuri tappalee eri winukoitten kanssa ihan tarpeeksi).

jartar10/13

Lähteekö nyt kaikki siitä oletuksesta, että tuo Windows säätelisi kaikkea auton polttoaineen syötöstä ratin kääntelyyn.

Eiköhän nuo käyttikset hoitele vähän eri juttuja tyyliin viihde/navigointi/puhelut...

mjk11/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lähteekö nyt kaikki siitä oletuksesta, että tuo Windows säätelisi kaikkea auton polttoaineen syötöstä ratin kääntelyyn.

Eiköhän nuo käyttikset hoitele vähän eri juttuja tyyliin viihde/navigointi/puhelut...

Näin minäkin olen käsittänyt :p, tosin ei tuokaan pois suljettu ole..

user@org (vahvistamaton)12/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Winukka ja auto ei hyvä yhdistelmä. Jossain vaiheessa oli juttua (muutamia vuosia sitten) että jos auto toimisi Windowsilla kukaan ei sitä ostaisi (myyjä/maahantuoja) siinä pelossa että "kuppi" menisi nurin (auto resetoisi itsensä tietyn ajan kuluttua jne) eli aika paha skenario.


BMW jopa markkinoi aiheella, sen jälkeen sitten otti Windowssin käyttöön.
Ei tee Windows, kuten ei jokin muukaan os ongelmavapaata. ja kun auton oleellisia softia päivitetään, ei niitä tehdä ajossa. ei varsinkaan OS päivityksiä.

user@org (vahvistamaton)13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lähteekö nyt kaikki siitä oletuksesta, että tuo Windows säätelisi kaikkea auton polttoaineen syötöstä ratin kääntelyyn.

Eiköhän nuo käyttikset hoitele vähän eri juttuja tyyliin viihde/navigointi/puhelut...

Uutinen oli vähän sinne päin, itse asia mistä juttussa viitataan on ihan WP8 luuri juttu ja se että demosivat ko tukea (softaa) luurissa. Tuota tukea taasen on odotettu Nokia MS kimpasta lähtien ainakin Lumioihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT