AfterDawn logo

Urhotv pimenee huhtikuussa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Urheiluun keskittyvän Urhotv-televisiokanavan lähetykset keskeytetään toistaiseksi huhtikuun ensimmäinen päivä velkaantumisen estämiseksi. Kanavayhtiö hakeutui viime vuoden lopulla yrityssaneeraukseen, mutta se ei ole pystynyt kääntämään liiketoimintaansa kannattavaksi. Saneerausprosessia on haettu keskeytettäväksi.

Urhotv omistaa tällä hetkellä Veikkausliigan lähetysoikeudet. Helsingin Sanomien mukaan otteluiden televisiointiin liittyvää tietoa kerrotaan aprillipäivänä.

"Tilanteemme on kriittinen, mutta emme vieläkään ole luopuneet toivosta löytää keinoja. Merkityksemme suomalaisen urheilun televisioinnille on huomattavan suuri ja taistelemme loppuun asti löytääksemme kaikille osapuolille parhaan ratkaisun", kertoo URHOtv:n operatiivinen johtaja Markku Korhonen.

URHO Play:n otteluiden ja tallenteiden katselu sekä ostaminen toimivat normaalisti maaliskuun loppuun saakka, mutta palvelujen myynti lopetetaan huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen. URHO Playn jo tilatut, maaliskuun jälkeistä aikaa koskevat palvelut hyvitetään asiakkaille.

3 KOMMENTTIA

oxygenol1/3

Eipä ihme.
Törkeästi ylihinnoitellut tuotteet ja toimimattomat lähetykset kostautuvat.

Ei jää kyllä ikävä.

Michelola2/3

ei kannata perustaa palvelua jos ei osaa

trooper783/3

Tästä on hyvä jatkaa kehitystä... kaikki urheilu yhteen maksukanavapakettiin ja hyvä tulee. Ärsyttää kun pitää olla vaihtamassa kanavapaketteja kun esitysoikeudet on milloin minkin kanavan hyppysissä =/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT