*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Facebook ostaa Oculus VR:n - kahden miljardin yllätyskauppa

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 26.3.2014 07:57 Kommentteja (7)

Facebook ostaa Oculus VR:n - kahden miljardin yllätyskauppa Facebook on ilmoittanut blogissaan ostavansa paljon hypeä nostattaneen Oculus Riftin kehittäjän, Oculus VR:n. Kauppahinnaksi on ilmoitettu arviolta kaksi miljardia dollaria, eli noin 1,45 miljardia euroa.
Aivan kuten Whatsapp-kaupankin kanssa, tälläkin kertaa Facebook maksaa vain osan kauppahinnasta käteisellä ja loput yhtiön omilla osakkeilla. Nyt suora raha vaihtaa omistajaa noin 400 miljoonan dollarin arvosta. Kaupan uskotaan saavan sinettinsä vuoden toisen neljänneksen aikana.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi yhtiön auttavan Oculus Riftin kehityksessä ja etsivän uusia yhteistyökumppaneita pelialalta. Näin ollen ei ole siis välitöntä pelkoa siitä, että virtuaalitodellisuuslasien fokus siirtyisi pois pelialalta. Siltä pohjalta on kuitenkin hyvä laajentaa.

- Oculuksella on nyt mahdollisuus luoda maailman sosiaalisin alusta ja muuttaa tapoja joilla teemme töitä, pelaamme ja kommunikoimme, Zuckerberg hehkuttaa.

- Olemme todella innoissamme päästessämme työskentelemään Markin ja Facebook-tiimin kanssa ja rakentamaan maailman parasta virtuaalitodellisuutta, kommentoi Brendan Iribe, Oculus VR:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja.

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

126.3.2014 8:54

Kuinka pirusti sillä facebookilla on rahaa?
Ihan tajuttomia kauppoja se izo Z tekee.

226.3.2014 9:13
MoosesUtopiainen
Vahvistamaton

Jaahas, tämä tarkoittanee sitä, että OR tulee maksamaan sen 500+ euroa, ja OR:n käyttäminen tarvitsee facebook-tilin.

326.3.2014 10:01

Tämä tarkoittaa että sinulla täytyy olla facebook jotta voit käyttää laseja, lisäksi lasit lähettävät lärvikirjaan noin kymmenen sekunnin välein screenshotteja, hyvänä yllätyksenä laseihin tulee silmien eteen viiden sekunnin välein mainoksia, sekä NSA luonnollisesti voi seurata mitä pelaat ja näet. Taas kerran facebook...

426.3.2014 10:10

noni... tuhoon tuomittu tuokin laite.

526.3.2014 10:22

mahtaa vituttaa raskaasti niitä jotka on ennakkotilannut. Itse olin vahvasti oculucsen puolella mutta nyt jää unholaan ihan kokonaan.

Se on taas ihan varma että siellä on kaikkien face-etusivulla ilmoituksia "X vietti virtuaalitodellisuudessa 23 tuntia tänään" muutamien screenshottien saattelemana. Ja jos vähän katsot väärään suuntaan laseilla niin kaikkien etusivulla on ilmotus kuinka tykkäät erinäisistä kääpiöpornosivustoista ja kaveripyyntö lähtenyt muutamalle tuntemattomalle ja liketetty ja sharetettu vahingossa muutamaa muuta juttua

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.3.2014 @ 10:26

626.3.2014 10:32

Minecraft + OR = Peruttu

https://twitter.com/notch/status/448586381565390848


Tietokone; Emo=AsRock 970 Extreme4, Prosessori=FX-8350 8x4,7Ghz, Nayttis=Gigabyte AMD Radeon HD 7850 OC 2GB, Muisti=16gb 1600Mhz DDR3, Kovalevytila=250gb SSD/5TB normaali.

726.3.2014 11:10

Mikä tässä taas mättää? Oculuksen kaverit saivat kohtalaisen apurahan tuon kikottimensa kehittämiseen ja Zuckerberg on luvannut pitää näppinsä erossa kehitystyöstä.

Itse ainakin odottelen edelleen ihan mielenkiinnolla, että mitä tästä tulee ja tämä kauppa vain lisää luottoa lopputulosta kohtaan. Mielenkiinto kyllä lopahtaa, jos tuo pusketaan markkinoille jollain fb-kuorrutuksella, mutta siihen asti on ihan turha ulista ja maalailla piruja seinille.

Oculus ei muutenkaan ihan tasan ole jäämässä ainoaksi VR-laitteksi, joten jos nyt päättävät ampua itseään jalkaan fb-pakolla, niin jääpähän enemmän tilaa kilpailijoille.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung Galaxy S8 ja LG G6 tulivat myyntiin Suomessa Samsung Galaxy S8 ja LG G6 tulivat myyntiin Suomessa (28.4.2017 17:42)
Odotetut Android-älypuhelimet saapuivat tänään myymälöihin. Helmikuussa MWC-messuilla esitelty LG G6 tuodaan myyntiin yhteistyössä Gigantin kanssa, minkä lisäksi puhelimen voi löytää operaattorien ....
Bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin Bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin (28.4.2017 17:11)
Bitcoinin arvo kävi eilen uusissa ennätyslukemissa. Kirjoitushetkellä Bitcoinin arvo on noin 1300 dollaria eli noin 1200 euroa. Eilen yhden Bitcoinin arvo oli korkeimmillaan noin 1340 dollaria. ....
iPhone-sovellusten hinnat nousevat – 0,99 euron sovellukset jäävät historiaan iPhone-sovellusten hinnat nousevat – 0,99 euron sovellukset jäävät historiaan (28.4.2017 14:04)
Apple on päättänyt korottaa App Storessa myytävien mobiilisovellusten hintaa. Alhaisin hintaluokka nousee 0,99 eurosta 1,09 euroon. Vastaava hintakorotus tehdään myös Meksikossa ja Tanskassa. ....
2 kommenttia
Apple Music uudistuu jälleen – Tänä vuonna siitä tulee videopalvelu Apple Music uudistuu jälleen – Tänä vuonna siitä tulee videopalvelu (28.4.2017 12:34)
Apple Music -suoratoistopalvelu uudistuu jälleen tänä vuonna kun Applen iOS-mobiilikäyttöjärjestelmästä esitellään uusi versio. Asia tuli ilmi Bloombergin tekemästä henkilökuva-artikkelista, ....
Vaasa pääsi jatkoon – Jättimäinen akkutehdashanke etenee Vaasa pääsi jatkoon – Jättimäinen akkutehdashanke etenee (28.4.2017 10:15)
Pohjolaan jättimäisen akkutehtaan rakentamista suunnitteleva Northvolt-kasvuyritys on keventänyt tehtaan potentiaalisten sijoituspaikkojen listaa. Jatkoon pääsi yhteensä 10 paikkakuntaa, joista ....
2 kommenttia

Uutisarkisto