*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

WSJ: Apple on uudistamassa verkkoinfrastruktuuriaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 4.2.2014 09:32

WSJ: Apple on uudistamassa verkkoinfrastruktuuriaan Apple aikoo uudistaa verkkopalveluidensa infrastruktuuria tulevaisuuden haasteita silmällä pitäen, kirjoittaa Wall Street Journal. Tavoitteena on tarjota parempaa käyttökokemusta yhtiön nykyisiin palveluihin, mutta samalla se voi jo varata kapasiteettia uutta televisiopalvelua varten.
WSJ:n mukaan Apple olisi lyhyessä ajassa varannut itselleen pitkäaikaisilla sopimuksilla huomattavan määrän kaistaa. International Internet Exchangen strategiajohtaja Bill Norton arvioi WSJ:lle, että Apple olisi lyhyessä ajassa hankkinut itselleen kaistaa sen verran, että sen avulla voidaan siirtää sekunnissa satojen gigabittien edestä dataa.

Lukema vastaa Internetin suurimpien solmukohtien tiedonsiirtonopeutta. Nortonin mukaan se on hyvä alku todella suurelle verkolle, jollaista Apple tarvitseekin mikäli se päättää laajentaa sisältövalikoimaansa nykyisestä.

Apple rakentaa parhaillaan palvelinkeskuksia Oregoniin (Prineville) ja Nevadaan (Reno) nykyisten Pohjois-Carolinan ja Kalifornian datakeskusten oheen. Huhujen mukaan palvelinkeskuksia olisi suunnitteilla myös Alankomaihin ja Hong Kongiin.

Apple saattaa olla rakentamassa myös omaa sisällönjakeluverkkoa (CDN). Tällä hetkellä Apple käyttää Akamain sisällönjakelua, mutta yhtiöt ovat ilmeisesti parhaillaan neuvottelemassa sopimuksen jatkosta. Netflix käytti aiemmin myös Akamain verkkoa, mutta päätyi lopulta rakentamaan edullisemman Open Connect -verkon itselleen.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti Kevään hittielokuva uhattiin vuotaa nettiin – Kiristäjälle kävi köpelösti (24.3.2017 18:51)
Apple ei ole ainoa bitcoin-kiristyksen kohteeksi joutunut suuryritys, sillä myös 20th Century Foxilta ja Dreamworksilta on yritetty lypsää rahaa virtuaalivaluutan muodossa. Elokuvajättien ....
1 kommentti
Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille Operaattori saa jatkossa myydä käyttäjien selailuhistorian mainostajille (24.3.2017 13:06)
Republikaanienemmistöinen senaatti on ehdottanut muutosta lainsäädäntöön, joka sallisi operaattorien myydä käyttäjistään keräämää selailuhistoriaa ja muuta dataa suoraan mainostajille.
5 kommenttia
Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille Microsoft tarjoaa patenttejaan älyautojen valmistajille (24.3.2017 10:32)
Teknologiapatenttien ja -lisenssisopimusten tärkeys on tullut näkyvästi esille tietokoneiden ja mobiililaitteiden yleistymisen myötä, kun oikeussaleissa on väännetty kättä graafisista käyttöliittymistä ....
2 kommenttia
Vain puolet Android-laitteista sai tietoturvapäivityksiä Vain puolet Android-laitteista sai tietoturvapäivityksiä (24.3.2017 09:17)
Androidin tietoturvatiimiin uuden blogikirjoituksen mukaan sen tavoitteena on huolehtia kaikkien käyttäjien tietoturvasta, mutta lukujen valossa tässä onnistuttiin viime vuonna vain osittain. ....
1 kommentti
Hakkerit uhkaavat tyhjentää iPhonesi – Vaativat Applelta bitcoineja Hakkerit uhkaavat tyhjentää iPhonesi – Vaativat Applelta bitcoineja (24.3.2017 08:36)
Turkish Crime Family -niminen hakkeriryhmä on vaatinut Applea maksamaan sille 75 000 dollarin arvosta bitconeja huhtikuun 7. päivään mennessä, muutoin ryhmä aikoo tyhjentää miljoonien Applen ....

Uutisarkisto