AfterDawn logo

Edward Snowden: NSA epäilemättä harrastaa myös teollisuusvakoilua Yhdysvaltojen piikkiin

Juha Tuppi Juha Tuppi

Tuoreimmat paljastukset lisäävät teollisuusvakoilun Yhdysvaltojen eduksi NSA:n syntilistalle.

Entinen NSA:n työntekijä Edward Snowden kertoi eilen julkaistussa Saksan radion ulkomaanpalvelun Deutsche Wellen uutisessa olevansa varma, että teollisuusvakoilu ei myöskään ole vierasta Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuusvirastolle. Snowden jopa mainitsi Siemens-elektroniikkayhtiön nimeltä todetessaan NSA:n hankkivan haluamansa Yhdysvalloille hyödyllisen tiedon, oli se valtion turvallisuuden kannalta olennaista tai ei.

Snowden myös kertoi haastattelussa, ettei hänellä enää ollut hallussaan NSA-dokumentteja, vaan hän oli luovuttanut ne journalisteille. Hän totesi, ettei hänellä näin ollen ollut enää osaa tai arpaa siinä, mitä tietoja toimittajat päättävät julkaista.

NSA on aikaisemmin vakuuttanut, ettei se käytä resurssejaan ulkomaalaisten yhtiöiden kauppasalaisuuksien hankkimiseen yhdysvaltalaisten yhtiöiden eduksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT