AfterDawn logo

Hon Hai suunnittelee uutta näyttötehdasta Yhdysvaltoihin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Hon Hai suunnittelee 10. sukupolven näyttötehtaan avaamista Yhdysvaltoihin. Suunnitelmista kerrottiin yhtiön 40-vuotisjuhlapäivän kunniaksi pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Hon Hain suunnitelma vaikuttaa aluksi hieman erikoiselta, sillä elektroniikan kokoonpano on keskittynyt Aasian maihin. Esitettyä suunnitelmaa perusteltiin kuitenkin sillä, että tehtaassa on tarkoitus tuottaa yli 60-tuumaisia näyttöjä ja niiden kuljettaminen Aasiasta Yhdysvaltain markkinoille on tällä hetkellä ongelmallista. Hon Hai omistaa noin puolet Sharpin Sakain LCD-tehtaasta.

Viime vuoden marraskuussa yhtiö kertoi, että se aikoo investoida 40 miljoonaa dollaria tuotanto- ja tutkimustiloihin Pennsylvaniassa. Siellä on tarkoitus kehittää robotiikkaa Yhdysvalloissa sijaitsevia tuotantolaitoksia varten.

Hon Hain kiinnostus Yhdysvaltoja kohtaan tuotantolaitosten sijoituspaikkana on sikäli mielenkiintoista, että myös sen yksi suurimmista asiakkaista on kiinnostunut palauttamaan tuotantoa Yhdysvaltoihin: Apple.


Apple aloitti tänä vuonna Mac Pro -tietokoneen valmistuksen Yhdysvalloissa ja kertoi myös avaavansa safiirin tuotantolaitoksen Arizonaan. ABC Newsin haastattelussa IT-jätin toimitusjohtaja Tim Cook sanoi haluavansa lisätä tuotantoa Yhdysvalloissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT