AfterDawn logo

Netflix siirtymässä ensimmäistä kertaa kolmeen maksutasoon

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Netflix on kertonut osavuosikatsauksen yhteydessä, että se aikoo muuttaa maksumallikäytäntöään. Ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa se siirtyy tarjoamaan kolmea eri maksutasoa.

Yhtiön tiedotteessa toimitusjohtaja Reed Hastings ja talousjohtaja David Wells kertovat, että kyseessä olisi ensimmäinen kerta kun suoratoistopalvelussa olisi enemmän kuin kaksi vaihtoehtoa. Muutos on siis yksi merkittävimmistä sitten DVD- ja striimauspalveluiden eriyttämisen.

Viime huhtikuussa Netflix aloitti maksutasojen kokeilun 12 dollarin maksuisella vaihtoehdolla, joka mahdollistaa neljä yhdenaikaista striimiä. Yhtiö on sittemmin tehnyt myös muita maksutasokokeiluja muun muassa kuvanlaadun ja hinnan suhteen, mutta lopulta tarkoituksena on päästä kolmeen vaihtoehtoon olemassa olevia asiakkaita rankaisematta.

Tiedotteen mukaan Netflix pyrkii pitämään hinnoittelun yksinkertaisena, vaikka kaikille sama maksutaso tai hinnoittelu ei toimikaan. Kokeilut jatkuvat vielä tämänkin vuoden aikana, mutta mitään lopullista aikataulua ei ole määritelty. Netflix aikoo tuoda pian myös 4K-tarkkuuden omaan sisältöönsä. Luonnollisesti maksutasojen vaikutuksesta Suomen hinnoitteluun ei ole toistaiseksi mitään tietoa.

1 KOMMENTTI

hjal (vahvistamaton)1/1

Ensimmäinen kerta kun enemmän kin 2 vaihtoehtoa? Viaplayllähän on Sarjat, Sarjat+Leffat ja Sarjat+Leffat+Urheilu. Siinähän onjo 3.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT