AfterDawn logo

Näin Google Glass taipui palomiehen käyttöön

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Google Glass -lasit ovat toistaiseksi vielä suuren yleisön ulottumattomissa, mutta Glass Explorer -ryhmä on käyttänyt niitä jo liki vuoden. Tarkoituksena on testata laitetta ja kehittää sille ohjelmistoa.

Yksi Explorer-laseja käyttävistä henkilöistä on palomies Patrick Jackson, joka vapaa-aikanaan ohjelmoi Glasswarea. Google on jakanut YouTubessa tarinan, jossa esitellään palomiehen työssä tärkeitä ominaisuuksia toteutettuna Google Glassille.

Jacksonin lasit esimerkiksi vastaanottavat osoitetietoja hätänumeron palvelusta, paikantaa lähimmät vesipostit, näyttää pohjapiirrustuksia ja kertoo kolarissa olleen auton purkuohjeet. Kaikki sovellukset eivät ole valmiita ja kaiken kaikkiaan projekti on vielä kesken, mutta se esittelee hyvin kuinka laseista voi oikeasti olla hyötyä.

1 KOMMENTTI

mjk1/1

Juuri tuollaisessa käyttötarkoituksessa nuo "lasit" ovat omiaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT