AfterDawn logo

Game of Thronesin uuden kauden ensimmäinen traileri julkaistu

Matti Robinson Matti Robinson

George R. R. Martinin kirjasarjaan Tulen ja jään laulu perustuva huippusuosittu televisiosarja aloittaa myöhemmin keväällä neljännen tuotantokautensa. HBO on julkaissut nyt ensimmäisen eeppisen trailerin Game of Thronesin tulevasta kaudesta.

Huhtikuun kuudes päivä Yhdysvalloissa alkava kausi jatkaa edelliskauden hyytävästä lopusta ja tarjoilee tietysti lisää sotaa usealla rintamalla. HBO Nordic näyttää sarjan jaksot pienellä viiveellä Suomessa.

Game of Thrones on ollut maailman ladatuin televisiosarja kaksi vuotta peräkkäin. TorrentFreakin listauksen mukaan lataajia on ollut viimeisen kahden vuoden aikana yli kymmennen miljoonaa kun seuraavaksi suosituin Dexter on kerännyt noin 6,9 miljoonaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT