AfterDawn logo

DuckDuckGo käsitteli NSA-kohun ansiosta yli miljardi hakua viime vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Edward Snowdenin paljastama NSA-urkinta satoi suoraan DuckDuckGo-hakukoneen laariin. Ennen kohua hakukone käsitteli vuorokaudessa keskimäärin 1,5 miljoonaa hakua, mutta kohun alkamisen jälkeen hakumäärät tuplaantuivat.

Innostus käyttäjien yksityisyydestä huolen pitävään hakukoneeseen ei jäänyt pelkäksi tähdenlennoksi, sillä nykyään DuckDuckGon kautta tehdään noin 4,5 miljoonaa hakua joka päivä.

DuckDuckGon vuoden 2013 saldoksi muodostui yhteensä miljardi hakua, joka on varsin kunnioitettava saavutus nykyisessä hakumarkkinassa, jossa läpimurron tekeminen on erittäin vaikeaa. Googlen verrattuna palvelu on edelleen hyvin pieni – hakujätti käsittelee vuosittain yli biljoona hakua.


DuckDuckGon kautta kulkevat haut ovat salattuja, minkä lisäksi palvelu ei tallenna tietoja käyttäjistään (kuten vaikkapa IP-osoitetta). Google siirtyi salattuihin hakuihin viime vuoden syyskuussa.

2 KOMMENTTIA

tataka1/2

Voisiko joku kertoa mistä lähteestä voi luotettavasti todeta että oikeasti eivät käyttäjistä kerää tietoja eli ettei tule muutaman vuoden päästä uusi paljastus että nsa piti duckduckgo hallinnassaan.

Itse joskus tuota testanneena ei se kauhean hyvä ollut mutta paranee kun käyttäjiä tulee lisää. Miten muuten kyseinen firma tienaa rahaa??

teppoI2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Itse joskus tuota testanneena ei se kauhean hyvä ollut mutta paranee kun käyttäjiä tulee lisää. Miten muuten kyseinen firma tienaa rahaa??

Mainoksilla, kuten suurin osa muistakin ilmaisista verkkopalveluista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT