*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Miksi elokuvia ladattiin vuonna 2013? Koska niiden laillinen katselu on tehty vaikeaksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 24.12.2013 11:12 Kommentteja (50)

Miksi elokuvia ladattiin vuonna 2013? Koska niiden laillinen katselu on tehty vaikeaksi Viihdeteollisuudella on ollut C-kasettiajoista lähtien päällä kova ajojahti, jossa on yritetty saada taltutettua pahoja piraatteja. Vauhti vain on kiihtynyt tapaus Napsterin jälkeen. Aikaa ei ole ollut kunnolla pysähtyä ja miettiä miksi verkkopiratismia nykyään on olemassa.
Syksyllä aukaistu PiracyData.org-verkkosivusto tarjoaa vastauksen kysymykseen. Sivuston data näyttäisi osoittavan, että elokuvia ladataan laittomista lähteistä erityisestin sen takia, että samoja filmejä ei pysty hankkimaan laillisista digitaalisista lähteistä tai saatavuus on hyvin rajattu.

PiracyDatan aineisto perustuu TorrentFreakin viikoittain kokoamaan ladatuimpien torrentien listaan, jota verrataan Can I Stream It -verkkopalvelun tietoihin. Can I Stream It -palvelu kertoo mitä kanavia pitkin ja missä muodossa elokuvia on saatavilla (streamattavana, digitaalisesti vuokrattavana tai vuokrattavana, DVD/Blu-ray).

PiracyDataa ei ole päivitetty muutamaan viikkoon, mutta TorrentFreakin uusimmasta top 10 -listauksesta löytyy tasan yksi elokuva, jota voi katsoa streaming-palvelun kautta. Listan viimeisenä oleva Prisoners-elokuva on nähtävissä Hitbliss-palvelun kautta. Netflixistä tai Amazon Primesta sitä ei löydy.

Listan ladatuinta elokuvaa, eli Riddickiä, saa digitaalisesti vain ostettavina kopioina. Vuokraus tai streamaus ei ole mahdollista.

Elokuvateollisuuden olisi aika päivittää liiketoimintamallejaan 2010-luvulle. Malli, jossa elokuvat esitetään ensin elokuvateattereissa, sitten puoli vuotta myöhemmin ne ilmestyvät DVD:llä, sitten 2-3 vuotta myöhemmin televisiossa ja sen jälkeen streaming-palveluissa, ei enää palvele kuluttajaa. Netflixin mukaan malli ei ole hyvä edes elokuvastudioiden kannalta. Elokuvien portaittainen ilmestyminen eri kanaviin johtuu pääasiassa sopimustekstien yksinoikeuspykälistä.

Edellinen Seuraava  

50 kommenttia

124.12.2013 12:10

Minun lempiaiheita eli viihdeteollisuuden typeryys, joka perustuu täydelliseen idiottimaiseen rahan ahneuteen.

- Saatavuus
- Hinta
- Toimivuus/laatu

Ei luulisi olevan vaikeaa ymmärtää että jos nämä eivät ole liiketaloudessa kunnossa, kuluttajat hakee vaihtoehtoisia toimintamalleja. Käytännössä siis viihdeteollisuus käyttää vanhanajan liiketalousmalleja digitaalisissa tuotteissa internet aikakaudella.

USA:lla ja sen yrityksillä tuntuu olevan aina tapana syyttää muita sen itsensä aiheuttamista ongelmista. Tietysti tyhmintä on että jotkut uskovat niiden pehmoisia lobbaus puheita.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.12.2013 @ 18:22

224.12.2013 12:28

Suurin osa piraateista imuroi elokuvia koska se on ilmaista eikä
haluta maksaa. Ken muuta väittää on idiootti. Jos saatavuus
olisi jotenkin "avainasemassa" piratismissa niin esim. PC-pelien
puolella ei olisi enää piratismia ollenkaan, mutta kappas kappas
siellä on monia peliyhtiötä jotka tekevät tappiota vaikka heidän
pelejä pelataan, niistä ei vain makseta. Näistä asioista ei
tietenkään täällä uutisoida koska täällä on vaan "puolueetonta"
uutisointia. Kasvakaa aikuiseksi ja hyväksykää että maailmassa
asiat maksavat vaikka sosiaalipummit yrittävät sitä kiertää ...

324.12.2013 12:42
inkogn
Vahvistamaton

Just. Esimerkiksi suomen waretetuin sarja tai tänäkin vuonna olla game of thrones vaikka sen sai kahdesta streamauslähteestä alle vuorokaudessa jenkkiesityksen jälkeen.

Ihmiset warettaa koska ne on mulkkuja ja koska riski jäädä kiinni on olematon. Kaikki muu on puhdasta valhetta.

424.12.2013 12:43

Lainaus:
Suurin osa piraateista imuroi elokuvia koska se on ilmaista eikä
haluta maksaa.

Varmasti noitakin löytyy mutta entä kaikki ne lainkuuliaiset kuluttajat jotka ovat valmiita maksamaan sopivan hinnan kunnollisesta tuotteesta. Jotka eivät saa toimivia tuoteita saatavuuden, hinnan tai toimintaa haitaavien DRM:n takia?

Uutuus elokuvaa saa joskus odottaa useita kuukausia sen USA:n julkaisusta että se olisi saatavilla Suomessa. Joku yksittäinen uutuus elokuva voi maksaa jopa yli 20€ hyllyssä.

Lainaus:
Jos saatavuus olisi jotenkin "avainasemassa" piratismissa niin esim. PC-pelien puolella ei olisi enää piratismia ollenkaan, mutta kappas kappas siellä on monia peliyhtiötä jotka tekevät tappiota vaikka heidän pelejä pelataan, niistä ei vain makseta.

Oletko varmaa että saatavuus on se ainoa tekijä pelimaailmassa? Miten on haitalliset internet pohjaiset DRM:t ja yksityisyyttä loukkaavat jakeluohjelmistot?

Kuinka iso osa kaupasta ostettavista yksinpeleistä ei se edes toimi ilman jotain internet pohjaista ohjelmistoa. Mitä helvettiä? Mihin hittoon minä internettiä tarvitsen yksinpelissä.

Lainaus:
Kasvakaa aikuiseksi ja hyväksykää että maailmassa asiat maksavat vaikka sosiaalipummit yrittävät sitä kiertää ...

Ehkä pitäisi keskittyä pitämään se maksava asiakas tyytyväisenä eikä vain syytellä "sosiaalipummeja" omista ongelmista. Kuvaa hyvin asennetta joka tässä on takana, vai mitä? Varmasti sen nenän saa nostettua ylemmäksi jos oikein yrittää.

Lainaus:
Ihmiset warettaa koska ne on mulkkuja ja koska riski jäädä kiinni on olematon.

Varmasti osa onkin juuri noin. Mutta kuinka pieni/suuri osa on niitä todellisia paskiaisia?

Esimerkiksi Netfix on laskenut USA:ssa piratismia todella huomattavasti. Eli kun on tullut laillinen tapa saada asia. Joten väitätkö että saatavuus, hinta ja tuotteen toimivuus/laatu muka ei ole vaikuttava tekijä asiaan?

Ongelma ei ole se että vihataan piraatti "paskiaisia". Ongelma on että se maksava kuluttaja kärsii myös asioita. Maksava asiakas pitäisi pitää tyytyväisenä eikä kusta hänen päälleen, omien itse aiheutettujen ongelmien takia.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.12.2013 @ 17:37

524.12.2013 13:11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti upap:
Suurin osa piraateista imuroi elokuvia koska se on ilmaista eikä
haluta maksaa. Ken muuta väittää on idiootti. jne..jne...
Oletko perehtynyt piratismiin tai ylipäätään mihinkään kun tuollaista lauot. (lue vaikka ensin tuo yllä oleva uutinen uudestaan).

Et voi väittää oikeasti, että kysymys muka olisi ainaostaan siitä ettei haluta vain maksaa mitään, kuten aikaisemmin mainittiin (esim lumikki mainitsi) toki se on osasyy tietenkin, mutta ei todellakaan ainut. Esim hyvävä esimerkkinä pelialalla jopa törkeät DRM tuotteet, kuten tosi ison EA:n origin, ja ubin hirveä UPlay. jotka sillointällöin estää/estänyt ko. laillisenkin tuoteen toimivuuden kun ei saada 24/7 drm serveriin yhteyttä. Onko se kenenkään mielestä HAUSKAA? tai sitten ko. tuote vaatii toimiakseen muuten kymmeniä eri koodeja joista sitten osa toimii ja osa ei. Kyllä se jos mikä houkuttelee pelian lataamista crackattynä tai muuten helpommin eli laittomasti, ja mitä tarkoitat pienillä pelifirmoilla? tuskin niiden bisnes nyt piratismiin on aina kaatunut, onhan herrajumala pelibisnes jo itsessään todella raju ja kilpailu on kovaa. Ja jos peli itsessään on vaikka huonosti tehty (näitä todellä piisaa) ja ei sen tähden myy? onko syy heti automaattisesti piraattien?

Onhan tuo nyt jo kauan tiedetty fakta, että saatavuus/ja sen helppous/myöskin SOPIVA hinta vaikuttaa todella paljon.

En nyt rupea tähän jouluaattona kirjoittamaan romaania aiheesta, voi etsiä aikaisemmat viestini jos kiinnostaa.

Hyvät joulut.

- Always use protection. Safe browsing!

624.12.2013 13:45

Steam ainakin omalla kohdalla käytännössä sataprosenttisesti poisti tarpeen piratisoida pelejä. Eikä ole edes hinnoista valittamista, silloin kun ei ole Steamissa alennusmyyntejä, saattaa pelin Steam-yhteensopivan avaimen saada Amazonista tai monesta muusta paikasta muutamalla rupisella eurolla. On siellä kyllä niitäkin, jotka vaativat vielä lisäksi jonkun ylimääräisen drm:n kuten uPlayn tai Windows Live gaming. Näistä pysyn kyllä edelleen kaukana.

Tällä hetkellä seuraan vain yhtä animea jota ei kyllä näe Netflixistä eikä muustakaan laillisesta lähteestä tällä hetkellä. Aika vähäistä on TV:n katselu.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.12.2013 @ 13:46

724.12.2013 14:09

Älä varasta.

824.12.2013 14:15

Lainaus:
Älä varasta.

Tämä on sitä viihdeteollisuuden propagandaa. Luodaan valheellisia mielikuvia.

Varastaminen tarkoittaa sitä että ottaa luvatta haluunsa toisen omaisuutta siten että se alkuperäinen ei ole enää sen oikean omistajan hallussa.

Piratismi ei ole varastamista vaan tekijäoikeusloukkaus eli laitonta kopiontia. Fyysisessä maailmassa sitä voisi verrata taide väärennökseen tai valmistetaan jonkun toisen tuotemerkin omistamia farkkuja. Eli tekee alkuperäisestä asiasta laittoman kopion ilman sen omistajan lupaa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.12.2013 @ 18:04

924.12.2013 15:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Uutuus elokuvaa saa joskus odottaa useita kuukausia sen USA:n julkaisusta että se olisi saatavilla Suomessa. Joku yksittäinen uutuus elokuva voi maksaa jopa yli 20€ hyllyssä.
Välillä näkee sitäkin, että elokuva tulee Suomeen vasta elokuvateatteriin ensi-iltaan kun se on jo Yhdysvalloissa saatavilla Blu-Ray tai DVD -julkaisuna.

Piraattien lataaminen ja toimivuus päihittää edelleen 100-0 lailliset streamauspalvelut, ym. Napstereista ja Direct Connecteista ei ole opittu yhtään mitään. Tuntuu jotenkin että se asiakas on vihollinen numero yksi, ei se piraattien käyttäjä.

1024.12.2013 17:03

Huonoa ei viitsi ostaa. En lataa enkä katsele. Entisenä leffafriikkinä näen kyllä rahastuksen ja tason joka on laskenut kuin lehmän häntä, Tarantinoja sun muita lukuunottamatta.
Ja mikä onkaan leffan hinta uutena. Parikymppiä. Ja mikä se on alelaarissa 1.95. Ja siinäkin on vielä katetta. Rohkeet on voitot ja minä en maksa.

1124.12.2013 18:11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti inkogn:
Just. Esimerkiksi suomen waretetuin sarja tai tänäkin vuonna olla game of thrones vaikka sen sai kahdesta streamauslähteestä alle vuorokaudessa jenkkiesityksen jälkeen.

Ihmiset warettaa koska ne on mulkkuja ja koska riski jäädä kiinni on olematon. Kaikki muu on puhdasta valhetta.
Taisi game of throne sarjaa laillisesti suomessa tarjoavat palvelut huonoja käyttää, huonosti mediaa ja kalliimmat hinnat.

Itse en maksaisi netflixin lisäksi viaplaysta ja hbo nordicista samaan aikaan.

Ja hbo nordic on surkea toiminnaltaan koska iron sky elokuvan ohjaaja timo vuorensola kertoi katsoneensa muualta koska palvelu ei toiminut.

Ei voi olettaa että jos yksinoikeuksia on paljon eri palveluilla niin tavallinen kuluttaja sitten maksaisi kuukausimaksua jokaisesta, eri asia sitten on rikkaat joilla ei väliä vaikka maksaisi 8-15 euron kuukausimaksua vaikka 3-8 eristä leffa-sarjapalvelusta.

Itselläni ei pahemmin enää steamin, humble bundlen, spotifyn, hotspot.fm, groovesharkin ja netflixin takia tarvinnut latailla, mutta jos laillisesti kaiken haluaa kohtuuhintaan niin peleissä ja musiikissa asiat paljon paremmin kuin tv ja leffapalveluissa

1225.12.2013 0:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Ei voi olettaa että jos yksinoikeuksia on paljon eri palveluilla niin tavallinen kuluttaja sitten maksaisi kuukausimaksua jokaisesta, eri asia sitten on rikkaat joilla ei väliä vaikka maksaisi 8-15 euron kuukausimaksua vaikka 3-8 eristä leffa-sarjapalvelusta.

No en mää sanoisi, että kovinkaan rikas tarvitsee olla, että voi ostaa useamman palvelun. Selvää kuitenkin on, että tämä yksinoikeus suuntaus vähentää palveluiden kiinnostusta. Jos kuukaudessa palvelusta tulee vain pari elokuvaa/jaksoa mitkä kiinnostaa niin ei siitä mielellään täyttä hintaa maksa. Ostetaan se parhaiten sopiva palvelu ja joko ladataan tai ollaan katsomatta muista palveluista tulevat kiinnostavat ohjelmat/elokuvat. Näin siinä vaan käy. Toki tämäkin tilanne on paljon parempi, kuin että waretettaisiin suunnilleen kaikki.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti upap:
Suurin osa piraateista imuroi elokuvia koska se on ilmaista eikä
haluta maksaa. Ken muuta väittää on idiootti. Jos saatavuus
olisi jotenkin "avainasemassa" piratismissa niin esim. PC-pelien
puolella ei olisi enää piratismia ollenkaan, mutta kappas kappas
siellä on monia peliyhtiötä jotka tekevät tappiota vaikka heidän
pelejä pelataan, niistä ei vain makseta. Näistä asioista ei
tietenkään täällä uutisoida koska täällä on vaan "puolueetonta"
uutisointia. Kasvakaa aikuiseksi ja hyväksykää että maailmassa
asiat maksavat vaikka sosiaalipummit yrittävät sitä kiertää ...

Ehkä vielä olisi opittavaa maailmasta. Tietty osa porukasta ei maksa leffoista, sarjoista eikä peleistä mitään, vaikka mitä tehtäisiin. Siksi heihin on turha keskittyä. Yksikään pelitalo eikä muukaan taho menetä euroakaan heidän takiaan. Jos warettaminen olisi mahdotonta niin he eivät siltikään ostaisi mitään. He olisivat vaan ilman.

Avainasemassa on tehdä palveluista sellaisia että POTENTIAALISET asiakkaat kiinnostuisi niistä. Niin sitä rahaa tehdään.

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

1325.12.2013 2:06

Eiköhän se ole suurin osa vaan isojen firmojen hypetystä. Ajatelkaa asiat osakkeen omistajan kannalta. Isot firmat kuten EA puskee peljä ulos liukuhihnalta, isolla mainoskampanjalla jossa peli näyttää hyvältä mutta kun sen sitten ostaa niin yleensä pettyy.
Hyvä strategia ollut nostaa myyntiä mutta ei ihmisiä voi ikuisuuksia huijata, kun se tuotto katto saavutettiin ni suuntana on vaan alaspäin, tässä vaiheessa piratismista nostettiin niin jumalaton älämölö. Johonkin se sormi tulee osoittaa.
Peliteollisuus vastasi tähänkin vain tiukemmilla aikatauluilla, vähäisemmällä sisällöllä ja hintojen korotuksella. Laatu laskee hinta nousee ja ajetaan lisää asiakkaita pois. Samaa paskaa tekevät muutkin idiootit kaikilla maailman aloilla.
Se vanha hyvä laatu on kadonnut kaikesta mutta hinnat on jääny turhan korkeelle.
väittävät että pelien tekeminen on liian kallista :D
Kai se on kun on 6kk aikataulu ja tarvitaan 4 ihmistä tekemään yhden hommaa. Varsinainen idea on pelistä kadonnut ja keskitytään tekemään siitä mahdollisimman "intensiivinen" keinotekoisesti.
Kyllä se nyt vaan niin on että joka ikinen "piraatti" jonka tiedän/tunnen on ne hyväksi toteamansa pelinsä/leffansa/musiikkinsa ostanut kun siihen on tullut tilaisuus ja kun on saanut rahallensa vastinetta.
Ja kun käytte noita myynti tilastoja tarkastelemassa niin siellä on lukemat kyllä ihan jotain muuta kun väittävät. Osake laskee kyllä mutta ei ne mitään tappiota piratismin takia tee.

1425.12.2013 5:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti inkogn:
Ihmiset warettaa koska ne on mulkkuja ja koska riski jäädä kiinni on olematon. Kaikki muu on puhdasta valhetta.
Ihmiset warettaa koska niillä on ajatusmaailma "miksi maksaa jos saa ilmaiseksi?", joka ei tee niistä "mulkkuja". Eikä kukaan vähnkään asiasta tietävä yleensä jää kiinni

1525.12.2013 9:03

peleihin liittyen you tubesta löytyy video
Is the Gaming Industry Crashing?

Jossa on aika hyvi kerrottu mitä pelialalla voi tapahtua jos yhtiöt eivät opi historiasta mitään

samaa voi käyttää myös elokuva alalle, tietokonetehosteiden määrä ei korvaa laatua.

1625.12.2013 9:16
Paskaapuhetta22222
Vahvistamaton

Täytyy sanoa että jätkät jotka täällä valittaa, että paskapuhetta että kaikki jotka saa ilmaiseksi kaiken katsois sen ilmaiseksi eli latais. ITSE minä, latasin suomessa KAIKEN netistä ja katsoin, koska vaihtoehtoina oli A. Ostaa fyysinen kappale joka oli naurettavan kallis. (Saisi toki paljon halvemmalla ulkomailta, mutta teostohan siinä on välissä vetämässä pukamienväliin, eli aluekoodit.) B. Halusin ostaa ulkomailta palvelun suoratoistosta, mutta ei onnistu jos teosto vittulee.

Muutin USA:han 2 vuotta sitten. Netflix, Hulu, Amazon prime ja Vudu. NEtflix 7 dollaria kuussa, Hulu 7 dollaria kuussa, amazon prime 79 dollaria vuosi, VUDU maksaa sen mitä vuorkaat. EN maksa mitään teeveestä saatika mitään teevelupamaksuja. Meneekö tämä teille jakeluun jotka valitatte mikä on kallista? Sen jälkeen kun muutin tänne, niin en ole warettanut yhtään leffaa, koska se on vaikempaa (En edes tiedä piratebayn osoitetta nykyään ja jos tietäisin niin vpn: 5 dollaria kuussa, mutta ei maksa vaikaa koska: 2 dollaria dvd leffa, 3-5 dollaria HD leffa vuokrattuna).

Tuntuu että nämä idiootit suomessa, jotka puhuu että ei se ole kallista ei ole ikinä käyneet omasta kellaristaan ulkona. Hävettää lukea tälläista höpöhöpöä täältä ihmisiltä , jotka ei ilmeiseti tiedä miten nämä asiat menee ulkomailla. Teidän pahin ongelma on nimenomaan TEOSTO.

1725.12.2013 10:59
Hemanus
Vahvistamaton

Mitä vaikeaa siinä on että katsoo laillisesti?? Vaikka netflixistä ensin, jos ei sieltä löydy niin iTunesista sitten, äärimmäisen helppoa. Eikä tarvi varastaa mitään keltään, ja varastamistahan se on, vaikka joku väittäisi mitä…. Apple-tv on noissa hommissa äärimmäisen helppo ja luotettava vempain...

1825.12.2013 11:35

Onko AD nyt täynnä jotain Teoston juoksupoikia vai mitä pirua? Meillä on tässä dataa joka antaa vinkkejä piratismin tehokkaampaan selättämiseen: Enemmän tuotteita, nopeampi julkaisuvauhti ja ehkä tällaisella formaatilla, kiitos (kehitysideat löytyvät usein keskustelupuolelta). Tämä kaikki vielä ilman erillisiä konsultointimaksuja. Muutosten vastustaminen on normaalia etenkin IT-maailmassa, mutta tällaisissa perusasioissa missä kaikki voittavat... etenkin ne tuotteistaan maksavat. Joo, en tajua.

Piratismi ei ole moraaliongelma vaan markkinaongelma jossa on reilu ruokalusikallinen teknologian merkittävää muutosta. Minä kun luulin tämän moraalikeskustelun jääneen jo sinne 2010 puolelle, mutta nähtävästi se tekee (turhaa) paluutaan. Tekee mieli warettaa jo ihan tämän threadin takia :p

edit. muokkasin vähän neutraalimpaan sävyyn.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.12.2013 @ 11:52

1925.12.2013 11:57

Aikanaan tuli warettua 99% peleistä kun kaupassa ne oli kalliita etc.
Sitten tuli Steam ja sen jälkeen alkoi warettaminen vähentyä ja nykyään 90% tulee ostettua tuolta, on helppoa ja jos ei ole pakko heti uutena ostaa niin voi odottaa alennuksia.
Tämä siis peleissä mutta musiikki puolella taas vielä tulee warettua, aikoinaan ehdin ostaa satoja cd levyjä kunnes alkoi ne kopion esto pelleilyt että en voinut tehdä autoon kopiota ja pitää orginaalia kotona hyllyssä, tapahtui se että netistä sitten tuli otettua ja tehtyä itse musiikki cd:t autoon ja loppujen lopuksi kotonakin alkoi soimaan mp3:set vaikka tuossa on viellä 200cd vaihttaja karuselli hifi laitteissa kiinni.
Voisin kyllä maksaa musiikista taas mutta se pitäisi tehdä helpoksi, ilman rajotteita,kuukausi maksuja, riittävän edullisiseksi ja kunnon äänen laadulla(orginaali laatu)
Tämä ajo jahti pelleilyyn menneet rahat kun laittaisivat palveluiden kehittämiseen.

i7-5930k 4.4GHz Water Cooled / 32Gb / GTX 980 / 512Gb SSD / +16Tb in Server /
http://www.riceracing.net/Gallery/ Maalämpöä 16.01.2013 lähtien. ISÄ 05.09.2011 23:17

2025.12.2013 12:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:

Ihan mielenkiinnosta, miksi Spotify vastaa vaatimuksiasi?

2125.12.2013 12:38

Ratkaisu viihdeteollisuuden ongelmiin löytyy todellakin viihdepalveluiden ja tuotteiden parantamisesta.

- Saatavuus
- Hinta
- Toimivuus/laatu

Piratismin vastustamiseen käytetty energia ja raha ei ratkaise yhtään mitään. Koska piratismi on seuraus varsinaisesta viihdeteollisuuden laillisesta kaupallisesta palvelun ja tuotteiden ongelmasta, kuten moni on jo asian ilmaissut. Viihdeteollisuus, ratkokaa varsinaiset ongelmat kaikissa jakelumuodoissa, niin digitaalisessa kuin fyysisessä.

Vaikka viihdeteolisuus on kyllä alkanut tiedostaa asian ja korjaamaan sitä. Niin siellä on vielä valtavasti tehtävää. Koska vain digitaaliset järjestelmät ovat jo osittain korjauksen alla, mutta fyysinen jakelu ei ole. Fyysistä jakelua tarvitaan edelleen niille ihmisille jotka eivät käytä digitaalisia jakelujärjestelmiä. Siis vaikka he eivät ole piraatteja niin he kärsivät samoista ongelmista.

Jaetaan kuluttajat tässä asiassa kolmeen eri luokkaan, liittyen asian ongelmaan.

1. Kuluttaja joka ostaa laillisesti kaikki ja kärsii viihdeteolisuuden ongelmista.
- Nämä kärsivät saattavuus, hinta ja toimivuus/laatu ongelmista, mutta ratkaisevat asian odottamalla useita kuukausia, jopa vuosia tai eivät yksinkertaisesti osta olenkaan, jos asia ei toimi tai sitä ei saa tai se ei ole jossain mielessä hyväksyttävää.

2. Kuluttaja joka ostaa laillisesti jos sen saa, mutta käyttää piratismia ratkaisemaan ongelman.
- Nämä kärsivät saatavuus, hinta ja toimivuus/laatu ongelmista, mutta ratkaisevat asian piratismilla. Nämä on mahdollista saada täysin maksavaksi, jos vain itse ongelma ratkaistaan. Heidän vainoaminen piraatteina ei ratkaise varsinaista ongelmaa.

3. Kuluttaja joka on piraatti, eivätkä maksa mistään mitään.
- Nämä eivät osta mitään vaan käyttävät piratismia saadakseen asiansa. Näistä ei saa maksavaa asiakasta tekemälläkään.

Kun tuota katsoo noin niin jokainen näkee että laillinen kuluttaja on se joka kärsii ja osa piraateista on piratteja koska laillisessa kaupallisessa viihteessä on ongelmia. Jos laillinen viihdeteollisuus ratkaisisi palvelu ja tuote ongelmansa niin ryhmä 1 ja 2 ostaisivat viihteensä ja eivät kärsisi viihdeteollisuuden töppäyksistä.

Ryhmään 3 eli todellisiin piraateihin ei tehoa mikään, koska heistä ei saa maksavia asiakkaita mitenkään. Piratismia ei pysty kukaan koskaan poistamaan maaailmasta. Koska rikollisuutta ei pysty poistaamaan maailmasta. Kukaan ei ole siihen koskaan pystynyt eikä tule koskaan pystymäänkään, niin kauan kuin meillä on rikkaita ja köyhiä ihmisiä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.12.2013 @ 13:02

2225.12.2013 12:44

Voisin maksaa yhdestä laajasta video palvelusta jopa 50€ kuukauteen, jos uusimmat elokuvat ja sarjat sieltä löytyisi. Nykyään olen tilannut Netflixin ja välillä hankin varsinkin sarjoja muuta kautta.

Kuten useaan otteeseen todettu viihde teollisuus voisi tulla tähän päivään.

2325.12.2013 14:58

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:

Voisin kyllä maksaa musiikista taas mutta se pitäisi tehdä helpoksi, ilman rajotteita,kuukausi maksuja, riittävän edullisiseksi ja kunnon äänen laadulla(orginaali laatu)
Tämä ajo jahti pelleilyyn menneet rahat kun laittaisivat palveluiden kehittämiseen.
Ihan mielenkiinnosta, miksi Spotify vastaa vaatimuksiasi?
Voiko sieltä ladata omalle koneelle musiikikka jota voi kuunella ilman nettiä, polttaa cd:lle ja kuunnella autossa?
Tietenkin ilman KK maksua ja kunnon laadulla tietenkin. Pitää tarkastaa onko se muuttunut.

i7-5930k 4.4GHz Water Cooled / 32Gb / GTX 980 / 512Gb SSD / +16Tb in Server /
http://www.riceracing.net/Gallery/ Maalämpöä 16.01.2013 lähtien. ISÄ 05.09.2011 23:17

2425.12.2013 15:03

Listen on mobile, tablet & computer
Millions of songs — just hit play
Made possible by ads

En kaipaa mainoksia, haluan ostaa musiikkia en KK maksuja etc..
Eli tahdon maksaa kerran vain tuotteesta.
Sp.. 9.90€/kk
Vai kuuluuko siihen rajaton lataus? näkeekö jostain mitä musiikkia siellä on?

i7-5930k 4.4GHz Water Cooled / 32Gb / GTX 980 / 512Gb SSD / +16Tb in Server /
http://www.riceracing.net/Gallery/ Maalämpöä 16.01.2013 lähtien. ISÄ 05.09.2011 23:17

2525.12.2013 15:37

Otetaan vielä kantaa tuohon asiakkaan tarpeisiin eli minkälainen palvelun tulisi olla.

Eli kaikki asiakkaat eivät halua asioita jollain tietyllä yhdellä samanlaisella tavalla, vaan jokaisella asiakkaalla on omat tarpeensa ja arvomaailmansa. Josta johtuen se palvelu joka on hyvä jollekin ihmiselle ei välttämättä sovellu toiselle ihmiselle.

Esimerkiksi hyvin merkittävä jako viihdeteollisuuden palveluissa on kuukausipohjaiset online periaatteella toimivat palvelut. Sekä kertaluontoiset maksetut palvelut.

Osa ihmisistä pitää stream käyttöisestä palvelusta josta sitten maksaa jotain kk maksua. Osa ihmisistä haluaa asian fyysisesti tai digitaalisesti siten että se on vapaasti käytettävissä. Usein esimerkiksi lataamalla tiedosto tai ostamalla fyysinen asia kaupasta.

Nämä eivät ole toisensa pois sulkevia tarpeita vaan vaihtoehtoisia tapoja tehdä asia. Niin että kukin asiakasryhmä saa mitä haluavat siten kuin haluavat. Eli samanlainen palvelu ei välttämättä sovellu kaikkille asiakkaille, pitää olla vaihtoehtoisia tapoja.

Miksi ihmisillä on erillaisia tarpeita, ehkä siksi että ne arvostaa eri asioita tietyllä tavalla. Esimerkiksi hinta, internet riippuvuus, yksityisyys, saatavuus, nopeus, tietoturva, hyväksikäyttö, käytännöllisyys, monipuolisuus, mainokset ja monet muuta asiat. Ihmiset asettaan nämä asiat eri tärkeysjärjestykseen ja sitten suosivat tietynlaisia palveluita ja karttavat toisia. Me emme ole samanlaisia ihmisiä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.12.2013 @ 20:33

2625.12.2013 17:24

Pelien surkea laatu on poistanut täydellisesti tarpeeni ostaa tai warettaa pelejä. Valtavirtamusiikki ei myöskään pääsääntöisesti ole minun juttuni, joten suuret levy-yhtiöt eivät yleensä rahojani saa. Konemusiikin kuuntelijalle (=minulle) tilanne on onneksi hyvä, koska tyylille erikoistuneet digitaaliset kaupat tarjoavat pakkaamatonta laatua sopuhintaan. Elokuvissa alkaa olla vähän sama tilanne kuin peleissä, harvoin enää ilmestyy mitään katsomisen arvoisia leffoja, joten ostokset ovat pääosin vanhoja klassikoita, joitakin uutuuksia lukuun ottamatta. 90% nykyleffoista on sellaisia että katselen ennemmin maalin kuivumista tai ruohikon kasvamista.

2725.12.2013 18:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:

Voisin kyllä maksaa musiikista taas mutta se pitäisi tehdä helpoksi, ilman rajotteita,kuukausi maksuja, riittävän edullisiseksi ja kunnon äänen laadulla(orginaali laatu)
Tämä ajo jahti pelleilyyn menneet rahat kun laittaisivat palveluiden kehittämiseen.
Ihan mielenkiinnosta, miksi Spotify vastaa vaatimuksiasi?
Voiko sieltä ladata omalle koneelle musiikikka jota voi kuunella ilman nettiä, polttaa cd:lle ja kuunnella autossa?
Tietenkin ilman KK maksua ja kunnon laadulla tietenkin. Pitää tarkastaa onko se muuttunut.

Hyvin typotin, mutta ymmärsit pointin :p

Joo, ei saa ilmaiseksi offline-kuuntelua:
https://support.spotify.com/se/learn-mo.../Listen-offline

Se on sitten toinen asia jos niitä kappaleita haluaa streamista ripata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ryhmään 3 eli todellisiin piraateihin ei tehoa mikään, koska heistä ei saa maksavia asiakkaita mitenkään. Piratismia ei pysty kukaan koskaan poistamaan maaailmasta. Koska rikollisuutta ei pysty poistaamaan maailmasta. Kukaan ei ole siihen koskaan pystynyt eikä tule koskaan pystymäänkään, niin kauan kuin meillä on rikkaita ja köyhiä ihmisiä.
Itseä kiinnostaa ne syyt miksi ihmisistä tulee case kolmosia. Ilmaisuus, kapinahenki ja tottumukset lienevät yleisimmät, mutta nämä ovat vain omia havaintoja.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.12.2013 @ 18:45

2825.12.2013 20:54

Eli onko olemassa sitten palvelua josta saisi kaikkea musiikkia eli kaikki tahtomansa, ei koko albumia vaan ihan yksittäisten kappaleiden ostoa, 2€/kpl uudet ja vanhemmat 1€/kpl ladattuna omalle koneelle ilman rajoituksia ja ilman KK maksuja.
Tälläistä kaipaan ja kun sellainen tulee niin minusta tulee vakio asiakas.

i7-5930k 4.4GHz Water Cooled / 32Gb / GTX 980 / 512Gb SSD / +16Tb in Server /
http://www.riceracing.net/Gallery/ Maalämpöä 16.01.2013 lähtien. ISÄ 05.09.2011 23:17

2925.12.2013 23:00

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiceMan72:
Eli onko olemassa sitten palvelua josta saisi kaikkea musiikkia eli kaikki tahtomansa, ei koko albumia vaan ihan yksittäisten kappaleiden ostoa, 2€/kpl uudet ja vanhemmat 1€/kpl ladattuna omalle koneelle ilman rajoituksia ja ilman KK maksuja.
Tälläistä kaipaan ja kun sellainen tulee niin minusta tulee vakio asiakas.

Beatport, Juno, Trackitdown, ym.
Mutta jos musamaku on jotain muuta kuin konemusaa, niin ainakin isot levy-yhtiöt haraavat kovasti vastaan, eihän se nyt jostain syystä sovi heille että nettikaupasta voisi saada pakkaamatonta ääntä. Itse en maksa mp3:sista sentin latia, koska ne ovat pakkauksella raiskattua tavaraa. Voin kuunnella niitä, mutta en maksa niistä mitään.

Ratkaisu ei ole "osta CD", koska en välttämättä halua maksaa koko albumista, ja ääni-CD-levyillä ei ole kunnollista virheenkorjausta, eli ovat teknisesti ala-arvoisia. Lisäksi ne vievät hyllytilaa, eikä uusissa tietokoneissa pian ole edes asemia jolla niitä voisi lukea. Ensimmäinen asia mitä niille tehdään on tietenkin se että ne "ripataan" tietokoneelle, koska ei kukaan enää kuuntele musiikkia CD:ltä. Ostamalla nettikaupasta tiedoston välttyisi tältä kaikelta.

Nuo viihteen isot dinosaurukset vain eivät jostain syystä halua sopeutua nykymaailmaan, ja sehän tietää sitten kuolemaa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 25.12.2013 @ 23:04

3026.12.2013 1:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hemanus:
Mitä vaikeaa siinä on että katsoo laillisesti?? Vaikka netflixistä ensin, jos ei sieltä löydy niin iTunesista sitten, äärimmäisen helppoa. Eikä tarvi varastaa mitään keltään, ja varastamistahan se on, vaikka joku väittäisi mitä…. Apple-tv on noissa hommissa äärimmäisen helppo ja luotettava vempain...
Netflixissä ei yleensä ole mitään uutta, se kun sattuu olemaan Netflixin normaali toimintamalli.
Poislukien Netflixin omat sarjat. Ja ne harvat "uudet", jotka eivät olleetkaan ihan toivottu menestys teattereissa ja päätyvät kenenkään sen kummempia vastustelematta (eli ei yksinoikeussopimuksia) ihan joka paikkaan.
Mutta Suomi(/EU)-Netflixissä ei ole kuin hyvin pieni osa siitä, mitä on oikeassa Netflixissä.

HBO Nordic tarjoaa joitain sarjoja heti, aivan uskomattoman suuri kiitos siitä heille.
Mutta monesta vanhastakin sarjasta on saatavilla pari kolme kautta ja ei mitään laillista keinoa katsoa sarjaa loppuun.

Suomen iTunesissa ei edelleenkään ole tv-sarjoja. Elokuvia on, ja erittäin hyvin.

Henk. koht. kaikki warettakoon niin paljon kuin omatunto kestää. Mutta harmittaa niin maan vietävästi, kun raha ei kelpaa, ei vaikka kuinka haluaisi maksaa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.12.2013 @ 01:45

3127.12.2013 1:33

Piratismi on elämäntapa/asenne.

3228.12.2013 16:02

Jos jotain elokuvaa ei saa ostettua helposti/heti sen ilmestyttyä, onko sitä pakko hankkia ollenkaan? Luulisi, että normaali ihminen pärjää elämässä ilman yhtä elokuvaa tai tv-sarjaa.

Lainaus:
Kuinka iso osa kaupasta ostettavista yksinpeleistä ei se edes toimi ilman jotain internet pohjaista ohjelmistoa. Mitä helvettiä? Mihin hittoon minä internettiä tarvitsen yksinpelissä
Unohda sitten koko peli, jos se on niin vaikeaa, pärjäät kyllä ilman sitä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.12.2013 @ 17:25

3328.12.2013 16:29

Joo tosiaan sen verran on kustu silmään peliostoksissa viimeisen neljän vuoden aikana että pitäisi jo hölmömmänkin ymmärtää alan olevan läpimätä ja ahneiden pissapäiden hallitsema. Parempi kun jättää vain pelit ostamatta.

Laitanko vielä esimerkkejä...

- HawX (PC): toimii vain Windows XP:llä (ei mitään varoitusta asiasta).
- Battlefield 3, no joo sitä saa mitä tilaa.
- Skyrim, sama kuin äsken (kannattaa lukea nimenomaan _pelaajien_ arvosteluja, eikä missään nimessä uskoa peliteollisuuden maksullisia naisia eli ammattikseen pelejä arvostelevia).
- GTA IV, sama kuin yllä.
- DOS-pelejä (Steam/GOG) - puolet tiedostoista puuttuu ja konffit on aivan perseellään ja näytölle piirtyy pelkkää sotkua tai musiikit pätkivät koska olivat alunperin MIDI-tiedostoja ja joku halvatun heebo päätti muuttaa ne mp3:siksi (vai ogg:eiksi?) ja liimata siihen väliin jonkun layerin (nuo julkaisut muutenkin tehty uusavuttomille, vaikka veikkaisin että nimenomaan vanhat veteraanit noita ostelevat nostalgiahuuruissaan).
- Ai niin, meinasi unohtua nämä TF2, CS:Source, DoD:Source ja CS:GO, alunperin loistavista klassikkomodeista Valven itse vääntämät, hirvittävällä tavalla kustut viritykset. Noista viimeisimpään en sentään enää langennut (en kai minä nyt samaan vedätykseen kahdesti mene).

Lisäksi lukuisia Games for Windows Live -pelejä, jotka saattavat lakata toimimasta kokonaan ensi vuoden puolella kun GFWL sulkeutuu. Jos haluaa ajatella positiivisesti niin voi ajatella että osa näistäkin ostoksista oli hyvitystä siitä että olin aiemmin warettanut heidän pelejään.

Toivottovasti tulee se romahdus pelialalle äkkiä mitä jotkut ovat ennustelleet. Siihen asti pelailen DOSBoxilla jotain vanhoja helmiä (joista osa toki waretettu kun ei aitoa tavaraa maksamalla saa). Niin ja tietysti CS 1.6:sta, maailman edelleen ylivoimaisesti parasta verkkoräiskintäpeliä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 28.12.2013 @ 18:42

3428.12.2013 20:51

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sammal:
Siihen asti pelailen DOSBoxilla jotain vanhoja helmiä (joista osa toki waretettu kun ei aitoa tavaraa maksamalla saa).
Vaikka niistä vanhoista helmistä maksaa (toiseen kertaan), saat yleensä rahojesi vastineeksi vain pelin DOSBox emulaattorissa. Parit klassikot olen ostanut siinä toivossa, että olisi käännetty Winkkarille/Linuxille, mutta olen vain saanut pelistä saman DOS-version jonka jo omistan ja DOSBox-emulaattorin.

3528.12.2013 23:25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
Jos jotain elokuvaa ei saa ostettua helposti/heti sen ilmestyttyä, onko sitä pakko hankkia ollenkaan? Luulisi, että normaali ihminen pärjää elämässä ilman yhtä elokuvaa tai tv-sarjaa.

Pärjää se ihminen ilman televisiota, sohvaa tai omaa tietokonetta. Pelkkä asenne kysymys. Osa ihmisistä haluaa sarjat ja elokuvat nopeasti ja helposti ja ovat siitä vielä valmiita maksamaankin. Jos tämä ei onnistu niin ainoa mahdollisuus on warettaminen. Tuote ja saatavuus pitää olla kunnossa jotta kuluttajaa kiinnostaisi. Hyvin yksinkertaista. Kun viihdeteollisuus tyrii niin viisainta on katsoa peiliin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
Unohda sitten koko peli, jos se on niin vaikeaa, pärjäät kyllä ilman sitä.

Tai sitten warettaa netistä PAREMMIN TOIMIVAN version joka ei vaadi nettiyhteyttä. Warettaja saa paremman tuotteen ilmaiseksi kuin mitä pelin laillisesti ostava. Peliteollisuus kannustaa ihmisiä warettamaan.

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

3629.12.2013 0:20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:
Vaikka niistä vanhoista helmistä maksaa (toiseen kertaan), saat yleensä rahojesi vastineeksi vain pelin DOSBox emulaattorissa. Parit klassikot olen ostanut siinä toivossa, että olisi käännetty Winkkarille/Linuxille, mutta olen vain saanut pelistä saman DOS-version jonka jo omistan ja DOSBox-emulaattorin.

No eihän DOS-pelejä nyt hullukaan ala enää kääntämään jollekin modernille 32/64-bittiselle käyttikselle. Toki moniin klassikopeleihin saa erilaisia apusovelluksia joilla niitä voi pyöritellä vaikka modernisti OpenGL:n kautta. Mutta ongelmana on juuri se että nuo pelit ovat törkeällä tavalla rampautettu, esim. MIDI-tiedostot juurikin muunnettu johonkin häviölliseen muotoon vaikka toimisivat oikein hyvin suoraan DOSBoxilla (eräs DRM:n muoto tämäkin vissiin?).

Otetaan nyt esimerkki: pari päivää sitten ostin Steamista DOOM Classic Completen. Puolet tiedostoista puuttuu, mukaan lukien apuohjelma (SETUP.EXE) jolla voisi säätää muun muassa kontrollit ja äänet, musiikit ym. Eihän niitä nyt ala hullukaan selvittämään ja käsin kirjoittamaan jotain näppäimistön scancodeja tekstitiedostoon. Päälle on kait liimattu joku 32-bittinen layeri joka toistaa ne musiikit, ja jos pelaat puhtaasti DOSBoxilla niin et saa musiikkeja ollenkaan kuuluviin (mm. Shadow Warrior, Blood, Raptor - Call of The Shadows GOG:ista ja monia muita on rampautettu tällä tavalla). Niin ja jos pelaan Steamin kautta niin ainakin omalle näytölle piirtyy pelkkää vaaleanpunaista, keltaista ja vihreää mössöä.

Kyllä se vain PirateBay edelleenkin rulettaa 5 - 1 näissä hommissa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.12.2013 @ 00:37

3729.12.2013 1:26

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp: Jos jotain elokuvaa ei saa ostettua helposti/heti sen ilmestyttyä, onko sitä pakko hankkia ollenkaan? Luulisi, että normaali ihminen pärjää elämässä ilman yhtä elokuvaa tai tv-sarjaa.

Pärjää se ihminen ilman televisiota, sohvaa tai omaa tietokonetta. Pelkkä asenne kysymys. Osa ihmisistä haluaa sarjat ja elokuvat nopeasti ja helposti ja ovat siitä vielä valmiita maksamaankin. Jos tämä ei onnistu niin ainoa mahdollisuus on warettaminen. Tuote ja saatavuus pitää olla kunnossa jotta kuluttajaa kiinnostaisi. Hyvin yksinkertaista. Kun viihdeteollisuus tyrii niin viisainta on katsoa peiliin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp: Unohda sitten koko peli, jos se on niin vaikeaa, pärjäät kyllä ilman sitä.

Tai sitten warettaa netistä PAREMMIN TOIMIVAN version joka ei vaadi nettiyhteyttä. Warettaja saa paremman tuotteen ilmaiseksi kuin mitä pelin laillisesti ostava. Peliteollisuus kannustaa ihmisiä warettamaan.
Pointtina oli nyt se, että se ei ole peliyhtiön syy, että ihmiset warettaa, vaan ihan kuluttajan oma valinta. Jos vaatii internet yhteyden ja et halua, että se vaatii sitä niin ei se oikeuta rikokseen. Se joka tekee pelin saa itse pääättää mitä suojauksia yms siihen tunkee, ei pelintekiöiden/pelifirmojen tarvitse mielistellä kuluttajaa. Koko ajan kuulee, viihdeteollisuuden syy.

Jos osaat tehdä/koodata uusia ja vanhoja pelejä paremmin kuin nykyiset pelintekijät niin koita tehdä itse paremmin. Valitus on niin helppoa, mutta se, että tekee itse jotain asian eteen on vaikeaa. Nykyaikana kaikki pitää saada heti, kaiken pitää olla valmiina, pieninkin hidastus ahdistaa. Olisitte tyytyväisiä siihen mitä saa.

Itsekki valitan nyt ties mitä, kello puoli 2 ja tekis mieli mennä nukkumaan.

Warettaminen ei vie mitään fyysistä, se on sama kuin ostaisit kaupasta jotain ja maksaisit sen verran, että kauppa ei jää tappiolle mutta palkkoihin yms muihin ei jäisi yhtään.

3829.12.2013 8:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:

Pointtina oli nyt se, että se ei ole peliyhtiön syy, että ihmiset warettaa, vaan ihan kuluttajan oma valinta. Jos vaatii internet yhteyden ja et halua, että se vaatii sitä niin ei se oikeuta rikokseen. Se joka tekee pelin saa itse pääättää mitä suojauksia yms siihen tunkee, ei pelintekiöiden/pelifirmojen tarvitse mielistellä kuluttajaa. Koko ajan kuulee, viihdeteollisuuden syy.

Maksavan asiakkaan päälle kuseminen ei ole järkevää. Se jos mikä lisää piratismia.

Peliyhtiö vaikeuttaa tarkoituksella maksavan asiakkaan elämää -> asiakas vetää herneen nenään -> jatkossa warettaa pelit.

Jokainen tekee itse valintansa ja kärsii mahdolliset seuraukset. Koskee myös peli yhtiöitä!

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

3929.12.2013 11:05

Lainaus:
Pointtina oli nyt se, että se ei ole peliyhtiön syy, että ihmiset warettaa, vaan ihan kuluttajan oma valinta. Jos vaatii internet yhteyden ja et halua, että se vaatii sitä niin ei se oikeuta rikokseen. Se joka tekee pelin saa itse pääättää mitä suojauksia yms siihen tunkee, ei pelintekiöiden/pelifirmojen tarvitse mielistellä kuluttajaa. Koko ajan kuulee, viihdeteollisuuden syy.

Siis kuluttaja itse valitsee sen että onko piraatti, ostaako tuotteen tai jättääkö sen ostamatta. Mutta se minkä perusteella kuluttaja tekee tämän valintansa johtuu monista asioista.

Piratismi on suurelta osilta vain seurausta peliyhtiöiden omista teoista eli tuote ei täytä kuluttajan tarpeita ja vaatimuksia. Jos peliyhtiöt kusee kuluttajan niskaan koko ajan niin turha sitä on odottaa että ne ostavan tuotteita.

Esimerkiksi, minä olin tuossa joulun alla katsomassa marketissa uusia yksinpelejä PC:lle. Minä kun en wareta olenkaan, vaan pelaan yksinpelejä PC:llä. Mutta koska minä pelaan PC:llä jossa ei ole internet yhteyttä, yksityisyys ja tietoturva syistä (minun henkilökohtainen vaatimus). Niin pelien valinta on riippuvainen siitä että toimiiko ne pelit minun tietokoneessa ilman internet yhteyttä. Löysin noin 6 kpl pelejä joista olin kiinnostunut, mutta yksikään niistä ei toimisi minun tietokoneessa koska jokainen niistä vaati internet yhteyden. Josta syystä pelit jäivät ostamatta. Eli tässä tapauksessa peliyhtiö ei siis saanut kaupaksi tuotettaan, koska heidän DRM ratkaisunsa esti kaupan syntymisen.

Jokaisella kuluttajalla on omat erillaiset syynsä, tarpeensa ja vaatimuksensa millainen jokin tuote tai palvelu pitää olla että hän sen ostaa.

Eikä tässä auta mitenkään asiaan se että peliyhtiö sanoo että joko ostatte meidän ehdoilla tai olette ilman. Vastaus on, me olemme sitten ilman. Jotkut tosiaan on ilman ja toiset warettavat asian. Olen jopa törmännyt ihmisiin jotka ostaa tuotteen ja sitten warettaa saman tuotteen, koska se waretettu tuote on toimiva ja parempi.

Hämmästyttävää on että peliyhtiö valittaa sitä että ihmiset eivät osta tai warettaa, kun he itse aiheuttaa koko ongelman omilla vaatimuksillaan ja tarpeillaan. Kuluttajalla kun on omat vaatimukset ja tarpeet myös. Kuka nyt haluaa ostaa tuotteita jotka eivät täytä kuluttajan omia tarpeita.

Ratkaiseeko peliyhtiöt tämän ongelman sillä että syyttävät warettajia? Minä kun en edes wareta ja silti kärsin samoista ongelmista. Syytänkö minä warettajia asiasta. En tietenkään, koska he ratkaiset peliteollisuuden ongelman warettamalla, minun moraalini vain ei taivu tähän. Peliteollisuus taas syyttää warettajia ja ei suostu ratkaisemaan varsinaista ongelmaa joka liittyy peleihin.

Tehkää kunnollinen peli kuluttajan ehdoilla niin kyllä se myy. Tehkää huonoja pelejä omilla ehdoillanne niin ei niitä osta lähes kukaan. Siitähän koko liiketaloudessa on kyse eli asiakkaan tarpeiden täyttämisestä. Mutta niin kauan kuin peliteollisuus ja koko viihdeteollisuus on kiinnostunut vain omien tarpeittensa täyttämisestä niin eihän ne tuotteet myy.

Lainaus:
Jokainen tekee itse valintansa ja kärsii mahdolliset seuraukset. Koskee myös peli yhtiöitä!

Lainaan tätä koska se sanoo kaiken tarvittavan.

Piratismia ei pysty kukaan koskaan poistamaan kokonaan, eikä todellisesta piraatista saa koskaan maksavaa asiakkasta. Joten heidän syyttäminen ei ratkaise liiketaloudellisia ongelmia. Koska kyse liiketaloudessa ei ole piraateista vaan niistä maksavista asiakkaista. Jos yrityksellä ei ole maksavia asiakkaita niin ei se silloin myöskään tee rahaa. Joten kyse on maksavien asiakaiden tarpeiden täyttämisestä.

Yrittäkää pitää ne maksavat asiakkaat tyytyväisenä, älkääkä tehkö tekoja jotka karkoittaa maksavia asiakkaita. Jos teot huonontavat tuotetta tai palvelua kuluttajan näkökulmasta niin se vähentää maksavia asiakkaita. Jos tuote tai palvelu paranee yrityksen näkökulmasta, niin se ei tarkoita että se on parantunut kuluttajan näkökulmasta. Useimmiten jopa päinvastoin eli yrityksen tarpeet käyvät usein kuluttajan tarpeita vastaan.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.12.2013 @ 12:05

4029.12.2013 16:04

Taaskin keksitään syitä, vaatii internetin, minulla ei ole.
Mitä jos viisaana kuluttajana keksisit Laillisen ratkaisun tuoh0n ongelmaan? Pelitietokone jossa internet? Siinä koneessa et muita tiedostoja käsittelisi. Tuo netti vastaus on niin yleinen, mutta lähes koko suomessa on mahdolllisuus nettiin, ainakin pelien vaatimaan 10/kbs. Nykyajan kuluttajat odottavat että kaikki tuodaan kultalautasella nenän eteen. Itse kun pelailen niin yleensä yksinpelinä. Internetyhteyden vaatiminen + muut varmistukset on munasta, mutta kestän sen. En jaksa valittaa siitä siitä, koska on perseestä valittaa jos itse ei aio tehdä paremmin.

Etkö ole ikinä kuullut, että waretetut pelit eivät aina toimi täydellisesti. Foorumi täynnä ihmisiä jotka valittavat kun crack kusee yms.

Eli lumikki voi perustaa oman pelifirman, julkaista pelin ilman mitään suojauksia ja katsoa kuinka paljon sitä ostetaan ja kuinka paljon waretetaan. Itse ainakin lataisin mieluusti ilmaiseksi pelin johon saisi kaikki päivitykset yms muut yhtä helposti kuin ostettuun peliin ja mitään crackiä yms muuta ei tarvitsi. Jos vielä laitat moninpelin toimimaan waretetussa pelissäsi niin lupaan hankkia pelisi, tavalla tai toisella.
Suurin osa peleistä ladataan sen takia, että jos ostat vuodessa 15 peliä, 40e kpl =600e tai lataat netistä 15*0e =0e.

Helppo syyttää aina muita. Jos ei kelpaa niin tee itse paremmin, näin ainakin työkaveri sanoi kun arvostelin hänen työtään. En tehnyt, enkä enään arvostellut.

Hae töihin johonkin suureen peliyhtiöön ja koita vaikuttaa asioihin.

4129.12.2013 22:04

Lainaus:
Taaskin keksitään syitä, vaatii internetin, minulla ei ole.

Taas keksistään syitä miksi yksinpeli vaatii internetin. En tiennytkään että ei ole olemassa "suojauksia" joissa ei tarvita internettiä. Minä kun vain yritän kertoa mistä johtuu että jotkut kuluttajat eivät osta pelejä.

Olet kuitenkin yhdessä asiassa oikeassa, että ne waretukset eivät myöskään aina toimi. Mutta muuten näkökulmasi on ihan sitä samaa saarnaa mitä viihdeteollisuus tekee, koska se ei uskalla katsoa peiliin.

Lainaus:
Itse kun pelailen niin yleensä yksinpelinä. Internetyhteyden vaatiminen + muut varmistukset on munasta, mutta kestän sen. En jaksa valittaa siitä siitä, koska on perseestä valittaa jos itse ei aio tehdä paremmin.
Pitääkö kaikkien ihmisten maailmassa osata tehdä itse kaikki asiat elämässä että he ovat oikeutettua pyytämään rahallensa parempaa vastinetta. Se joka syö paskaa saa sitä jatkossakin, koska ei tajua vaatia rahalleen parempaa vastinetta. Turha sitä on peliteollisuuden valittaa jos ihmiset eivät sitä paskaa osta.

Lainaus:
Helppo syyttää aina muita. Jos ei kelpaa niin tee itse paremmin, näin ainakin työkaveri sanoi kun arvostelin hänen työtään. En tehnyt, enkä enään arvostellut.
Jos kaverisi teki huono työtä niin ei se ole mikään puolustus että tee itse paremmin. Mitä siitä tulisi jos me kaikki tekisimme huonoa työtä, vain siksi että ei osaa itse tehdä parempaa. Asiakas/yritys maksaa siitä että se saa rahallensa vastinetta johon on tyytyväinen.

Jos peliteollisuutta ei kiinnosta miksi sen tuotteet eivät mene kaupan ja ei halua kuunnella kuluttajaa. Niin uskotelkoon itselleen mitä tekosyitä haluaa. Luulin että peliteollisuus haluaa tehdä liiketaloutta hyvillä peleillä joihin kuluttajat ovat tyytyväisiä. Ehkä minä olen erehtynyt asiassa ja tarkoitus onkin vain rahastaa paskalla.

Olen ihan varma että se mitä sanoin ärsyttää ihan hitosti sellaista joka on töissä peliteollisuudessa. Mutta kun mikä tahansa yritys lopettaa asiakkaitensa kuuntelemisen niin silloin ongelmat alkaa. Kyllä kuluttaja tietää mitä hän haluaa ja mistä on valmis maksamaan. Kennelle se pelintekijä sitä tuotetta tekee, itselleen vai kuluttajalle?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.12.2013 @ 09:20

4230.12.2013 8:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:

Internetyhteyden vaatiminen + muut varmistukset on munasta, mutta kestän sen. En jaksa valittaa siitä siitä, koska on perseestä valittaa jos itse ei aio tehdä paremmin.

Varmaan olisit tyytyväinen siihenkin kun hammaslääkäri hampaan paikkauksen yhteydessä vetäisi sua turpaan ja poraisi reiän sun poskeen. Sanoisi vaan että tee itse paremmin :D
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
Etkö ole ikinä kuullut, että waretetut pelit eivät aina toimi täydellisesti. Foorumi täynnä ihmisiä jotka valittavat kun crack kusee yms.

Menee se myös näinkin. Siltikin aika paljon hermoa kiristää kun joutuu hakemaan OSTETTUUN peliin crackia kun se ei muuten toimi.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
Helppo syyttää aina muita. Jos ei kelpaa niin tee itse paremmin, näin ainakin työkaveri sanoi kun arvostelin hänen työtään. En tehnyt, enkä enään arvostellut.

Taitaa olla aika surkea tapaus tuo työkaverisi kun tuollaista selittelee. Oikeassa maailmassa tuotteet ja palvelut pitää tehdä sen tasoisesti, että niistä suostutaan maksamaan. Huonosti tehdyt tuotteet ja palvelut eivät myy. Ei voi olla yksinkertaisempaa.
Lainaus:
Hae töihin johonkin suureen peliyhtiöön ja koita vaikuttaa asioihin.

Paljon tehokkaammin asioihin vaikutetaan boikotoimalla. Kun pelit jäävät hyllyille ja rahat alkaa loppumaan niin saattaa tulla mieleen, että asiakkaan kusettaminen ei ollut se viisain tapa toimia.

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

4330.12.2013 16:53

Minkä takia peleissä on suojauksia? Koska niita ladataan ja tällä pyritään vaikeuttamaan sitä. Jos kukaan ei lataisi niitä niin ei niiihin mitään internet yhteyspakkoa yms muuta laitettaisi. Peleihin tökitään suojauksia niin kauan että 10v päästä EA:n työnkiä käy asentamassa pelin koneeseesi. Eivät ne vähene sen takia, että niitä ladataan, se vain innostaa keksimään uusia kivoja kommervenkkejä.

Lainaus:
Paljon tehokkaammin asioihin vaikutetaan boikotoimalla. Kun pelit jäävät hyllyille ja rahat alkaa loppumaan niin saattaa tulla mieleen, että asiakkaan kusettaminen ei ollut se viisain tapa toimia.
Tämä johtaa siihen, että tulee lisää suojauksia, pelien laatu huononee(paljonko kiinnostaa vääntää laadukasta peliä kun kaikki vittuilee ja lataa netistä?) ja pienet firmat kaatuvat kun eivät saa tuloja.

Boikotointi on hieno juttu, harrastan sitä välillä itsekkin, mutta se ei tarkoita että voit rikkoa lakia. Lain rikkomisen syyksi ei riitä se, että ketuttaa kun peli ei toimi tai leffaa ei löydy laillisesti.

Tee peli/kirjoita kirja/näyttele elokuvassa yms. Sitten kuuntele kun joku kettuilee miten huonosti teit, vaikka teit mielestäsi hyvin. Aamulla huomaa kun pelisi/kirjasi/leffasi löytyy netistä ja seuraavan kerran kun palkka tulee niin osta sillä kilo makaronia kaupasta ja huomaa, että bisseen ei jäänyt rahaa. Aikuisten elämässä pitää osata tehdy muuta kuin valittaa, tai vaihtoehtoisesti hankkia laittomasti jos tuntee että huijataan.

Luultavasti mielipiteesi politiikastakin on: Kaikki perseestä, tehkää paremmin, minä olen asiakas ja löydyt lopulta tampereelta hakkaamasta hevosia ja stokkan ikkunoita.

Kaikkiin asioihin on monta lähestymis tapaa, voit valittaa ja ladata netistä, toivoa että edes joku firma jää kun puolet pelin kehityksestä on starforcen koodamista ja kehittämistä tai ostaa ja toivoa että mitä enemmän siirrytän lailliseen hankintaan niin sitä vähemmän laitetaan aikaa lataamiseen vaikeuttamiseen.

Lainaus:

Asiakas/yritys maksaa siitä että se saa rahallensa vastinetta johon on tyytyväinen.
Jos et saa vastinetta niin vaihda lafkaan jonka tuotteista saat vastineen rahallesi? Aikuisten elämässä kun voi valita, ei ole pakko käydä huonolla hammaslääkärillä, tai voi käydä ja jättää laskun maksamatta.

Kun huomasin, että bilteman varaosat on yhtä hyvää laatua kun Neuvostoliiton uusi, niin vaihdoin kauppaa, en pyytänyt alennusta tai mennyt yöllä hakemaan sorkkaraudan kanssa koska ovat liian kalliita laatuun nähden eivätkä toimi ellei vasaralla hakkaa uuteen muotoon.

4430.12.2013 17:26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:

Tämä johtaa siihen, että tulee lisää suojauksia, pelien laatu huononee(paljonko kiinnostaa vääntää laadukasta peliä kun kaikki vittuilee ja lataa netistä?) ja pienet firmat kaatuvat kun eivät saa tuloja.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
Jos et saa vastinetta niin vaihda lafkaan jonka tuotteista saat vastineen rahallesi? Aikuisten elämässä kun voi valita, ei ole pakko käydä huonolla hammaslääkärillä, tai voi käydä ja jättää laskun maksamatta.

Puhuit itsesi täydellisesti pussiin näillä kommenteilla.

Nyt et sitten ole valmis maksamaan huonosta tuotteesta, mutta kuitenkaan huonon tuotteen ostamatta jättäminen ei vaikuta muuta kuin korkeintaan siihen että laatu huononee :D :D

Boikotointi vaikuttaa. Suojatut musiikkilevyt häipyivät markkinoilta. Samoin nettikaupat rupesivat myymään suojaamattomia mp3 tiedostoja. Windows kasiin on tehty jo jonkin verran muutoksia 8.1 päivityksen myötä koska käyttis myynyt huonosti. Samasta syystä tulevaan "ysiin" on tulossa tähän tietoon suuria muutoksia. Peliyhtiöt ovat joutuneet keventämään suojauksia kun asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä ja tuotteet ovat jääneet hyllylle. Ostamatta jättäminen vaikuttaa aina sinne, mikä on se yrityksen kipein paikka. RAHAPUSSI!

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

4530.12.2013 17:52

Lainaus:
Nyt et sitten ole valmis maksamaan huonosta tuotteesta, mutta kuitenkaan huonon tuotteen ostamatta jättäminen ei vaikuta muuta kuin korkeintaan siihen että laatu huononee :D :D

Vai sanoinko;
Lainaus:
paljonko kiinnostaa vääntää laadukasta peliä kun kaikki vittuilee ja lataa netistä?
. Pelitekiät huomaavat kun kukaan ei lataa netistä, että suojauksia ei tarvitse, ennenmin kun kaikki lataavat netistä, silloin koitetaan vaikeuttaa warettamista jotta ostettaisiin. Ei se ole ilmaista kun joku niitä sinne vääntää. Imternet yhteydet sun muut suojaukset ovat siellä jotta warettaminen vaikeutuisi! Usko tuo nyt kerpele, 1000€ vetoa, jos nyt tällä hetkellä 80% lopettaisi warettamisen niin 80% suojauksista lähtisi kettuun, dvd koneessa riittäisi.

Lainaus:
Peliyhtiöt ovat joutuneet keventämään suojauksia
PÖH PAH. Ennen riitti kun oli cd/dvd koneessa, sitten tuli serial, nyt kaiken maailman nettiyhteydet sun muut. Toki ennen cd:deetä oli jonkunmoisia kopiosuojauksia.

Jotenkin tuntuu että olet 17-20v ja syy lataukseen on raha, ei se että haluat vaikuttaa boikotoimalla.

4630.12.2013 18:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
PÖH PAH. Ennen riitti kun oli cd/dvd koneessa, sitten tuli serial, nyt kaiken maailman nettiyhteydet sun muut. Toki ennen cd:deetä oli jonkunmoisia kopiosuojauksia.
Vanhoissa peleissä pyydettiin kirjoittamaan pelin ohjekirjan sivulta x riviltä y jokin x:nnes sana tai muuten peli ei käynnistynyt. Näistä esimerkkinä vaikka Indianapolis 500: The Simulation. Ohjekirja oli luonnollisesti yleensä erittäin huonossa kunnossa kun sitä joka ikinen kerta piti käydä läpi. Lisäksi suojausta käytettiin monessa muussakin pelissä, niin ohjekirjat saivat vielä enemmän "kyytiä". Lopulta ohjekirja oli niin huonossa kunnossa ettei peliä saanut enää käyntiin.

E: Tämä oli erittäin alkeellinen suojaus jo siihen aikaan eikä estänyt kuin laillisia käyttäjiä pelaamasta peliä.
E2: Nykyään suojauksista taitaa vastata/niitä peleihin haluaa pelien julkaisija (EA, Ubisoft, jne. isot firmat) eikä pelejä tekevä yritys.
E3: Ja 80% alunperin jo pienestä joukosta ihmisiä ei kovin isoja rahoja pelifirmoille tai elokuvastudioille tuo :)

Ei voida myöskään olettaa, että nämä ihmiset oikeasti ostaisivat pelin tai elokuvan tai musiikkiteoksen jos warettaminen ei olisi mahdollista. Hyvällä tuurilla he ovat jo tosiaan ostaneet kyseisen waretetun teoksensa eivätkä sitä toiseen kertaan tule ostamaan (esim. Indy500 simu/iphone versio jostain tv-sarjasta/tms.).
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.12.2013 @ 18:31

4731.12.2013 6:02

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:

Pelitekiät huomaavat kun kukaan ei lataa netistä, että suojauksia ei tarvitse, ennenmin kun kaikki lataavat netistä, silloin koitetaan vaikeuttaa warettamista jotta ostettaisiin. Ei se ole ilmaista kun joku niitä sinne vääntää. Imternet yhteydet sun muut suojaukset ovat siellä jotta warettaminen vaikeutuisi! Usko tuo nyt kerpele, 1000€ vetoa, jos nyt tällä hetkellä 80% lopettaisi warettamisen niin 80% suojauksista lähtisi kettuun, dvd koneessa riittäisi.

Siinä vaiheessa kun suojaukset vaikeuttavat maksavaa asiakasta niin ollaan väärällä linjalla. Silloin kustaan sen maksavan asiakkaan päälle. Onko se järkevää? Tuskin kenenkään mielestä. Suojaukset ovat hyväksyttäviä jos ne eivät aiheuta MAKSAVILLE ASIAKKAILLE ongelmia.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Herplp:
PÖH PAH. Ennen riitti kun oli cd/dvd koneessa, sitten tuli serial, nyt kaiken maailman nettiyhteydet sun muut. Toki ennen cd:deetä oli jonkunmoisia kopiosuojauksia.

Jotenkin tuntuu että olet 17-20v ja syy lataukseen on raha, ei se että haluat vaikuttaa boikotoimalla.
Jo Amiga 500 aikaan oli peleissä suojauksia. Siis paljon ennen cd/dvd aikaa.

Tuossa yksi esimerkki siitä miten peliyhtiöt ovat joutuneet keventämään suojauksia
http://dome.fi/pelit/ajankohtaista/ubis...elaajien-kanssa

Missään vaiheessa en ole sanonut lataavani pelejä. Se että ymmärrän miksi ihmiset warettaa ei tee minusta warettajaa...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 31.12.2013 @ 06:05

Asus P8P67, i5 2500-K @ 3,6Ghz, Scythe Ninja 3, GTX 660 DirectCu II, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, PNY SSD, Eizo FORIS FS2331, 12Gb DDR3 1600Mhz@1.65V, Logitech G105 keyboard + g500 mouse.

4831.12.2013 6:13

Lainaus:
Jotenkin tuntuu että olet 17-20v ja syy lataukseen on raha, ei se että haluat vaikuttaa boikotoimalla.

Kyllä noitakin ihmisiä maailmasta varmaan löytyy, mutta onko järkevää heittää itse tehtyjä oletuksia? Ehkä parempi olisi kysyä siltä "kuluttajalta" asiaa eikä vain olettaa asioita. Ihan kuin keksittäisiin tekosyitä miksi itse tekee jotain, eikä kuunnella mitä se kuluttaja oikein sanoo että missä ne ongelmat ovat.

Miten minä esimerkiksi sovin teidän ajatusmaailmaan. En edes wareta olenkaan. Silti pelit jäävät ostamatta. Syynä peliteollisuuden käyttämä internet pohjainen DRM.

Miksi peliteollisuus valittaa asiasta jos ne itse aiheuttaa tilanteen, eikä niitä edes kiinnosta korjata asia?

Minä olen sitä mieltä että jos kuluttaja ostaa internet pohjaisella jakelusoftalla pelin, niin siinä voi käyttää internet pohjaista DRM:ää. Mutta jos pelaaja ostaa kaupan hyllyltä "fyysisen" yksinpelin, niin sen pitää toimia myös laitteissa joissa ei ole internettiä. Syy tähän on se että ostajalla voi olla syynsä miksi hän ostaa juuri tietynlaisen tuotteen.

Antaa kuluttajan valita miten hän sen haluaa, eikä yrittää pakottaa kaikkia ihmisiä johonkin tiettyyn muottiin. Ongelma on että peliteollisuuden omat tarpeet on ne jotka haittaa heidän liiketaloutta, juuri siksi että oletetaan asioita perustuen omiin tarpeisiin, eikä kuunnella niitä kuluttajan tarpeita ja mitä se kuluttaja oikein sanoo.

Sinäkin tässä vänkäät vastaan kuluttajalle, perustuen siihen miten sinä oletat asioiden olevan, etkä vaivaudu kuuntelemaan mitä minä kuluttajana sanon. Keksit vain tekosyitä sille mitä peliteollisuus haluaa tehdä, perustuen olettamuksiisi joita olet kuluttajasta tehnyt. Kuuntele hyvä ihminen mitä sanotaan, älä tee omia olettamuksia meistä.

Lainaus:
Imternet yhteydet sun muut suojaukset ovat siellä jotta warettaminen vaikeutuisi! Usko tuo nyt kerpele,

Uskonhan minä, mutta uskotko sinä, että Teidän piratismin vastainen toiminta on myös syy miksi potentiaalinen maksava asiakas ei osta tuotetta ja syy miksi enemmän ihmisiä valitsee warettamisen. Mitä enemmän sen maksavan asiakkaan asioita vaikeutetaan, sitä vähemmän rahaa se peliteollisuus saa. Teidän pitäisi osata tehdä asia ilman että menetätte maksavia asiakkaita.

Tuossa yllä @jartar jo viittasi esimerkiksi Ubisoftiin, joka oli kiukkuinen piraatteille ja teki voimakkaan online pohjaisen DRM suojauksen. Tämä johti siihen että he menettivät 80% MAKSAVISTA asiakkaistaan. Mitä tapahtui piratismille? Ei lähes mitään. Meni firman maine ja ne joutui myöhemmin heikentämään DRM:ää jotta saisivat pelejään kaupaksi.

Pitäkää kaikki mahdolliset maksavat asiakkaat tyytyväisenä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.1.2014 @ 11:49

492.1.2014 11:49

Kirjoitan hieman vielä lisää siitä kuinka hyödytön tuo DRM oikeasti on.

Peliteolllisuus käyttää DRM suojelemaan omia tuotteitaan piratteja vastaan, mutta käytännössä tapahtuu ihan muuta. Tämä johtuu siitä että peliteollisuuden ajatusmaailmassa on pari kömmähdystä.

Ensinnäkin piraatit levittävät keskenään piraatti tuotetta tai tuotetta jossa ei ole DRM (murrettu peli). Se miten joku tuote tulee piraattiksi tapahtuu harrastelija kräkkeröiden toimesta joita on vain muutamia koko piraatti joukosta. Suurin osa piraateista ei osaa murtaa edes alkeellista DRM:ää, he vain jakavat sitä jo murrettua tuotetta. Se kuinka voimakas DRM tuotteessa on ei vaikuta mihinkään muuhun pirattien suhteen kuin siihen kuinka nopeasti se tuote murretaan. Koska aina se murretaan joka tapauksessa. Jos pelille on vaikka 5 miljoonaa piraattia niin he jakavat keskenään sen murretun tuotteen jossa ei ole enään DRM:ää. Käytännössä tähän ei vaikuta se että onko tuotteessa DRM:ää vai ei, koska sama tapahtuu joka tapauksessa eli ne 5 miljonaa pirattia pelaa maksamatta peliä. Se kuka sen pelin loppujen lopuksi jakaa ei ole merkitystä, koska joku sen kuitenkin AINA jakaa siten että siinä ei ole enää DRM:ää (eli se on murrettu tai ilman DRM:ää).

Mihin DRM sitten vaikuttaa eniten?

No niihin kuluttajiin jotka ostaa laillisesti tuotteen ja joilla ei ole mitään tarkoitustakaan murtaa sitä tuotetta, koska he ovat maksavia asiakkaita. Heille nuo DRM ovat vain rajoitteita tai jopa josku täydellisiä estoja pelin pelaamiselle. Usein kuitenkin nämä kuluttajat voivat pelata peliä, kunhan luopuvat jostain sen tehdäkseen. Näille maksaville kuluttajille DRM on siis pelkkä haittatekijä, koska sillä ei ole mitään suojaavaa tarkoitusta heitä vastaan koska he eivät ole piraatteja. Hehän ostavat sen pelin rahalla.

No mihin sitä DRM:ää oikein tarvitaan? Ei oikeastaan mihinkään, se on suurimmaksi osaksi pelkkä haittatekijä koko peliteollisuudelle.

Mutta silti esimerkiksi minä suosittelen että peleissä on joku hyvin heikko DRM, mutta sellainen että se ei haittaa mitenkään sen tuotteen käyttöä. Tämä siksi että tällöin sen piraatti kopion tekemiseen tarvitaan ne muutamat kräkkerit ja ne maksavat asiakkaat ja suurin osa piraattit ei voi jakaa sitä tuotetta enenkuin se on murrettu. Mutta jopa tälläkin on lähes mitätön ennalta ehkäisevä vaikutus, siis siihen että piraattien määrä ei kasvaisi.

Ihmiset ovat luonnostaan lakeja noudattavia yhteiskunnassa, mutta jos houkutus on liian suuri niin silloin heistä voi tulla lakia rikkovia. Houkutusta aiheuttaa laillisuuden haittatekijät asiaan (huono saatavuus, kallis hinta, huono toimivuus/laatu) ja tilaisuus rikokseen (hyvä saatavuus, halpa hinta, hyvä toimivuus/laatu). Kyse on näiden kahden asian balansista, kuinka paljon laillisessa asiassa on haittatekijöitä ja kuinka helppoa se rikollisuus on.

Jos peliteollisuus kuitenkin käyttää haittaavaa voimakasta DRM niin sen vaikutus peliteollisuudelle on negatiivinen. Koska se haittaa sitä maksavaa asiakasta liikaa eikä ehkäise piraatti kopion syntyä sen paremmin kuin heikko DRM. Voimakas DRM on vain hidaste piraateille ja haitta maksavalla asiakkaalle. Joka lisää piratismiä ja vähentää maksavia asiakkaita.

Mikä on haittaava DRM?

Se on sellainen suojaus joka vaatii jotain ulkopuolista asiaa tai kuluttaja joutuu luopumaan jostain että peliä voi käyttää. Tälläisia ulkopuolisia asioita on esimerkiksi juuri internetin saatavuus. Tuote ei yksinkertaisesti toimi koska internettiä ei ole. Sitä kun ei aina joka paikassa ole edes saatavilla. Toinen asia voi olla että myös että DVD pitää olla saatavilla eli asemassa. Tuo on pieni haitta mutta enemmän kuluttajasta kiinni, unohti DVD:n kotiin vaikka piti pelata mökillä. Tai pitää vaidella kokoajan DVD:tä että voi pelata eri pelejä. Yksi asia on se että kuluttaja joutuu luopumaan jostain, esimerkiksi tietokoneensa yksityisyydestä eli peliyritys vakoilee kuluttajaa omien tarpeittensa takia. Jotkut kuluttajat ovat tarkkoja yksityisyydestään ja tietoturvastaan, niin paljon että he ovat mielummin ilman tuotetta kuin rikkovat yksityisyytensä ja tietoturvansa.

Miksi nykyiset DRM:t ovat tosi haitallisia?

Koska jos ostaa fyysisen yksinpelin kaupasta niin usein se vaatii jonkun jakelusoftan asentamisen tietokoneelle, joka rikkoo pelaajan yksityisyyden ja tietoturvan. Usein vielä tätä tuotetta ei voi käyttä ilman internettiä vaatimusta. Vaikka pelaajalla on se fyysinen DVD niin se ei silti toimi ilman tätä jakelusoftaa, vaikka pelaajalla ei välttämättä ole mitään käyttöä asialle.

Kannattaa kuitenkin huomata että on myös pelaajia jotka haluaa keskittää pelinsä tällaisten jakelusoftien kautta ja se helpottaa heidän elämää pelien kanssa. Mutta kaikki pelaajat eivät ole tälläisia ja heitä ei pysty pakottamaan sellaisiksi. He ovat mielummin sitten ilman pelejä, joka on menetetty maksava asiakas. Vain siksi että peliteollisuus ei ottanut heitä huomioon.

Mitkä oli ne peliteollisuuden ajatuskömmähdykset?

1. Oletus että kaikki kuluttajat ovat luonnostaa piraatteja tai että heistä tulee piraatteja jos ei ole suojausta asiaan.
2. Oletus että DRM estää piraatteja murtamasta pelejä ja sitä kautta piratismia.

Todellisuudessa piratismia vähennetään sillä että laillinen tuote on saatavilla nopeasti, se on sopivan hintainen, se toimii hyvin ja on hyvin tehty. TÄMÄ on todellinen piratismin vähentäjä, ei joku DRM. Voimakas DRM lisää ehkä hieman piratismia ja mutta ennenkaikkea vähentää maksavia asiakkaita.

Jokainen meistä laillisesta kuluttajasta ymmärtää että piratismi on epätoivottu asia. Mutta se että peliteollisuus käyttää piraatteja tekosyynä sille että vahingoittaa sen maksavan asiakkaan nautintoa on virhe. Älkää käyttäkö piratteja tekosyy selityksenä että jos heitä ei olisi. Heitä on aina olemassa ja tulee olemaan. Keskittykää siihen maksavan asiakkaan hyvinvointiin, heiltä te ne rahat saatte, ette piraateilta. Kohdelkaa maksavia asiakkaita kunnioitaen, eikä potentiaalisina rikollisina. Älkää keksikö mitään tekosyitä maksavan asiakkaan huonoon kohteluun.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.1.2014 @ 13:27

502.1.2014 16:16

Hieno ja asiallinen kannanotto :D ...tosiaan, kuten jo mainitsit niin piraatteja todellakin voitaisiin vähentää helpolla/nopealla saatavuudela ja sopivilla hinnoilla (elokuvien kohdalla BluRay maksaa 30€) joten jos nyt esim tuo elokuva maksaa sen 30€ niin en ikinä ostais tolla hinnalla, muuta jos sen sais esim. alle 20€ niin voisi jo harkita sen ostamista. Sama pätee peleihin. Peleillä saatavuus on ihan ok hyvä, mutta esim elokuvilla saatavuus on jotkauinki surkea...Netflix ym. eivät hanki mitään uutta vaan siellä on "uutuudet" jotain 2v vanhoja leffoja ja sarjoissakin tuotantokausia puuttuu...lisäksi jos mennään siihen kuinka nopeasti elokuvan saa niin lataamalla menee 30min-1h ja kaupasta ostamalla/tilaamalla netistä menee taatusti enemmän (tässä kohtaa oletetaan että kyseessä on uutuus leffa jota ei tietenkään mistään suoratoisto palvelusta löydy).
Piraattiien vähennys= uutuus leffat saataville halvalla ja katsottavissa sormia näpäyttämällä, peleissä juuri nuo DMR suojaukset joko todella pieni tai ei ollenkaan ja niissäkin saatavuus pitää olla sormia näpäyttämllä, kuten jo kiitos steam ym. on jo mahdollista.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto