*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

P2P-veteraanilta uusi palvelu torrentien lataamiseen: jo yli 30 miljoonaa tiedostoa

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 20.12.2013 14:20 Kommentteja (12)

P2P-veteraanilta uusi palvelu torrentien lataamiseen: jo yli 30 miljoonaa tiedostoa Espanjalainen "P2P-veteraani" Pablo Soto sohaisee jälleen muurahaispesää, sillä hän avannut uuden yrityksensä kautta tiedostonjakoportaali Torrents.fm:n. Yhtiön palveluvalikoimiin kuuluu myös uutissivusto Torrents.com ja torrentien lataamiseen tarkoitettu ohjelma (Torrents.ms).
Musiikkiteollisuuden isot nimet haastoivat Soton vuonna 2008 oikeuteen, koska häntä epäiltiin avuksiannosta tekijänoikeusrikoksiin. Musiikkiteollisuus vaati yhteensä 13 miljoonan euron korvauksia, mutta oikeuden mielestä Sotoa ei voida pitää syyllisenä ohjelmien käyttäjien tekemistä laittomuuksista.

Soto sai pari vuotta sitten Espanjalta 1,6 miljoonaa euroa tukea universaalin hakukoneen kehittämiseksi. Nyt tuon projektin hedelmää, Foofindiä, käytetään Torrents.fm:n pohjana. Sivuston tarkoituksena on kahlata verkosta löytyviä torrent-sivustoja ja tuoda tiedostot Torrents.fm:n käyttäjien hakutuloksiin. Soto kertoo TorrentFreakille, että palvelun kautta löytyy jo yli 30 miljoonaa tiedostoa ja määrä kasvaa jatkuvasti.

MPAA ja yhdysvaltalaiset elokuvastudiot ovat onnistuneet ajamaan tämän vuoden aikana isoja tiedostonjakopalveluita alas. Uhreiksi ovat joutuneet isoHunt ja Hotfile. Menetyksistä huolimatta alalle syntyy jatkuvasti uusia yrittäjiä.

Edellinen Seuraava  

12 kommenttia

120.12.2013 15:46

Lainaus:
Menetyksistä huolimatta alalle syntyy jatkuvasti uusia yrittäjiä.

Tämä tuskin tuli kenellekkään yllätyksenä, mutta MPAA:lle on aina voitto, kun saa yksittäisen ihmisen elämän pilattua.

220.12.2013 23:31

Piraatit voi hävitä yksittäisiä taisteluita mutta sodan me voitamme. Siis me kuluttajat.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.12.2013 @ 23:32

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

321.12.2013 14:10

@Syrtek66

Piraatti = ihminen joka ei halua maksaa mistään mitään ja on
tarpeeksi röyhkeä käyttääkseen vielä "sananvapautta" tekosyynä
"oikeuttamaan" tekojansa

Kuluttaja = ihminen joka maksaa kuluttamistaan tuotteistaan ja näin
ollen varmistaa että tuotteen tekijä voi vielä jatkossakin jatkaa
työtään

joko/tai ....

421.12.2013 16:30

@upap,

Miten paljon pitää tekijän saada tuloja tekemästään teoksesta? Eikö tulojen kohtuus ole sopusoinnussa muihin ammattialoihin ilman väkivaltäkoneistoa?

Eli tarkoitat sitä että jos teet höttöä niin pitääkö sinun saatko silti siitä tuottoja ja tuloja ? Entä jos joku toinen pystyisi tekemään teoksesta paremman mutta ei pysty siihen koska TOlait käytännössä estävät sen.

Me kaikki olemme kuluttajia. Kulutamme ja maksamme musiikista vaikka emme käytä sitä suoranaisesti.

Kyseesähän nimenomaan tulonjakoon liittyvä asia. Onko joidenkin tahojen niin tärkeitä poliisin pitää tullka hakemaan pikkutytön läppärin lauantaiaamuna? Tai että pitää tuhota ihmisten elämän jos on sattunut jakamaan yhden elokuvan netissä? Kysessähän väkivallan käyttämisessä ihmisiin tilanteissä joissa kulttuurin jakamisen tarkoituksena ei ole ollut ansainta.

Ota huomioon että myös torrentit ovat käytännössä tuhonneet kaupallisen piratismin.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.12.2013 @ 19:14

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

522.12.2013 0:44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Miten paljon pitää tekijän saada tuloja tekemästään teoksesta? Eikö tulojen kohtuus ole sopusoinnussa muihin ammattialoihin ilman väkivaltäkoneistoa?

Tekijän pitää saada juuri niin paljon, kuin kuluttajat ovat valmiita maksamaan. Eli tekijä/myyjä määrittää hinnan ja sinä päätät haluatko maksaa sitä, vai olla maksamatta ja jäädä ilman teosta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Eli tarkoitat sitä että jos teet höttöä niin pitääkö sinun saatko silti siitä tuottoja ja tuloja ? Entä jos joku toinen pystyisi tekemään teoksesta paremman mutta ei pysty siihen koska TOlait käytännössä estävät sen.

Vaikka tekisit aivan täyttä p**kaa, niin ei se anna kenellekkään oikeutta ottaa työtäsi ilmaiseksi. Pitäisi olla sanomattakin selvää, että koska laadussa on kyse mielipiteestä ja määritelmästä, ei sitä voida pitää oikeutuksena piratismiin. Ei vaikka 99% milrjardista ihmisestä sanoisi tietyn viihdepläjäyksen olevan täyttä kuraa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Me kaikki olemme kuluttajia. Kulutamme ja maksamme musiikista vaikka emme käytä sitä suoranaisesti.

Me kaikki käytämme musiikkia, vaikka emme maksaisi siitä suoranaisesti (radio, hissimusa jne.).

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Kyseesähän nimenomaan tulonjakoon liittyvä asia. Onko joidenkin tahojen niin tärkeitä poliisin pitää tullka hakemaan pikkutytön läppärin lauantaiaamuna? Tai että pitää tuhota ihmisten elämän jos on sattunut jakamaan yhden elokuvan netissä? Kysessähän väkivallan käyttämisessä ihmisiin tilanteissä joissa kulttuurin jakamisen tarkoituksena ei ole ollut ansainta.

Verotuksessa on kyse tulonjaosta, piratismissa taas siitä, että jotain pitäisi saada ilmaiseksi (okei, jossain tapauksessa piratismi on suunnillen ainut tapa saada tiettyjä teoksia haltuunsa) jotain, mistä toinen "joutuu" maksamaan.

Se, että oikeudessa voi väittää pelkän Piratebayn tuottavan vuodessa Kiinan bruttokansantuotteen verran vahinkoa viihdeteollisuudelle ja että poliisit takavarikoivat jonkun pikkulikan tietokoneen on tietenkin naurettavaa (oksettavaa), mutta se ei silti voi riittää syyksi piratismiin, ellet sitten lataile koneellesi jotain, mitä et koskaan aio käyttää, ihan vain protestiksi, sillä muuten kyse on vain siitä, ettet viitsi maksaa lataamistasi teoksista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Ota huomioon että myös torrentit ovat käytännössä tuhonneet kaupallisen piratismin.
Eli kukaan ei enää tee rahaa toisten työllä? Okei onhan se ihan positiivinen asia, mutta se ei edelleenkään riitä oikeutuksesi ottaa itselle ilmaiseksi toisten tekemää työtä, josta muut "joutuvat" maksamaan.

622.12.2013 14:38

Ohnan se ikävää ettei Chisu saisi toista porshea jos hän sattuisi kaipaamaan.

Fakta on että TO lakien myötä ansaitaimalli on vääristynyt. Sattumoisin malli muistuttaa hyvin pyramidimallia missä harvat käärivät hyvät rahat muiden jäädessä nuolemaan näppejään.

Vapaamatkustajia on aina ollut ja aina vapaamatkustajia aina tulee olemaan. Vapaan musiikin määrä tulee kasvamaan se jos mikä tulee muuttamaan pakon edessä viihdeteollisuutta vapaampaan suuntaan.

Viihteen ja viihteentekijöiden määrä on jo niin suuri ettei kaikki voi missään tapauksessa menestyä entisen malliin. Jo nyt nähdään se että nykyisiä kaltaisa orjasopimukseen nojautuvia levytyssopimuksia tullaan kyseenalaistamaan.

Väittäsin että P2P tekniikoiden kehittyessä siihen että kaikki nettiliikenne on salattua ja hajautettua, laiton lataus tulee räjähtämään käsiin. Siinä saa Kotilainen palkata yksityisä security firmoja maksavien kansalaisten kyttäykseen miltei nollatuloksella.

Mihin tämä päättyy? Siihenkö että Chisun kappaleen ladannut tyttö viedään teloitusryhmän vai yksiselitteisiin antautumiseen todettuaan ettei laittomilla latauksilla ole sinänsä merkitystä yksittäisen musiikin tekijän kannalta?

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

722.12.2013 16:20

Höpötät asian vierestä ja väsäät olkinukkeja Chisun Porcheista, pyramidihuijauksista ja teloitusryhmistä. Edelleenkään se, että joku artisti, tai muu viihteentekijä menestyy hyvin, ei luo oikeutusta piratismiin. Piratismin haitoista ja niiden määrästä voi tietenkin vääntää kättä ja luultavasti ko. vaikutukset ovat huomattavasti pienempiä, kuin mitä oikudenhaltijat tykkäisivät väittää.

"Mihin tämä päättyy?" Toivottavasti siihen, että antiikkiset TO-lait päivitetään tälle vuosituhannelle ja ihmiset alkavat enenevissä määrin käyttämään laillisia palveluita viihteensä hankkimiseen ja piratismin määrä romahtaa merkityksettömälle tasolle (jos joku vielä pystyisi realistisesti määrittelemään mokoman tason). Luultavammin kuitenkin siihen, että viihdeteollisuus paukuttaa päätänsä seinään ja lobbaa entistä naurettavampia lakeja oikeuksiensan suojaksi ja piraatit jatkavat laittoman lataamisen perustelua Chisun Porcheilla ja nääntyvien Indie artistien tuskalla.

823.12.2013 12:36

Lainaus:
piraatit jatkavat laittoman lataamisen perustelua Chisun Porcheilla ja nääntyvien Indie artistien tuskalla.

Eli jos Indie artistit eivät pärjää niin syy on piratismissä ?

Oletko sinä artisti? Jos olet niin mistä minä löydän sinun tuotoksia kaiken tämän viihteen valtameren seasta? Indie artistit kannattaisi suunnata katseensa maksavien asiakkaiden suuntaan ja jättää osan tuotoksista vapaasti jaettavaksi.

Mitä enemmän jakajia niin sitä vähemmän on jaettavaa. Toisaalta maailmassa on populaa jonka seasta joka Indie artisti pitäisi löytää riittävän hyvän tulon jos vain ei ole ketään joka vedä välistä. näitäkin on jotka väittävät olevan musiikintekijäiden asialla.

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

923.12.2013 16:56

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Eli jos Indie artistit eivät pärjää niin syy on piratismissä ?
En misään vaiheessa väittänyt moista, vaan viittasin lähinnä siihen, miten piratismia perustellaan sillä, että isot artistit saavat paljon enemmän rahaa kuin indie reppanat.

En ole artisti, enkä työkseni, tai harrastuksekseni luo mitään, mitä kovin mielekkäästi saisi piraattilahteen jakoon. Indie artistien musiikkia on vapaasti kuuneltavissa mikseri.netissä ja samat biisit saa usein ostettua baarikeikkojen yhteydessä suoraan artisteilta.

Tämä ei edelleenkään kerro, että miksi sinulla pitäisi olla lupa ota jotain ilmaiseksi, kun toinen joutuu samasta asiasta maksamaan?

1024.12.2013 0:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Eli jos Indie artistit eivät pärjää niin syy on piratismissä ?
En misään vaiheessa väittänyt moista, vaan viittasin lähinnä siihen, miten piratismia perustellaan sillä, että isot artistit saavat paljon enemmän rahaa kuin indie reppanat.

Missä niin väitetään/perustellaan? En ole koskaan törmännyt tähän ns. Robin Hood ajatteluun netissä muiden kuin antipiraattien tiedoituskanavissa. Joo tietenkin uskoisin että kuitenkin Lady Gagan levyn jakajat eivät paljon paljon murehdi ko artistin tulojen riitävyydestä ... Mutta tämä ei ole piraattien kovin mainostama ja ylläpitämä perustelu.

Lainaus:
En ole artisti, enkä työkseni, tai harrastuksekseni luo mitään, mitä kovin mielekkäästi saisi piraattilahteen jakoon. Indie artistien musiikkia on vapaasti kuuneltavissa mikseri.netissä ja samat biisit saa usein ostettua baarikeikkojen yhteydessä suoraan artisteilta.
Hienoa juttu, mikseri.neti on tunnettu paikka kohtaamiseen mutta jostain syystä ei ole kovin suosittu. Tai mistä sen minä tiedän, mutta semmoinen mutu tuntuma mulla on.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Mitä enemmän jakajia niin sitä vähemmän on jaettavaa. Toisaalta maailmassa on populaa jonka seasta joka Indie artisti pitäisi löytää riittävän hyvän tulon jos vain ei ole ketään joka vedä välistä. näitäkin on jotka väittävät olevan musiikintekijäiden asialla.

Lainaus:
Tämä ei edelleenkään kerro, että miksi sinulla pitäisi olla lupa ota jotain ilmaiseksi, kun toinen joutuu samasta asiasta maksamaan?

Oma tupa oma lupa? :/ En todellakaan tiedä ... Jokaisella noin miljoonalla suomalaisella on ollut tai on omat syynsä lataamiseen ja kulttuurin jakamiseen.

Merry Christmas Lauzi !
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.12.2013 @ 00:23

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

1124.12.2013 0:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:
Merry Christmas Lauzi !

Kuin myös ja hyvää uutta vuotta!

1224.12.2013 4:15

Ihan hieno sivu, mutta alasottopolitiikka löytyy. TPB:n tapa on paljon parempi tavaran säilymisen vuoksi.

Waretus on pirun siistiä ja kateelliset kitisee :p

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto