AfterDawn logo

Vakoileeko LG sinuakin älytelevisionsa avulla?

Juha Tuppi Juha Tuppi
10 kommenttia

LG:n älytelevision omistaja julkaisi eilen blogikirjoituksen, jossa hän kertoo havainnoistaan televisionsa toiminnasta. Kirjoituksen mukaan älytelevisio seurasi jopa siihen liitetyn ulkoisen kovalevyn sisältöä ja lähetti tietoa eteenpäin valmistajan palvelimille.

Nimimerkki DoctorBeet julkaisi eilen blogikirjoituksen omistamansa LG:n älytelevision huolestuttavasta toiminnasta. Käyttäjä oli ihmetellyt mainosten ilmaantumista television Smart TV -palveluun, ja havaitsi järjestelmäasetusten tarkastelun jälkeen, että vaihtoehto "Collection of watching info" eli "Katselutietojen keräys" oli oletusasetuksena päällä.

Suoritettuaan tietoliikenneanalyysin television toiminnasta hän havaitsi, että televisio keräsi ja lähetti tietoa vaikka asetus oli kytketty pois päältä. Lähteen mukaan televisio tallensi jokaisen kanavanvaihdon ja lähetti tiedot eteenpäin salaamattomana.


Käyttäjä havaitsi myös vielä huolestuttavamman ominaisuuden koskien pakettidataa: laitteeseen kytketyn ulkoisen USB-kovalevyn tiedostojen nimet lähetettiin niin ikään LG:n palvelimille. Käyttäjä testasi asiaa tallentamalla kovalevylle tunnistettavasti nimetyn tiedoston joka ei voisi olla mistään muualta peräisin, ja totesi tiedostonimen olevan television lähettämän datan joukossa.

Televisio tuntui kuitenkin lähettävän välillä kattavammin havaitsemiaan tietoja ja välillä vain satunnaiselta vaikuttavia otoksia. Käyttäjän tiedustellessa asiasta LG:ltä yhtiö kehotti käyttäjää kääntymään jälleenmyyjän puoleen, sillä laitteen käyttämistä edellyttävät ehdot olivat selkeät tiedonkeruun suhteen, eikä yhtiö katsonut olevansa vastuussa niiden tiedottamisesta oston yhteydessä.

Mikäli käyttäjän blogikirjoitus pitää paikkansa, tapaus herättää kysymyksiä myös muiden valmistajien älytelevisioiden vähemmän mainostetuista ominaisuuksista. Tarkempia tietoja ja kuvakaappauksia tapauksesta on nähtävillä DoctorBeetin blogissa.

10 KOMMENTTIA

Noxuman1/10

Onse kummalliseksi menny tämä maailma kun telkkarikin vakkoilee ;)!...

beget2/10

Kaikki tahothan vakoilevat käyttäjiä jos vain voivat. Tuokin tieto kanavakäyttäytymisestä ja vastaavasta on mahtavaa televisioyhtiöille.

Se onko se käyttäjälle haitallista on sitten oma asiansa. Tietosuojahan tuossa ensimmäiseksi tulee vastaan, varsinkin kun noita ulkoisia asemia skannataan. Television kohdalla onkin suuri ongelma siinä, että lähtevää liikennettä on vaikea kontrolloida muuten kuin katkaisemalla kaiken datan liikkumisen molempiin suuntiin.

Lumikki3/10

Ongelma ei ole se että erilaiset laitteet keräävät tietoa ihmisistä.

Ongelma on että sitä tehdään ilman käyttäjän lupaa tai edes tietoa asiasta ja välitetään yritykselle. Oletusarvoisesti laite kerää tietoa, usein vielä käyttäjän tietämättä. Joskus myös joissain asioissa oletetaan että lupa on saatu kun käyttäjä hyväksyy esimerkiksi ohjelmiston EULA:n joka on pakko hyväksyä jos meinaa sitä ostamaansa asiaa käyttää.

Ongelma on myös että jos käyttäjä on tietoinen asiasta niin hän ei sitä keräystä pysty estämään mitenkään muuten kuin olla käyttämättä asiaa tai olla kytkemättä sitä asiaa internettiin. Vaikka osa noista ostetuista tuotteista ei edes toimi ilman internettiä. Esimerkiksi pelit.

Kaikki laitteet jotka ovat yhteydessä internettiin on potentiaalisia ongelmia ihmisten yksityisyyteen. Etenkin nyt kun lähes jokaisessa tulevaisuuden laitteessa on kamerat ja mikrofonit. Myös monet laitteet keräävät ihmisten käyttötietoa, kuten esimerkiksi blu-ray soittimet tallentavat katsotuista levyistä tietoja itseensä. Myös esimerkiksi kannettavien kameroita/mikrofoneja on jo käytetty ihmisten yksityisyysloukkauksiin.

Kuten myös artikkelissa mainittiin niin ei se että ohjelmallisesti ottaa jokin asian pois käytöstä, ei aina tarkoita että se tosiaan on pois käytöstä.

Minusta asiaa ei tee mielenkiintoiseksi se että monet eri yritykset tekee tuota. Se on jo tiedetty kauan aikaa. Vaan se että kukaan kuluttajaviranomainen ei puutu asiaan tai edes välitä asiasta. Miksi yhteiskunta sallii miljoonien ihmisten yksityisyyden loukkaukset?

Kun valtion/kunnan tai yritysten yksityisyyttä loukataan niin häkkiä heilahtaa herkästi.

Fiili4/10

Ongelma on se että uusimmat tv:t alkavat sisältää web-kameroita ja pian nekin varmaan lähettävät tietoja nettiin, siitä montako ihmistä katso koskakin tv:tä ja missä asennossa. Kai pian tv:t alkavat seurata silmänliikkeitä, jotta nähdään mitä ihmiset itse asiassa ruudulta kulloinkin katsovat. Tietokoneella voit sentään laittaa vaikkapa selailutietojen lähettämistä rajoittavia lisukkeita, mutta tv on kuin mobiililaitteet, joista vuotaa kaikki selauskäyttäytyminen ym. ilman helppoja mahdollisuuksia estää seurantaa. Paitsi laitevalmistajat ja mainostajat, myös valvontatahot ja hakkerit ovat kiinnostuneet siitä mitä tv-ruudun äärellä teet.

Trubadurix (vahvistamaton)5/10

Aiiivan Loistavaa!!!
Viimeinkin mainostajat saavat todellista tietoa katselutottumuksista ja näkevät ettei salatuilla elämillä, BB, ja esim tanssii tätien kaa laisilla ohjelmilla oikeasti ole katsojia kuin satunnaiaesti. Tästä voi seurata mainostajien vetäytyminen näiltä ohjelmapaikoilta ja tätä kautta ohjelmakartan paraneminen.
Lähden huomenna hankkimaan älytelkkua jotta voin osaltani vaikuttaa ohjelmiston laatuun.

RingLeaderTM6/10

Täähän on ihan Pupujussi juttuja, että älyvisio vakoilee, se on niin mitätöntä esim. älypuhelimiin joiden softat


ladataan (kaupasta).

Go to TriggerTreat.net, have fun.

Hullua (vahvistamaton)7/10

Törkeydessään aivan sairas tapaus!
Ongelma on kuulkaas siinä, että laitteet ylipäätään lähettävät oikeudettomasti MITÄÄN tietoja. Kaiken lisäksi sitä voidaan käyttää vain kuluttajaa vastaan - ei millään lailla hyödyksi.

En voisi kuvitellakaan seuraavan laitteeni olevan LG, vaikka saisin ilmaiseksi...

Pihlis128/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hullua:

Törkeydessään aivan sairas tapaus!
Ongelma on kuulkaas siinä, että laitteet ylipäätään lähettävät oikeudettomasti MITÄÄN tietoja. Kaiken lisäksi sitä voidaan käyttää vain kuluttajaa vastaan - ei millään lailla hyödyksi.

En voisi kuvitellakaan seuraavan laitteeni olevan LG, vaikka saisin ilmaiseksi...


Kuvitteletko LG:n olevan ainut yritys?


pkaksp9/10

Lainaus:

Ongelma on myös että jos käyttäjä on tietoinen asiasta niin hän ei sitä keräystä pysty estämään mitenkään muuten kuin olla käyttämättä asiaa tai olla kytkemättä sitä asiaa internettiin. Vaikka osa noista ostetuista tuotteista ei edes toimi ilman internettiä. Esimerkiksi pelit.

Uutisesta jäi mainitsematta, että kyseinen henkilö esti omasta reitittimestä lähtevän liikenteen tietoja kerääville domaineille, joten tietysti vähän tapauskohtaisesti tuo estäminenkin onnistuu.

69man69 (vahvistamaton)10/10

NSA taas kerää tietoa omiin tarkoituksiinsa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT