AfterDawn logo

Keskustelufoorumi julkaisi salaisen tietopyynnön - poliisin tiedonsaantioikeuksia tarkistetaan vuodenvaihteessa

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

Keskustelu poliisin tiedonsaantioikeuksista heräsi, kun Punk in Finland -keskustelufoorumilla julkaistiin nelisen viikkoa sitten operaattorille osoitettu tietopyyntö, jossa pyydettiin viiden Linnan juhlien varjotapahtumaan liittyvään keskusteluun osallistuneen nimimerkin henkilötietoja sekä IP- ja sähköpostiosoitetta. Asiasta uutisoi YLE.

Poliisilla on pitkään ollut tietynlainen oikeus tiedonsaantiin kansalaisista, mutta internetin yleistymisen ja moninaistumisen myötä pykälän käyttömahdollisuudet ovat huomattavassa määrin laajentuneet. Käyttö on myös yleistynyt, mutta julkista keskustelua aiheesta on syntynyt vähän. Joissain tapauksissa poliisi on katsonut voivansa selvittää esimerkiksi juuri verkkofoorumeiden käyttäjätietoja, joskus jopa ilman rikosepäilyä.

Nyt sisäministeriössä on kuitenkin vireillä lakivalmistelu, jonka tarkoituksena on tarkistaa poliisin oikeuksia saada tietoa. Osaltaan tiedonsaantia halutaan myös helpottaa, esimerkiksi mitä tulee sosiaali- ja terveysviranomaisiin.

1 KOMMENTTI

OklaMokla1/1

Tässä mennään ihan väärään suuntaan. Internetin avulla tavallisenkin kansalaisen on helpompi hankkia tietoja muista ihmisistä kuin ennen joten en nää mitään syytä miksi poliisin oikeuksia pitää lisätä...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT