*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Netflix haluaa murtaa elokuvien jakeluketjun: Ensi-iltaelokuvia palveluun

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 29.10.2013 11:04 Kommentteja (7)

Netflix haluaa murtaa elokuvien jakeluketjun: Ensi-iltaelokuvia palveluun Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandos totesi Film Independent Forumissa pitämässään puheessa, että yhtiö haluaa muuttaa elokuvien sisältöjakeluketjun täysin. Hän haluaisi isojen elokuvatuotantojen tulevan Netflixin valikoimiin samana päivänä kuin ne näkyvät elokuvateattereiden valkokankaalla.
Tällä hetkellä Netflix sijoittuu elokuvien jakeluportaikon viimeisille rappusille. Kun elokuva julkaistaan, esitetään se ensimmäisenä elokuvateattereissa. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen elokuvasta julkaistaan DVD/Blu-ray. Kun teatteriesityksistä ja DVD-myynnistä on saatu nyhdettyä tarpeeksi rahaa, voivat televisiokanavat alkaa esittää sitä. Netflix pääsee käsiksi esitysoikeuksiin näillä main.

Isojen tuotantojen televisioensi-iltoja voidaan joutua odottamaan useampi vuosi elokuvan teatteriesitysten alkamisesta ja Netflixin elokuvatarjonta voi muistuttaa kaupan "alelaaria". Nämä seikat johtuvat elokuvien moniportaisesta jakeluketjusta, jossa jokainen pitää huolen siitä, ettei toinen pääse syömään toisen myyntiä.

Netflix haluaa rikkoa kaavan ja tuoda isoja elokuvia palvelun valikoimiin samana päivänä kun ne esitetään ensimmäistä kertaa teattereissa. Sarandosin arvion mukaan elokuvateollisuudesta saattaa löytyä myös halukkuutta tähän. Menneenä kesänä julkaistiin ennätyksellisen paljon elokuvia, joiden tuotantobudjetti oli 75 miljoonaa dollaria. Siitä huolimatta teattereissa kävijöiden määrä vähäni aiemmasta.

Sarandosin mielestä suurin syy ilmiöön on se, että uusien elokuvien näkeminen on tehty liian vaikeaksi. Netflixillä on keinot tehdä uutuusleffojen katsomisesta paljon yksinkertaisempaa. Sarandos puhuu elokuvien jakeluketjusta alla olevalla videolla kohdan 19:00 jälkeen.

Netflix kertoi sijoittajille osavuosikatsauksensa yhteydessä, että yhtiö haluaa panostaa elokuviin nykyistä enemmän.

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

129.10.2013 11:41

Hyvin kannatettava idea, mutta en usko että ottaa tuulta alleen hirveän pian. Itse en ole koskaan ollut mikään leffateatteiden ystävä ja olen aina nauttinut leffan katsomisesta omassa rauhassa sohvalla löhöten. Harras toiveeni on ollut vuosikaudet että tuota teatteri -> dvd/br aikaa saataisiin lyhennettyä radikaalisti. Ilmeisesti useampi studio olisi siihen valmis, mutta suuret leffateatteri ketjut hankaavat rankasti vastaan. Tosin ainakin tämän tilaston mukaan lyhenemään päin tuo aika on mennyt / menossa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.10.2013 @ 14:22

las ballenas son el camino

229.10.2013 13:15

Lainaus:
Ilmeisesti useampi studio olisi siihen valmis, mutta suuret leffateatteri ketjut hankaavat rankasti vastaan.

En oikein usko tähän. Taitaa olla enemmän niin että ne jotka tuottaa nuo elokuvat haluavat maksimoida liiketaloudellista voittoa. Josta johtuen sen tuotteen myynti on porrastettu saatavuudeltaan niin että se mistä saa eniten voittoa kontrolloidusti saa materiaalin ensin.

Ongelma tässä tietysti on että se aiheuttaa piratismin syntymistä. Koska laillisen asian saatavuus on niin rajoitettu. Tavallaan kuluttajaa yritetään pakottaa johonkin tiettyyn toiminta malliin, joka ei välttämättä sovellu sille kuluttajalle.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.10.2013 @ 13:20

329.10.2013 13:37

Lainaus:
En oikein usko tähän.

Minäpä muistelen että jokunen vuosi sitten (muistaakseni Disney halusi kokeilla muutaman elokuvan kanssa tiputtaa viive (muistaakseni) kuuteen viikkoon, mutta joutui luopumaan kokeilusta koska (muistaakseni) AMC Theaters -ketju ei olisi ottanut ko. elokuvia olleenkaan näytettäväkseen. En nyt nopealla googletuksella kyllä löydä lähdettä puheilleni.

EDIT: Kyse oli siis Alice in the Wonderland elokuvasta. Disney halusi leikata kuukauden pois normaalista teatteri -> dvd ajasta. Ja teatterit niin yhdysvalloissa kuin britanniassa vastustivat tätä.
https://eitherorbored.wordpress.com/201...atrical-window/
http://www.reuters.com/article/2010/02/...E61A5OO20100212
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.10.2013 @ 13:49

las ballenas son el camino

429.10.2013 14:16

olisi tosi hienoa jos edes tulisi enemmän parin vuoden sisään tehtyjä leffoja.

nyt vähän aikaan sitten lähti netflixistä aika paljon tavaraa pois, saisi tulla jotain tilalle, tosin vielä tv sarjoja on katsomatta, mutta olisi kiva välillä joku leffakin katsoa ;)

jos niitä uudempia leffoja tulisi samaan aikaan kuin elokuvateattereihin niin voi olla että netflix tekee esim n.2euroa kalliimman jolla voi uudempiakin katsella. tosin ei tarvitsisi kuin muutama elokuvastudio saada mukaan niin tulee tosi monia uusia asiakkaita.

tosin jotkut fiksut elokuvastudiot tietävät että aika moni joka tilaa netflixia ja leffaa ei löydy sieltä katsoo sen muualta eikä elokuvafirma saa mitään.

itse en usko että 2013 elokuvateattereita paljoa tämä horjuttaa koska he jotka tykkäävät katsoa hienosti niin tulevat sinne ja he joilla omat kohtuuhienot varusteet katsovat mielummin kotona, sekä ne joilla ei rahaa elokuvateatteriin mennä.

itse kuulun siihen ryhmään joka katsoo mieluiten kotona vaikka videotykkini ei ole lähellekkään elokuvateatterin taosa, mutta se että voi stopata leffan, käydä vessassa, syödä kätevästi mitä haluaa jääkaapista, vastata puheluun yms on aika hienoa.

529.10.2013 14:19

Edellä mainittujen teksteihin viitaten ongelmana tässä on sama kuin tuossa toisessa Piratismin vähennyt uutisessa: Media studiot ja heidän tapansa toimia. Asiakas ei ole enää heidän mielestään oikeassa ja nyt mennään vuosittain kasvavien miljoonavoittojen toivossa. EIhän kansalla ole muuta vaihtoehtoa kapinoida moista vastaan kuin nettilataaminen.

Uutisessa mainittu ensi-iltojen katsominen myös omalta TV:ltä olisi erinomainen uudistus. Siinä nähtäisii miten käy kun kansa "äänestäisi lompakollaan"... ties vaikka teatteri&kotikatsomot eläisivät jatkossakin rinta rinnan voittoa tuottaen. Meitä kun on joka lähtöön.

Netfixillä on asenne kohdallaan =)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.10.2013 @ 14:22

629.10.2013 15:00

Flixi voisi lisätä vuokrattavat (ensi-ilta)elokuvat valikoimiinsa.

Näin maksettaisiin siitä mitä haluaa katsoa, ei ylimääräistä kuukausimaksua sisällöstä mitä ei halua. Siis näin käy peruskkmaksullakin mutta se on halpa, vielä.

ja itse olen sen verran paljon sijoittanut laitteisiin kotona että ainoa syy mennä elokuviin on vaimon pyyntö viettää laatuaikaa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 29.10.2013 @ 15:02

729.10.2013 19:10

Jos elokuvien julkaisu teattereissa ja dvd/bly-raylla tapahtuisivat ympärimaailmaa samaa aikaan, niin silloin tähän lähdettäisiin varmaan helpommin mukaan, mutta nykyisellään syntyisi ongelmaksi se, että elokuvan voisi tilata toisesta maasta ennen kuin kyseinen elokuva olisi edes tullut ensi-iltaan. Tämä taas syö teattereiden tuottoa.

Porrastus teatteri esityksen ja dvd/blu-ray julkaisun välillä on varmasti hyvä asia, mutta useamman kuukauden sijasta voitaisiin puhua ehkä muutamasta viikosta.

Kaikkea ei voi ajatella vain sen oman halunsa mukaan. Olisihan se kivaa jos saisi kaiken heti ja halvalla, mutta jos yritys ei tuota voittoa, niin ei se myöskään voi tuottaa palveluita kuluttajille. Yritysten tärkein tehtävä on aina tuottaa rahaa. Jos se kuulostaa jotenkin pahalta, niin jokainen voi perustaa oman firman joka pyörii pyhällä hengellä tai pelkällä tahdonvoimalla.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto