AfterDawn logo

PS4-ohjaimen luvataan toimivan heti myös Windows-PC:llä

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
6 kommenttia

Sonyn Worldwide Studiosin johtaja Shuhei Yoshida on kertonut Twitterissä, että tulevan Playstation 4 -konsolin uusittu DualShock-ohjain tulee toimimaan Windows-tietokoneiden kanssa niin sanotusti "out of the box", eli heti myyntiin tullessaan.

Jokin aika sitten uutisoitiin Microsoftin oman Xbox One -ohjaimen virallisen PC-tuen saapuvan vasta myöhemmin, vuoden 2014 aikana. Voitaneen kuitenkin olettaa, että myös Xboxin ohjain toimii ainakin rajoitetusti heti kättelyssä.

Sonyn tuen kerrotaan koskevan "perustoimintoja", eli tatit ja kaikki painikkeet toimivat varmasti odotetusti, mutta esimerkiksi kosketusalustan ja liikesensoreiden tuki saattaa olla puutteellinen.

Tämänkaltainen tuki oli varmasti myös odotettavissa, eikä Yoshida halunnut tarkentaa, tunnistaako tietokone ohjaimen geneerisenä ohjauslaitteena vai nimenomaan DualShock-ohjaimena.

6 KOMMENTTIA

Bodomed1/6

Sony taitaa pestä kaikessa nyt M$:n?

Teamy2/6

Lainaus:

Voitaneen kuitenkin olettaa, että myös Xboxin ohjain toimii ainakin rajoitetusti heti kättelyssä.

Eiköhän se Xboxin ohjainkin toimi konsolin julkaisun yhteydessä, ainakin rajoitetusti.

J-lalli3/6

"mutta esimerkiksi kosketusalustan ja liikesensoreiden tuki saattaa olla puutteellinen."

Noh, toimii vai ei toimi?

mjk4/6

Niin rajoitetusti tarkoittaneen "only support windows 8"....

JoniS5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J-lalli:

"mutta esimerkiksi kosketusalustan ja liikesensoreiden tuki saattaa olla puutteellinen."

Noh, toimii vai ei toimi?

eipä noilla ominaisuuksilla mitään tekisikiin kun hyvin harva pc peli niistä mitään hyötyisi, kun ne on tehty näppikselle ja hiirelle eikä ohjaimelle missä liikesensori.

Agent_0076/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti munkki666:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J-lalli:

"mutta esimerkiksi kosketusalustan ja liikesensoreiden tuki saattaa olla puutteellinen."

Noh, toimii vai ei toimi?


eipä noilla ominaisuuksilla mitään tekisikiin kun hyvin harva pc peli niistä mitään hyötyisi, kun ne on tehty näppikselle ja hiirelle eikä ohjaimelle missä liikesensori.


Tuo kosketusalusta olisi/on kätevä esim. HTPC:n kanssa, kun sillä voisi selailla mobiililaitteiden tavoin äkkiä kuvia suurella näytöllä tai kelata harrastevideoita muuttuvalla kelausnopeudella.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT