*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Nokia ja Facebook yrittävät saada kaikki maailman ihmiset nettiin

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 21.8.2013 10:40 Kommentteja (10)

Nokia ja Facebook yrittävät saada kaikki maailman ihmiset nettiin Kaikkein syrjäisimmillä seuduilla tai heikkojen verkkoyhteyksien päässä asuvat ihmiset ovat nousseet teknologiayritysten suuren kiinnostuksen kohteeksi. Tästä esimerkkinä Googlen Loon-projekti sekä juuri julkistettu Internet.org-hanke.
Internet.org on Facebookin, Nokian, Samsungin, Qualcommin, Ericssonin, Operan ja Mediatekin muodostama hanke, jonka tavoitteena on saada kaikki ihmiset Internetin piiriin. Tällä hetkellä noin joka kolmannella ihmisellä on pääsy verkkoon ja sen tarjoamiin palveluihin, mutta Internet.org haluaa saada myös loput kaksi kolmasosaa verkkoon.

Tällä hetkellä hankkeesta on kerrottu lähinnä sen tavoite. Se miten tavoitteeseen päästään, on vielä paljastamatta. Projektin tiimoilta Facebook aikoo kuitenkin tehostaa esimerkiksi oman sovelluksensa datankäyttöä. Yhteisöpalvelun sovelluksen päivittäinen datankäyttö oli keskimäärin 12 megatavua, mutta Facebook uskoo pystyvänsä puristamaan sen megatavun luokkaan.

Edellinen Seuraava  

10 kommenttia

121.8.2013 11:38

Miten tämän sanoisi, on hienoa jos kaikkilla olisi mahdollisuus päästä internettiin. Mutta se ei tarkoita että kaikkien pitäisi olla internetissä. Niillä heikon elintason maiden ihmisillä on tärkeämpiäkin asioita murehdittavana kuin internet. Jopa Suomessa on ihmisiä joilla ei ole internettiä tai edes tietokonetta.

221.8.2013 12:17

Facebook päivitys afrikan savanneilta:

Lainaus:
Sain tänään lirautettua naapuritilan lehmästä kupillisen maitoa, muussasin sen sekaan muutaman löytämäni muurahaisen, eiköhän sillä jaksa huomiseen asti kun pysyttelen tässä puun alla varjossa, onneksi sentään netti toimii ja pääsin facebookkiin, ps. latasin kuvan muurahaisesta ennen sen muussaamista, komea vonkale

321.8.2013 12:35

^ LOL

Näiden kahden yhtiön mukana olo kertoo kaiken ohjelman tavoitteen. Kaikki maailman ihmiset pitää saada FB ja Microsoftin markkinoinnin ja mainostajien tavoitettaviksi.

No, Google on ilmalaivojen kanssa hieman edellä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.8.2013 @ 12:36

"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

421.8.2013 12:35

tuplat!

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 21.8.2013 @ 13:44

521.8.2013 13:42

Kaikilla ihmisillä ei ole edes kunnolla ruokaa, mutta nettiin on heidän päästävä... Köyhimmissä maissa kaikki eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa, niin paljompa he hyötyvät internetistä!


AMD FX-6300 @4,4GHz/Asus M5A99X EVO R2.0/Ram: 10GB DDR3 /Magicool DIY watercooling /Asus GTX650 Direct CU 1GB /Silverstone 500W Strider plus modular /Creative Sound Blaster X-Fi Xtreme Audio 7.1 SB1040 /Intel 330 120Gb SSD + SG Barracuda 7200.10 250Gb + SG Momentus 5400.6 500Gb + WD 5400RPM 250Gb /Fractal Design ARC XL /Samsung 940BF & Syncmaster TA350 & Eizo Flexscan S1910/Samsung Bluray Combo SATA 12X /Razer Lycosa /Razer Carcharias & Creative Desktop theater 5.1 DTT2500 Digital /Razer Naga /Win 8.1 Pro 64

621.8.2013 15:18
ihmistuomari
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:
Köyhimmissä maissa kaikki eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa, niin paljompa he hyötyvät internetistä!
Kyllä tuolla internetissä riittää kuviakin katseltavaksi, vaikkei lukea osaisikaan!

723.8.2013 12:06

Miten täällä on taas tällaisia kommentoijia vauhdissa?

Pitää hoitaa sairautta, eikä oiretta. Köyhyys on alkeellisten olosuhteiden oire. Kun kaikilla on pääsy internettiin, he voivat oppia lukemaan internetistä. He voivat perustaa yrityksen, joka joko tarjoaa internet-palveluita, tai mainostaa itseään siellä. He voisivat etsiä tietoa ja sivistää itseään. Ehkä lukea ilmaista oppimateriaalia netistä, josta ammennetun tietämyksen pohjalle voi aloittaa liiketoimintaa tai saada paremman työn joltain muulta.

Mukana tässä projektissa on yrityksiä, jotka tekevät sitä enemmän rahaa, mitä enemmän ihmisiä käyttää nettiä. Google ja Facebook tienaa mainoksilla; rahaa tulee sitä enemmän, mitä useampi niitä katselee. Teille ei varmaan myöskään tullut mieleen, että Facebook on mainio keino saada yritykselleen kuuluvuutta - Facebookia ei siis ole pakko käyttää samalla lailla, kuin länsimaalaiset teinit. Nokialle siitä on hyötyä, koska he myyvät paitsi internettiin yhteydessä olevia päätelaitteita, myös langattoman verkon infrastruktuuria (NSN) ja tarjoaa verkkopalveluita (esim. HERE).

Tottakai yrityksillä on oma lehmä ojassa suunnitellessaan tällaista projektia, mutta on typerää ajatella, etteikö siitä olisi iloa myös kohderyhmälle. He saavat internetin siivittämänä lukemattomia uusia mahdollisuuksia.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.8.2013 @ 12:33

Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

823.8.2013 14:35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:
Miten täällä on taas tällaisia kommentoijia vauhdissa?

Pitää hoitaa sairautta, eikä oiretta. Köyhyys on alkeellisten olosuhteiden oire. Kun kaikilla on pääsy internettiin, he voivat oppia lukemaan internetistä. He voivat perustaa yrityksen, joka joko tarjoaa internet-palveluita, tai mainostaa itseään siellä. He voisivat etsiä tietoa ja sivistää itseään. Ehkä lukea ilmaista oppimateriaalia netistä, josta ammennetun tietämyksen pohjalle voi aloittaa liiketoimintaa tai saada paremman työn joltain muulta.

Mukana tässä projektissa on yrityksiä, jotka tekevät sitä enemmän rahaa, mitä enemmän ihmisiä käyttää nettiä. Google ja Facebook tienaa mainoksilla; rahaa tulee sitä enemmän, mitä useampi niitä katselee. Teille ei varmaan myöskään tullut mieleen, että Facebook on mainio keino saada yritykselleen kuuluvuutta - Facebookia ei siis ole pakko käyttää samalla lailla, kuin länsimaalaiset teinit. Nokialle siitä on hyötyä, koska he myyvät paitsi internettiin yhteydessä olevia päätelaitteita, myös langattoman verkon infrastruktuuria (NSN) ja tarjoaa verkkopalveluita (esim. HERE).

Tottakai yrityksillä on oma lehmä ojassa suunnitellessaan tällaista projektia, mutta on typerää ajatella, etteikö siitä olisi iloa myös kohderyhmälle. He saavat internetin siivittämänä lukemattomia uusia mahdollisuuksia.
Kaunis ajatus... mutta realiteetti on se, että esimerkiksi Afrikassa elää köyhyysrajan alapuolella lähemmäs miljardi ihmistä, hekö sitten internetin ihmemaasta löytäisivät pelastuksen ja oppisivat kuinka perustaa oma yritys sen sijaan että saisivat hankittua itselleen oman lehmän?

Mitä näillä miljardilla yrityksen perustajalla olisi tarjota kuluttajille, vai kenties atk-palveluita toisilleen?

926.8.2013 9:16

Ihan kuin jotkut ihmiset ei tajuaisi miten paha köyhyys siellä on.

Ihan naurattaa tuo ajatus että internet olisi joku pelastaja, kun maan koko infrasruktuuri on vielä keskeneräinen eli ei pysty huolehtimaan maan perusasoista, kuten teistä, puhdasta vettä, koulutuksesta ja ruuantuotannosta. Jos nuokin miljardit käyttäisi kyseisten maiden perustarpeiden rakentamiseen niin tilanne voisi parantua.

Lukutaidottomat perustaa yrityksiä internetin avulla. Haha... Ei niillä ole edes laitteita millä mennä internettiin. Kun ei ole edes kouluja jossa oppisi lukemaan.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26.8.2013 @ 09:23

1026.8.2013 13:24

"Lukutaidottomat perustaa yrityksiä internetin avulla. Haha... Ei niillä ole edes laitteita millä mennä internettiin. Kun ei ole edes kouluja jossa oppisi lukemaan."

Samaa mieltä, Facebookin, Nokian ja Googlen kaltaisten yritysten internetti ei edistä kehitysmaiden kehittymistä vaan tämä edistää näiden firmojen rikastumista Internetin avulla. Muu on pelkkää toiveajattelua.



"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto