AfterDawn logo

Tekijänoikeusbarometri 2013: laiton lataaminen vähentyy - laiton streamaus kasvussa

Teemu Laitila Teemu Laitila
16 kommenttia

Luvaton nettilataaminen on vähentynyt nuorten keskuudessa merkittävästi, paljastaa Luovan työn tekijät ja yrittäjät -järjestön (Lyhty) vuosittainen tekijänoikeusbarometri.

Kun vielä vuonna 2009 jopa 61 prosenttia nuorista (15-24-vuotiaista) kertoi, että kotona ladataan netistä luvattomasti musiikkia, elokuvia tai muuta sisältöä, niin tuoreimmassa kyselyssä luku on enää 33 prosenttia. Myös asenteita kartoittava kysely paljastaa, että suhtautuminen laittomaan lataamiseen on tiukentunut. Vain 23 prosenttia nuorista hyväksyy laittoman nettilatauksen kun luku viime vuonna oli 31 prosenttia ja vuonna 2009 42 prosenttia.

Tutkimuksen tuloksia voidaan tuskin laittaa suoraan nuorison lainkuuliaisuuden lisääntymisen piikkiin. Samaan aikaan kun omalle koneelle lataaminen on vähentynyt, 53 prosenttia 15-24-vuotiaista kertoo katselleensa tai kuunnelleensa suoraan netistä luvattomasti tarjottua sisältöä. Lisäksi 61 prosenttia nuorista hyväksyy luvatta YouTubeen ladatun videon tai musiikkikappaleen kuuntelun.


Tulokset vaikuttaisivat olevan ristiriidassa asenteiden tiukentumisen ja luvattoman streamauksen lisääntymisen osalta. Vaikuttaisi siltä, että musiikkikappaleen tai elokuvan toistamista netistä ei pidetä yhtä suurena rikkomuksena kuin saman sisällön lataamista omalle koneelle.

Toinen syy luvattoman latauksen vähenemiseen lienevät vasta viime vuosina toden teolla vauhtiin päässyt laillisten palveluiden tarjonta. Spotify tarjoaa jo monelle riittävän valikoiman musiikkia, joka lisäksi aina mukana. Elokuvien tarjonta on vielä pienempi. Viime syksynä lanseeratut Netflix ja HBO tarjoavat kohtuullisesti katsottavaa, mutta uutuuselokuvien puute ajaa monet edelleen laittomien palveluiden pariin.

Lyhdyn projektijohtaja Lauri Kaira haluaisi estää suoratoistoon siirtyvää piratismia lakeja tiukentamalla. Yle Uutisten haastatteleman Kairan mukaan tuomioistuimille pitäisi saada nykyistä laajemmat oikeudet määrätä teleoperaattori estämään liikenne ulkomaiselle piraattisivustolle. Nykyisin estomääräys voidaan antaa, jos omistaja tiedetään ja voidaan haastaa oikeuteen Suomessa. Kaira mainitsee esimerkkinä Turkista käsin, mutta suomalaisille suunnatut piraattisivustot.

16 KOMMENTTIA

Zeitsei1/16

Kaira on varmaan Järkeä tekijänoikeuteen -lakialoitteen suurin ystävä, NOT ;)

Eikös YouTubessa selattu video tallennu temp-kansioon, joten yhtä vakava rikos se on, lataako videon torrent-tiedostosta tai youtubesta. Mutta enpä ole yhtään YouTube selailijaa nähnyt käräjillä rikoksistaan.

R4ndom12/16

Onko väliä waretanko leffan ja poistan sen kun olen katsonut, vai lainaanko leffan kaverilta ja palautan kun olen katsonut sen?

blizzu3/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Onko väliä waretanko leffan ja poistan sen kun olen katsonut, vai lainaanko leffan kaverilta ja palautan kun olen katsonut sen?

Ei taida R4ndom1lla olla ihan tuo leffabisneksen ansaintalogiikka hallussa...

Sendo_4/16

Suurin ja todennäköisin syy luvattoman latauksen vähenemiseen on palveluiden (netflix, spotify, youtuben sisältö) tulo Suomen markkinoille. Ei mikään asennemuutos.

Täyden kunnian annan tästä palveluiden tuottajille enkä propagandan levitystä ja mahdottomien lakien tiukentamisia tukevalle Lyhdylle.

Vilperi135/16

Lauri Kaira voi kairata itselleen kuopan ja jäädä sinne. Tarvitaan vain lisää Netflixin ja Spotifyn tapaisia palveluita. Tuo on jo suomeksi sanottuna perseilyä tiukentaa noita lakeja.

TJK-GaMeR6/16

Tulpat korviin ku lähdet kaupungille kävelemään niin, ettet varmasti kuule laittomasti jonku muun soittamaa musiikkia...

Kohta sitten kans istuskellaan käräjillä kun katsoit videon youtbesta.. "Sun pitäis tietää että, ne on laittomia videoita!"

Miikkaa7/16

Lainaus:

Lyhdyn projektijohtaja Lauri Kaira haluaisi estää suoratoistoon siirtyvää piratismia lakeja tiukentamalla. Yle Uutisten haastatteleman Kairan mukaan tuomioistuimille pitäisi saada nykyistä laajemmat oikeudet määrätä teleoperaattori estämään liikenne ulkomaiselle piraattisivustolle.

Joo ja sit se esto toimis niinku yhtä hyvin ko The Pirate Bayn tapauksessa ja maailma pelastuis.

DeNiWar8/16

Kohta suomalaiset ovat samassa asemassa kuin kiinalaiset tai pohjoiskorealaiset... netissä näkee ainoastaan hallinnon salliman sisällön, kaikista nettipalveluista, tuubistakin, tehdään kansallinen versio jossa on ainoastaan hallinnon ennakkotarkastamaa materiaalia ja kaikki muu on ankarasti kiellettyä ja maksimirangaistuksella kriminalisoitua.

upap9/16

Lainaus:

Kohta suomalaiset ovat samassa asemassa kuin kiinalaiset tai pohjoiskorealaiset... netissä näkee ainoastaan hallinnon salliman sisällön, kaikista nettipalveluista, tuubistakin, tehdään kansallinen versio jossa on ainoastaan hallinnon ennakkotarkastamaa materiaalia ja kaikki muu on ankarasti kiellettyä ja maksimirangaistuksella kriminalisoitua.

Siitä että estettäisiin pääsy laittomalle sivustolle on vielä
aika pitkä matka Kiinan ja pohjois-korean malliin. Tälläkin
hetkellä täällä blokataan lapsiporno sivustoja, nekin varmaan
sitten pitäisi sallia vai? Sananvapaus ei tarkoita että kaikki
materiaali on laillista. En ymmärrä miksi siihen piraattijutuissa
aina vedotaan.

Lainaus:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Huom. "tietoja" ei "tiedostoja" :) Tuolla lähinnä tarkoitetaan
että saat olla julkisesti mitä mieltä vain ilman että sinua
tultaisiin vesilankuttamaan hallituksen käskystä :)

coocie9810/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti upap:


Siitä että estettäisiin pääsy laittomalle sivustolle on vielä
aika pitkä matka Kiinan ja pohjois-korean malliin. Tälläkin
hetkellä täällä blokataan lapsiporno sivustoja, nekin varmaan
sitten pitäisi sallia vai?
Sananvapaus ei tarkoita että kaikki
materiaali on laillista. En ymmärrä miksi siihen piraattijutuissa
aina vedotaan.

Menee kyllä offtopickiksi...

Jos olet tutustunut aiheeseen ollenkaan niin tietäisit, ettei lapsipornoa kannata todellakaan blokata. En ole itse asiassa edes varma mitkä operaattorit enää käyttävät sensuurilistaa. Mitä taas tulee tiedon levittämisen vapauteen, niin asia on tunnustettu myös euroopan ihmisoikeustuomioistuomen tasolla - se on sitten toinen juttu, että yritysten oikeudet nähtiin arvokkaampana asiana joten TPB:n ylläpitäjiä ei vapautettu.

Sitten aiheeseen

Se, että streamaaminen nähdään vähemmän tuomittavana ei ole mitenkään yllättävää. Samanlaisia suuntia on nähnyt aina miesmuistiin tutkimuksessa missä toinen asia on laillista ja toinen ei. Mitä taas tekijänoikeusbarometreihin tulee, niin nehän ovat olleet jo monta vuotta pelkkiä tarkoituksenhakuisia vitsejä. 2/3 suomalaisista haluaa tämänkin mukaan lisää sensuuria samaan aikaan kun ihmiset ovat enemmän huolestuneita valvonnasta ja hallituksen puuttumisesta heidän elämäänsä NSA-vuotojen seurauksena. Kaikkea ne kehtaavat...

Lumikki11/16

Estoja, rajoitteita, sensuuria tai muiden syyttämistä, sen nuo TO-mafia osaa. Mutta kunnon palveluiden tukeminen kuluttajille niin sitä ei osata.

Ergopad12/16

Hyvä että varastaminen on jollakin tasolla vähentynyt, mutta valitettavasti se näyttäisi olevan siirtyneen toiseen paikkaan.

horgh13/16

Tottakai laiton lataaminen vähenee kun tulee laillisia/järkevänhintaisia/toimivia palveluita. Jos on helpompi kuunnella kappale Spotifysta kuin ladata Pirate Baysta niin keskimäärin ihminen valitsee Spotifyn. Ja hinnoittelukin on ihan järkevällä tasolla. Positiivista kehitystä siis.

Tuon Lauri Kaira on Lyhtyineen kyllä ihmeellinen tapaus. Tahtoo lisää sensuuria ja näkee piratismin jonain valtavana ongelmana, vaikka ensin itse kehuukin miten se on vähentynyt... Eihän näitä voi ymmärtää, onneksi ei tarvitsekaan.

pentsu14/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DeNiWar:

Kohta suomalaiset ovat samassa asemassa kuin kiinalaiset tai pohjoiskorealaiset... .

Tuolla logiikalla kohtaan ollaankin. Ihmisten tekemästä työstä ei makseta asianmukaista korvausta. Vituttaisi jos pomo warettaisi mut töihin eikä maksaisi siitä palkkaa. Samaan kaavaan menee myös tämä kommentti:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Onko väliä waretanko leffan ja poistan sen kun olen katsonut, vai lainaanko leffan kaverilta ja palautan kun olen katsonut sen?

Mitä väliä lainaanko kaverilta autoa ja palautan ajeltuani aikani, vai pöllinkö sen saman tien?


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Estoja, rajoitteita, sensuuria tai muiden syyttämistä, sen nuo TO-mafia osaa. Mutta kunnon palveluiden tukeminen kuluttajille niin sitä ei osata

Kyllä, lait voidaan jossain määrin rinnastaa estoiksi, ja hyvä niin. Tosiasia on, että edes kuluttajia ei ole olemassa jollei tehdystä työstä makseta korvausta.

Velele15/16

Kärjistäminen on hieno harrastus näemmä. Tosiasiahan tuo on että kuluttajia ei olis. Eikä varmaan olis siinäkään tapauksessa ainakaan iloisia kuluttjia jos et saisi nähdä lopullista tuotetta ennen ostopäätöstä. Saattas vähän heikentää myyntiä. Pari mätää kalaa kun myydään asiakkaalle takahuoneesta ilman, että ostajalle annetaan palautusoikeutta. Voi vähän tulos pienentyä ku sana leviää ja myyjän kauppatavarasta tulee vitsi. Kauppiashan ei tätä välttämättä ymmärtäisi. Kysehän on hänen tuloista.

Tosin eipä näis tapauksissa voi ymmärtää miksi joku haluaisi sitten noita mätiä kaloja väkisin. Ihan varmasti niillekkin lopulta on ottajansa selittämättömistä syistä.

pentsu16/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Velele:

Kärjistäminen on hieno harrastus näemmä.

Saatoin hieman kärjistää, mutta artistit tekevät musiikkia työkseen, elokuvan tekijät elokuvia. He saavat palkkansa siitä, mutta vain jos sinä maksat siitä etkä varasta sitä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT