AfterDawn logo

Kameravalmistaja Lytro lupaa läpimurtotuotteita ensi vuodelle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Pari vuotta sitten melkoista hypeä aiheuttanut kameravalmistaja Lytro lupaa uusia tuotteita ensi vuodelle. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on tuoda sen osaaminen kaikkialle missä on linssi ja kenno.

Lytron kehittämä kamera perustuu plenoptiikkaan, minkä ansiosta kameralla otettujen kuvien tarkennusta voidaan säädellä jälkikäteen halutunlaiseksi. Kuvat eivät siis mene pilalle sen takia, että tarkennus on pielessä. Sen menestyksen esteinä ovat kuitenkin olleet erikoiskomponentit ja -ohjelmistot, joita tarvitaan kuvien ottoon ja muokkaukseen. Laitteen ostohalukkuutta vähentää myös se, että sen hinta liikkuu 400 dollarin paikkeilla. Ammattilaiset eivät taas ole kiinnostuneet siitä koska se ei muuntaudu eri tilanteisiin.

Yhtiö kuitenkin lupaa tuoda markkinoille ensi vuonna uusia tuotteita, jossa tekniikkaa on hiottu paremmaksi ja edullisemmaksi valmistaa. Tarkemmin tulevista laitteista ei tiedetä, mutta yhtiön toiminnasta sijoittaja Andreessen Horowitzin kautta perillä oleva Margit Wennmachers lupaa tuotteita ammattilaisten käyttöön. Videokuvaus mainittiin myös, mutta tämän tarkemmin asiaa ei avattu. Tiedossa voi olla myös sekä hintahaitarin ala- että yläpäähän sijoittuvia tuotteita.


Lytro ei ole ainoa yhtiö joka työskentelee plenoptiikan parissa. Esimerkiksi Pelican Imaging on luvannut varustella ensi vuonna ainakin yhden älypuhelimen, jonka avulla kuvat voidaan tarkentaa jälkikäteen. Yhtiötä on rahoitettu Nokian pääomasijoitusyhtiön kautta.

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla voit kokeilla mitä Lytron tekniikalla käytännössä saavutetaan. Klikkauksella kuva tarkentuu haluttuun pisteeseen. Klikkaamalla ja raahaamalla voidaan muuttaa perspektiiviä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT