AfterDawn logo

Microsoft joutuu nimeämään SkyDriven uudelleen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
17 kommenttia

Microsoft joutuu heittämään SkyDrive-nimen romukoppaan ja keksimään pilvipalvelulleen uuden nimen. Tämä johtuu BSkyB-televisioyhtiön (British Sky Broadcasting Group) kanssa solmitusta sopimuksesta. BSkyB oli haastanut Microsoftin oikeuteen, koska sen mielestä SkyDrive loukkaa sen omistamaa Sky-tavaramerkkiä.

Microsoftilta vahvistettiin The Vergelle, että palvelun nimi tullaan muuttamaan tulevaisuudessa. Ohjelmistoyhtiölle on annettu tarvittava määrä aikaa palvelun siirtämiseksi uuden brändin alle.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ohjelmistojätti on joutunut luopumaan käyttämästään brändistä. Saksalaisen Metro AG -kauppaketjun takia Microsoft joutui nimeämään esimerkiksi Windows 8:ssa ja Windows Phonessa käytetyn Metro-designkielen uudelleen (tilalle keksittiin Modern-nimitys).


SkyDriven uudesta nimestä ei ole vielä tietoa.

17 KOMMENTTIA

upap1/17

Tuleekohan näihin oikeudenkäynteihin koskaan loppua :) ei oikein
enää tiedä että itkeäkkö vai nauraa :) Samalla logiikalla Sky.FM,
Sky TV, Sky Breakers, Sky Airline ja ehkä muutama tuhat muutakin
loukkaa tuota :) Sen verran yleinen sana tuo Sky ja aika moneen
asiaan sopii "etuliitteeksi" että ei voi ymmärtää kyllä päätöstä :)

samalla 'logiikalla' applekin voisi haastaa Imdb:n, ICQ:n tai
vaikka Illinois:in osavaltion :)

Manchester United taas voisi haastaa vaikkapa ferrarin oikeuteen
koskien kaikkia punaisia autoja jotka loukkaa heidän punaisuuttaan


nooh, eipä nämä minuun vaikuta kauheesti mutta herättää hilpeyttä
ja vähän ristiriitaisia fiiliksiä kun lukee näitä :D

PJL782/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti upap:

Tuleekohan näihin oikeudenkäynteihin koskaan loppua :) ei oikein
enää tiedä että itkeäkkö vai nauraa :) Samalla logiikalla Sky.FM,
Sky TV, Sky Breakers, Sky Airline ja ehkä muutama tuhat muutakin
loukkaa tuota :) Sen verran yleinen sana tuo Sky ja aika moneen
asiaan sopii "etuliitteeksi" että ei voi ymmärtää kyllä päätöstä :)

samalla 'logiikalla' applekin voisi haastaa Imdb:n, ICQ:n tai
vaikka Illinois:in osavaltion :)

Manchester United taas voisi haastaa vaikkapa ferrarin oikeuteen
koskien kaikkia punaisia autoja jotka loukkaa heidän punaisuuttaan


nooh, eipä nämä minuun vaikuta kauheesti mutta herättää hilpeyttä
ja vähän ristiriitaisia fiiliksiä vaan lukee näitä :D

Sama juttu täällä, aika naurettavaa touhua. Haastais sitten terminator elokuvien tuotajatkin, skynet iskee! :D Apple vois haastaa isot maanviljelijät omenoistaan.... siis aivan sairas maailma.

Et voi perustaa kohta minkään nimistä yritystä ilman että joku haastaa oikeuteen nimen väärinkäytöstä. Ite en ole koskaan kuullutkaan mistään BskyBstä, nyt haasteen ansiosta sen maine ei ainakaan parantunut.

Skalevi3/17

Todella tyhmää/turhaa toimintaa... -_- Ja miten tuollainen asia voi edes loukata?! Kyse on vain siitä että BskyB haluaa rahaa itsellleen...

Hate0294/17

Lainaus:

Tuleekohan näihin oikeudenkäynteihin koskaan loppua :) ei oikein
enää tiedä että itkeäkkö vai nauraa :) Samalla logiikalla Sky.FM,
Sky TV, Sky Breakers, Sky Airline ja ehkä muutama tuhat muutakin
loukkaa tuota :) Sen verran yleinen sana tuo Sky ja aika moneen
asiaan sopii "etuliitteeksi" että ei voi ymmärtää kyllä päätöstä :)

Yksi tuosta listasta puuttuu ja olisivat voineet hoitaa samalla oikeudenkäynnillä: Skype. =) Ei ehkä suoraan etuliite, mutta samat kirjaimet ainakin.

ArttuH5N15/17

Sky (TM)

Ei jeesus sentään.

capuzino6/17

@1-4

Logiikka puuttuu tuosta 1n kommentin sisällöstä. Tai ainakin muutama tiedon jyvä. Mainitsemasi Sky TV ensinnäkin on kyseisen BSkyBn tuote. Sky Breakers ei riko millään tavalla kyseistä brändiä, koska toimii täysin eri alalla, ei ole lainkaan niin valtakunnallinen, ja "Sky" ei ole vastaavalla merkityksenä ylijäämä liittenä, vaan vihjaa oikeasti todelliseen sisältöön. Samalla periaatteella Sky Airlines toimii, eri ala, eri sisältö, eri maailma. Sky FM taas on niin pieni, ettei varmasti uhkaa BSkyBn maailmaa.

Kyseinen vaatimus jollain asteella viittaa siihen, että ollaan oikeasti uhattu palvelua, koska BSkyBn broadcast -aluuella asuu yli 100 miljoonaa ihmistä, ja sekaannus on täysin mahdollinen. On myös mahdollista, että BSkyB on suunnitellut SkyDrive nimistä palvelua, tai vain pilvipalvelinta, mistäs sitä tietää.

Tutkikaa, hutkikaa ja miettikää, ennen kuin järkeilette tyhjyyksiä tänne. Applella ei ole mitään tekemistä oikeiden omenoiden kanssa, ja Apple on rekisteröity brändi. Jos joku alkaa käyttää nimeä Apple maatilaltaan, voi nousta aiheesta suurikin juttu, koska silloin rikotaan oikeasti rekisteröityä brändiä. Skypessä taas Sky ei ole mitenkään brändin osana, joten eipä siinä systeemissä ole hätää. Toisin olisi, jos se olisi Sky Pe, eikä Skype.

Ja mitä terminaattoreihin, eipä sekoiteta tälleensä todellisuutta ja fiktiivisuutta, eiköhän Terminator elokuvienkin lopputeksteissä ole maininta, että millään elokuvassa tavatulla ei ole todellisuus pohjaa, eikä sitä pitä yhdistää mihinkään todelliseen ja maanpäälliseen. Näin vapaasti englantia suomentaen.

avthein7/17

Käsittääkseni tällaisia yleisnimiä (yleisiä sanoja) ei voi edes rekisteröidä, tai se on järjetöntä. Yhtä järjetöntä kuin jos Apple rekisteröisi kirjaimen "i"!

Hate0298/17

Lainaus:

Skypessä taas Sky ei ole mitenkään brändin osana, joten eipä siinä systeemissä ole hätää. Toisin olisi, jos se olisi Sky Pe, eikä Skype.


Oli tarkoitettu ironiaksi tuo, mutta ilmeisesti epäonnistui. Vielä ei (onneksi) noin typerät asiat mene oikeudessa läpi Amerikassakaan.

upap9/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti capuzino:

@1-4

Logiikka puuttuu tuosta 1n kommentin sisällöstä. Tai ainakin muutama tiedon jyvä. Mainitsemasi Sky TV ensinnäkin on kyseisen BSkyBn tuote. Sky Breakers ei riko millään tavalla kyseistä brändiä, koska toimii täysin eri alalla, ei ole lainkaan niin valtakunnallinen, ja "Sky" ei ole vastaavalla merkityksenä ylijäämä liittenä, vaan vihjaa oikeasti todelliseen sisältöön. Samalla periaatteella Sky Airlines toimii, eri ala, eri sisältö, eri maailma. Sky FM taas on niin pieni, ettei varmasti uhkaa BSkyBn maailmaa.

Kyseinen vaatimus jollain asteella viittaa siihen, että ollaan oikeasti uhattu palvelua, koska BSkyBn broadcast -aluuella asuu yli 100 miljoonaa ihmistä, ja sekaannus on täysin mahdollinen. On myös mahdollista, että BSkyB on suunnitellut SkyDrive nimistä palvelua, tai vain pilvipalvelinta, mistäs sitä tietää.

Tutkikaa, hutkikaa ja miettikää, ennen kuin järkeilette tyhjyyksiä tänne. Applella ei ole mitään tekemistä oikeiden omenoiden kanssa, ja Apple on rekisteröity brändi. Jos joku alkaa käyttää nimeä Apple maatilaltaan, voi nousta aiheesta suurikin juttu, koska silloin rikotaan oikeasti rekisteröityä brändiä. Skypessä taas Sky ei ole mitenkään brändin osana, joten eipä siinä systeemissä ole hätää. Toisin olisi, jos se olisi Sky Pe, eikä Skype.

Ja mitä terminaattoreihin, eipä sekoiteta tälleensä todellisuutta ja fiktiivisuutta, eiköhän Terminator elokuvienkin lopputeksteissä ole maininta, että millään elokuvassa tavatulla ei ole todellisuus pohjaa, eikä sitä pitä yhdistää mihinkään todelliseen ja maanpäälliseen. Näin vapaasti englantia suomentaen.

Tutki ja hutki ihan itseksesi vain :) Tuotiin esille tuomion
järjettömyyttä mutta se ei ilmeisesti sinulle auennut :)

@4 http://www.theguardian.com/business/201...yb-branding-sky
kyllä ne jo koitti skypeäkin haastaa

Hate02910/17

Lainaus:

@4 http://www.theguardian.com/business/201...yb-branding-sky
kyllä ne jo koitti skypeäkin haastaa

Täysin älytöntä jo.

Ehkä tulevaisuudessa Terminator-elokuvassa on skynet vaihdettu heavennetiin sittenkin.

Vapaakoodari11/17

Näistä tulee aina mieleen 3-kivi auringossa TV-sarjan jakso missä Dick Solomon oli kateellinen kolleegalleen joka oli palkittu kirjastaan tai jostain.
Dick totesi suureen ääneen että kirja on selvääkin selvempi plagiaatti. Jokainen sana on kopioitu toisesta teoksesta.
-Sanakirjasta.

G0lden_Kebab12/17

Joo-o ja hyöty tuosta haastamisesta oli?

Miten noin yleisiä sanoja kun PELKKÄ "sky" voi edes tavaramerkitä, eihän pitäisi voida?...
Sen ymmärrän jos jollain olisi ollut merkittynä täysin sama nimi: "Skydrive" kokonaisuudessaan. mutta tässä hiersi vaan tuo Sky sana.

Samantien sitten land,tree,sea,world,space....ja kukaa ei saa niitä sitten käyttää kun olen ne tavaramerkinnyt..joo-o

Kyllä Tuo skydirve nimi tulee kummittelemaan vielä erinäisissä palveluissa ja kauan, on se sen verta hyvin jo kerennyt ns. integroitumaan erinäisiin palveluihin/sovelluksiin ja laitteisiin.

johtaja5913/17

Kuinka kauan siitä on kun Microsoft lanseerasi SkyDriven ja miksi haaste nostettiin vasta nyt? Ahneus?

teme56514/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Kuinka kauan siitä on kun Microsoft lanseerasi SkyDriven ja miksi haaste nostettiin vasta nyt? Ahneus?


Johan tuo haaste nostettiin pari vuotta sitten.

Ite veikkaisin että MS vaan pudottaa ton skyn pois ja kutsuu tuota jatkossa "Microsoft Driveksi". Täysin uutta, erilaista nimeä tuolle on turha keksiä, sillä käyttäjät kuitenkin tuntevat sen skydrivena

Michelola15/17

kirjottaisivat tuon deen pienellä niin pitäisi mennä läpi samalla logiikalla kun skypekin. Väittää sitten että se lausutaan vaikka skidriv. Ihan oma sanansa eika mikään yhdyssana, nääs

pentsu16/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:



Miten noin yleisiä sanoja kun PELKKÄ "sky" voi edes tavaramerkitä, eihän pitäisi voida?...

Samalla kaavalla kuin "apple" tai moni muukin?

Delta8317/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:

Käsittääkseni tällaisia yleisnimiä (yleisiä sanoja) ei voi edes rekisteröidä, tai se on järjetöntä. Yhtä järjetöntä kuin jos Apple rekisteröisi kirjaimen "i"!

Tuo vaikuttaa jopa pelottavan mahdolliselta, nykymaailmassa...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT