AfterDawn logo

Googlen Play-kaupasta saa nyt myös e-kirjoja

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Google on laajentanut Play-kauppansa valikoimaa e-kirjoilla, mutta Yhdysvalloissa tarjottavat musiikki, elokuvat ja lehtitilaukset loistavat edelleen poissaolollaan.

Kirjavalikoima näyttäisi tällä hetkellä koostuvan pelkästään englanninkielisistä kirjoista. Tyylilajeissa valikoimaa on tarjolla kaunokirjallisuudesta faktakirjoihin sekä lastenkirjoihin. Yksittäisten kirjojen hinnat vaihtelevat vajaasta viidestä eurosta aina noin 17 euroon, joskin keskihinta on lähempänä 7 - 8 euron tasoa.

Kirjojen lisäämisen myötä Google vaikuttaisi olevan tuomassa kauppaan myös lahjakortit, jotka ovat ilmestyneet valikkoon uudistetun ulkoasun myötä. Lahjakortteja ei kuitenkaan voi vielä käyttää Suomessa.

Suomen lisäksi kirjat tulivat myyntiin kahdeksassa muussa Euroopan maassa.

1 KOMMENTTI

ArttuH5N11/1

Joidenkin ilmaisten kirjojen (ellei jopa kaikkien) lataamiseen tarvitsee luottokorttia. Mitä hittoa?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT