*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Lailliset palvelut romahduttivat musiikkipiratismin Norjassa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 17.7.2013 15:07 Kommentteja (8)

Lailliset palvelut romahduttivat musiikkipiratismin Norjassa Piratismi on vähentynyt Norjassa huimasti sen jälkeen, kun lailliset vaihtoehdot musiikin, elokuvien ja tv-sarjojen lataamiseksi tulivat saataville. Silti maassa ajettiin läpi tiukka piratismilaki, joka antaa oikeuksien valvojille laajat oikeudet sivustojen estoon ja lataajien tietojen selvittämiseen.
Norjalainen Aftenposten uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan musiikin, elokuvien ja tv-sarjojen laiton lataus on ollut laskusuuntaista ainakin vuodesta 2011 saakka, musiikin osalta jo muutaman vuoden pidempään.

Tutkimus paljastaa (norjaksi), että vuonna 2008 musiikkikappaleita ladattiin laittomasti lähes 1,2 miljardia kappaletta, kun vuonna 2012 määrä oli laskenut vain 210 miljoonaan eli noin 17,5 prosenttiin neljän vuoden takaisesta. Tv-sarjojen lataus itse asiassa kasvoi vuosituhannen vaihteessa, mutta on sen jälkeen musiikin lailla romahtanut murto-osaan huippuvuosista. Elokuvien lataus on ollut koko tarkastelujakson ajan laskussa.


Kuva: TorrentFreak

Romahdusta ei voida selittää ainakaan tehokkaalla lainsäädännöllä, sillä Norjasta on tähän mennessä puuttunut tiukka piratismilaki ja TorrentFreakin mukaan piraatteja on viety tuomiolle vain muutamia viime vuosina. Aftenpostenin haastattelema Oslon yliopiston entinen oikeustieteen professori Olav Torvund pitää suurimpana syynä laillisen ja helpon tarjonnan lisääntymistä. "Kun tarjolla on hyvä laillinen vaihtoehto, ihmiset käyttävät sitä", Torvund toteaa. "Laittomalle lataukselle ei ole puolustusta, mutta kohtuuhintainen ja helppokäyttöinen vaihtoehto vähentää kiinnostusta laittomaan lataukseen".

Aftenpostenin lukujen mukaan 47 prosenttia kyselyyn vastanneista käyttääkin Spotifya tai sen kilpailijaa Wimpiä ja käyttäjistä yli puolet maksaa palveluista kuukausimaksua. Elokuvien ja tv-sarjojen katseluun ei puolestaan ole ollut tarjolla järkeviä laillisia vaihtoehtoja ennen esimerkiksi Netflixin rantautumista myös Norjaan viime syksynä.

Silti norjalaiset tekijänoikeusjärjestöt aikovat hyödyntää vaivalla lobbaamaansa lakia esimerkiksi piraattisivustojen kuten Pirate Bayn käytön estämiseen. Lisäksi järjestöt saavat oikeudet lataajien IP-osoitteiden tallentamiseen ja selvittämiseen. Tekijänoikeusjärjestöjen edustaja kuitenkin lupaa Aftenpostenin mukaan, että tähtäimessä ovat isot jakajat, eikä tarkoituksena ole jahdata yksittäisen elokuvan lataajaa.

Edellinen Seuraava  

8 kommenttia

117.7.2013 15:15

Nyt on kyllä joku tilastoharha. Tämä on piraattien syytä ja levy-yhtiöiden tuotot pienenee. Ei ole muuta totuutta. Vanhassa kunnon itänaapurissa tuollaisten huutelijat olisi vaijennettu nopeasti =)

217.7.2013 17:59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:
Romahdusta ei voida selittää ainakaan tehokkaalla lainsäädännöllä
Eipä. Näin se luultavammin tullaan kuitenkin tietyltä taholta selittämään.

317.7.2013 20:07

Kai se lataaminen vähenee kun musiikin laatukin nykyään on puhdasta paskaa, nyt sen saman paskan voi kuunneella ilmaiseksi erinäisistä palveluista ja toista kertaa ei tarvitse edes kuunnella..

417.7.2013 23:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jouga78:
Kai se lataaminen vähenee kun musiikin laatukin nykyään on puhdasta paskaa, nyt sen saman paskan voi kuunneella ilmaiseksi erinäisistä palveluista ja toista kertaa ei tarvitse edes kuunnella..
Tämmöistä se on jos tapittaa televisiota nenä pitkällä ja vain niidenkin mainstreameintä poppia. Kannattaa katsoa vähän ympärilleenkin vähemmän tunnettujen artistien perään..

518.7.2013 7:55

Näinhän se on, jos ei ole kunnollista "laillista" palvelua niin sitten se haetaan laittomasta. Ihan tuo on selvä syy ja seuraus. Viihdeteollisuudelta kesti vuosia tajuta noinkin yksinkertainen asia.

Saatavuus, hinta ja laatu/toimivuus.

Nuo kolme asiaa kun on kunnossa niin ei siinä mitään piratismia tarvita. Tietysti aina on sitä piratismia hieman olemassa, koska jos rahat loppuu siltä köyhältä ja haluaa lisää, niin eihän siinä enää osta mitään. Toisaalta ei se ole taloudellinen menetyskään kenellekään, kun ei ole sitä rahaa.

Viihdeteollisuus on jo vuosia manipuloinut ihmisten asenteita tiedoilla jotka ovat loogisia mutta ovat liioittelua ja totuuden vääristelemistä. Siis käytännnössä toitottaneet että piratismi on se heidän ongelma, mutta todellisuudessa syy on ollut heidän omien palveluiden puutteissa. Olisivat vain alusta asti muistaneet sen tärkeimmän asian eli pitää se maksava kuluttaja tyytyväisenä. Eikä vain syytellä muita ja hakea vain omia etujaan.

Piratismin vastaiset lait ja toimet eivät ole vaikuttaneet mihinkään suuntaan, sen sijaan hyvät viihdepalvelut palvelut ovat hieman. Luulisi jo yksinkertaisimmankin johtajan tuon tajuavan. Koko piratismin vastainen toiminta viihdeteollisuudelta on naurettava vitsi. Ovat lähinnä tehneet itselle haittaa omilla toimillaan.

Mitä tulee tuohon että muutenkin viihteen käyttö vähenee niin tottakai koska se viihdeteollisuus tuottaa huonompia ja hanakalia asioita. Eli halpaa paskaa kovilla DRM suojauksialla (heidän tarpeitaan). Kuka nyt sellaista haluaa.

Saatavuus eli tuotteen pitää olla nopeasti ja helposti saatavilla.
Hinta eli tuotteen hinta pitää olla sopiva tuotteen arvoon.
Laatu/toimivuus eli tuotteen pitää olla hyvä ja toimia ilman haittoja ja rajoituksia.

Mikään näistä asioista ei ole täyttynyt pitkään aikaan viihdeteollisuuden tuotteissa. Saatavuutta oli/on tahallisesti hidastettu, uudet tuotteet ovat usein ylihintaisia ja monet DRM järjestelmät ovat tehneet tuotteista käyttökelvottomia tai ne tuotteet on vain sellaista halpa roskaa josta kukaan ei muutenkaan maksaisi mitään.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 18.7.2013 @ 10:46

618.7.2013 14:32

Kunnon palvelut (netflix, spotify) niin ei ole järkee ladata netistä enää kun saman saa kätevästi puhelimeen/tablettiin nopeasti ja tien päällä. Sitä päivää odotellun kun mafiat lähtevät laillisten palvelujen perään, kun eivät saa kiristettyä niiltä ylimääräistä rahaa (kuten fyysisestä medioista pystyy ottamaan).

718.7.2013 18:44

Itse voisin oman kokemuksen perusteella veikata että jospa norjalaiset ovat kaikki jo ehtineet ladata itselleen laajat musiikki kirjastot ja ottavat enää uusimmat julkaisut?

Selitän, otin Spotifyn ja tuollon levylläni oli n. 1 Gt musiikkia, löysin ihan sikana uutta musiikkia ja nyt levyllä on 40Gt musiikkia mutta uutta tulee enää vain 1 levy kuussa, olen juurikin tuo norjan laskeva käyrä.

Mutta äsken kyllästyin koko keräilyyn ja otin Premiumin (myöskin puhelimeni tuli juuri täyteen) ja nyt en lataa enää yhtään musiikkia, kaikki voittivat?

819.7.2013 7:18

Voin sanoa, että aikanaan tuli latailtua kaikki viihde netistä. Nyt on spotify ja netflix joka laitteella ja yritän parhaani mukaan saada aikaa elämästäni sen verran että netflixin 8e kk maksulle tulisi jotain vastinettakin.

Nyt on alkanut myös saamaan blurayta edullisesti niin on tullut ostetua niitä klassikoita hyllyyn ja toisaalta muutamat uutuudet voi käydä voisittain teatterissa katsomassa.

En siis koe enää torrent-lataamista elämälleni tarpeelliseksi. Joskus pitää saada autoon cd mix levy niin nekin raidat saa youtubesta poimittua. Torrenteista ei ole muuta iloa kuin esim porno tai joku must-see-uutuus-leffa-joka-ei-tullut-finkinoon.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto