AfterDawn logo

Google sulkee mainosrahoitteisten piraattisivustojen rahahanat

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Google ja muut isojen mainosverkkojen ylläpitäjät ovat hyväksyneet uuden aloitteen, jonka perusteella ne eivät näytä mainoksia piraattisisältöjä tarjoavilla nettisivuilla.

Uuden käytännön mukaan oikeuksien omistajat voivat ilmoittaa mainosverkkojen ylläpitäjille havaitessaan niiden sisältöä piraattisivustoilla. Google-mainosten hyödyntäminen piratismin rahoittamiseen on ollut kiellettyä Googlen ja muiden toimijoiden käyttäjäehdoissa jo aiemminkin, mutta toimintaa on tarkoitus kehittää uusilla säännöksillä, joiden noudattamiseen mainoksia tarjoavat yhtiöt sitoutuvat.

Aiemmin Googlelta on vaadittu piraattisivustojen poistamista hakutuloksistaan. Googlen mukaan yksittäisten linkkien poistaminen on kuitenkin tehotonta, sillä poistettujen linkkien tilalle nousee aina uusia. Yhtiö suosii mieluummin mallia, jossa mainostajat kertovat etukäteen, mille sivustoille eivät halua mainoksiaan sijoitettavan.

1 KOMMENTTI

horgh1/1

Google joskus sanoo mottonaan: Don't be evil. Mihis se nyt on kadonnut?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT