*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google kutsuu mediaa koolle ensi viikolla

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 6.7.2013 14:16

Google kutsuu mediaa koolle ensi viikolla Google järjestää 10.–11. heinäkuuta mediatilaisuuden, johon on kutsuttu noin 50 toimittajaa, kertoo Leo Laporte This Week in Google -ohjelmassaan. Hän arveli tilaisuuden liittyvän Motorolan uuteen puhelimeen, mutta tämä arvelu on myöhemmin osoittautunut vääräksi.
Moto X -aiheisen tilaisuuden puolesta puhui Motorolan taannoinen mainos, jossa mies ja nainen hyppäävät laiturilta veteen. Miehen hyppyasento muistuttaa X-kirjainta ja naisen I-kirjainta, eli yhdessä ne muodostavat XI:n eli numeron 11. Cnetin Motorolaa lähellä olevan lähteen mukaan Googlen kampuksella pidettävä tilaisuus ei liity Moto X:ään, vaan johonkin muuhun.

Laporten mukaan median on kutsuttu paikalle kahdessa erässä, molemmille päiville oma ryhmänsä. Jää nähtäväksi mitä tilaisuudessa aiotaan esitellä.

Tägit: Motorola Google
Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Jääkö Essential-puhelin sittenkin pelkäksi paperijulkaisuksi? Johtajat katoavat yhtiöstä Jääkö Essential-puhelin sittenkin pelkäksi paperijulkaisuksi? Johtajat katoavat yhtiöstä (28.7.2017 11:05)
Androidin perustaneella Andy Rubinilla tuntuisi olevan täysi työ pitää uuden Essential-kasvuyrityksen rivit kunnossa. Yhtiöstä on jo lähtenyt muutama keskeinen johtaja ja nyt Google on napannut ....
Apple ei tapa iPodia vieläkään – Kaksi mallia siivottiin pois myynnistä Apple ei tapa iPodia vieläkään – Kaksi mallia siivottiin pois myynnistä (28.7.2017 10:07)
Älypuhelimien ja suoratoistopalveluiden myötä kuluttajilla on ollut melko vähän syitä ostaa MP3-soittimia, minkä takia iPodien myyntikin on kuihtunut vuosi vuodelta pienemmäksi. Applen tavoitteena ....
Qualcomm lupaa huimia parannuksia sovelluksiin tekoälyn avulla Qualcomm lupaa huimia parannuksia sovelluksiin tekoälyn avulla (28.7.2017 08:31)
Tällä hetkellä näyttäisi olevan melkolailla selvää, että tekoälyssä ja neuroverkoissa on laskennan tulevaisuus. Ainakin Kiinassa aiotaan olla tällä saralla maailman ykkösiä. Rautatason ratkaisuja ....
HTC avasi pelin – Itsenäisesti toimivat VR-lasit tulevat HTC avasi pelin – Itsenäisesti toimivat VR-lasit tulevat (27.7.2017 13:03)
VR-lasien yksi suurimmista kompastuskivistä on ollut vaatimus ulkopuolisille laitteille. Ne eivät ole olleet itsenäisiä koneita, vaan lähinnä lisälaitteita PC- tai konsolipelaamiseen tai vaihtoehtoisesti ....
Kova Nokia-julkistus on pian täällä – Tilaisuus 16. elokuuta Kova Nokia-julkistus on pian täällä – Tilaisuus 16. elokuuta (27.7.2017 12:36)
HMD Global on kutsunut lehdistöä elokuun 16. päivänä järjestettävään tilaisuuteen. Kutsukirjeessä todetaan suoraan, että lehdistötilaisuudessa aiotaan esitellä Nokia-puhelimien seuraava "merkkipaalu". ....

Uutisarkisto