*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Adblock Plus avasi ovet Googlen mainoksille

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 6.7.2013 11:50 Kommentteja (42)

Adblock Plus avasi ovet Googlen mainoksille Chrome- ja Firefox-selainten suosituimpiin lisäosiin lukeutuva mainosblokkeri Adblock Plus on raporttien mukaan on avannut ovet Googlen mainoksille. Googlen kerrotaan maksaneen laajennoksen kehittäjille, jotta hakukonejätin mainokset pääsisivät ABP:n mainossuodattimien läpi. Summaa ei tiedetä.
Asiasta kerrottiin Adblock Plussan foorumilla. Keskustelun perusteella Googlen mainoksille näytettiin vihreää valoa jo kesäkuun lopulla.

AdBlock Plus kertoi vuoden 2011 lopulla ottavansa käyttöön Acceptable Ads -ominaisuuden (Hyväksytyt mainokset), jossa päästetään mahdollisimman vähän käyttäjää häirisevät nettimainokset suodattamien läpi. Valkoiselle listalle pääsyä voidaan pyytää Adblock Plussalta, joka arvioi oman yhteisönsä voimin hyväksytäänkö vai hylätäänkö hakemus. Pienille sivustoille hakuprosessi on ilmainen, mutta suurempien yhtiöiden on osallistuttava kustannuksien kattamiseen.

Digital Trends -verkkosivusto kertoi alku vuonna, että suurella verkkomedialla työskentelevän lähteen mukaan Adblock Plussan kehittäjätiimi oli heihin aiemmin yhteydessä. Lisäosan kehittäjät ehdottivat, että he voivat päästää julkaisijan mainoksia suodattimien läpi jos he saavat kolmanneksen mainostamisen kautta saaduista voitoista.

Keväällä Google poisti useita mainosesto-ohjelmia Google Play -kaupasta, Adblock Plus mukaan luettuna, koska ne rikkoivat kaupan sääntöjä. Googlen liiketoiminta perustuu palveluissa ja verkkosivuilla esitettäviin mainoksiin.

Acceptable Ads -ominaisuus on oletuksena päällä, mutta ohjelman asetuksista sen saa kytkettyä pois päältä.

Edellinen Seuraava  

42 kommenttia

16.7.2013 12:27

Laittaa hosts tiedostoon nuo muutamat googlen mainospalvelut niin se siitä. Hieman tähän tyyliin.

127.0.0.1 adservices.google.com
127.0.0.1 ssl.google-analytics.com
127.0.0.1 www.google-analytics.com
127.0.0.1 www.googleadservices.com
127.0.0.1 pagead.googlesyndication.com
127.0.0.1 pagead2.googlesyndication.com

26.7.2013 12:43

Ei sikäli huono idea. Kököt, häiritsevät mainokset jäävät silti piiloon, mutta monen sivuston ylläpitoon tuiki tärkeät Google-mainokset jäävät näkyviin. Kun katsoo monen mainosrahoitteisen sivun tilastoja, ei voi kuin ällistellä miten tyhmiä ihmiset ovatkaan. Jos mainosrahoitteiset sivut eivät saa mainostuloja, niin miten luulette niiden säilyvän ilmaisina?


hasa diga eebowai

36.7.2013 12:52

Joo sivustot tarvitsevat rahaa pyöriäkseen. Moni hipsteri ei tätä
ymmärrä. Minun mielestä jos joku on nähnyt vaivaa tehdä sivuston ja
ylläpitää sitä, niin ei ole paljoa pyydetty että pitää ne mainokset
näkyvillä ja vaikka klikkaisikin silloin tällöin. Kumman itsekeskeistä porukkaa nykyään kun sekin on liikaa vaadittu =I

46.7.2013 13:40

Lainaus:
Jos mainosrahoitteiset sivut eivät saa mainostuloja, niin miten luulette niiden säilyvän ilmaisina?

Ihmisten todelliset tarpeet luo palvelut, ei se miten niitä rahoitetaan.

Eli minun puolesta kaikki mainospohjaiset palvelut koko maailmasta saa kuolla pois. Yksikään niistä ei ole minun elämälle tarpeellinen, mukaan lukien tämä web-sivusto.

On todella kunniallista elättää itseään vaatimalla muita klikkamaan mainoksia, etenkin niitä jotka eivät noista mainoksista välitä.

Itse näen että jokainen joka klikkaa mainosta ilman mitään kiinnostusta asiaan, harhauttaa rikollismielessä niitä jotka tuosta mainoksesta ovat maksaneet, puhtaasti perustuen omiin etuhinsa.

Mainostajat haluaa potentiaalisia ostajia, siksi se mainos on olemassa. Mainostajat käyttävät ja tukevat sivustoa, koska se tavoittaa noita potentaalisia ostajia. Mainostaja ei hyödy mitään siitä että henkilöt jotka eivät missään nimessä osta tuotteita heiltä, klikkailevat mainoksia. Jos mainostaja haluaa tukea sivustoa muuten kuin mainosten tavalla, niin ei sitä mikään estä. Ei siihen tarvita teko klikkauksia.

Eli kun klikkaat mainosta niin ole edes jossain määrin kiinnostunut asiasta. Jolloin mainostaja sai vastinetta sijoitettuun rahaansa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.7.2013 @ 14:14

56.7.2013 13:56

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Laittaa hosts tiedostoon nuo muutamat googlen mainospalvelut niin se siitä. Hieman tähän tyyliin.

127.0.0.1 adservices.google.com
127.0.0.1 ssl.google-analytics.com
127.0.0.1 www.google-analytics.com
127.0.0.1 www.googleadservices.com
127.0.0.1 pagead.googlesyndication.com
127.0.0.1 pagead2.googlesyndication.com


Tai sitten ei vaan salli niitä adblockin asetuksista. Ihan turha niitä hostiin lisätä.

las ballenas son el camino

66.7.2013 13:58

Itse olen yrittänyt tälläistä harrastaa, tosin vähän ennemminkin niin päin, että otan estot pois, jos sitä pyydetään ja jos se ei haittaa sivuston käyttöä. Onneksi yleensä jos sivusto pyytää mainoseston poistamista käytöstä, mainokset eivät ole myöskään häiritseviä. Lähinnä erilaiset Flashit ja erikoisimmat Javascript-viritykset häiritsevät. Hyvänä (huonona) esimerkkinä Phoronix.com, jossa Javascript etsii tekstin seasta avainsanoja ja Flash-mainokset kaatavat Gnashin (tosin se on yleensä pois käytöstä selaimen asetuksista).

Pöytäkoneella ei kyllä taida nyt olla mitään estoja. Läppärillä on, ainakin toistaiseksi. Jotkut mainokset (esim. Flash), kun tahtovat vaikuttaa myös akkukestoon.

76.7.2013 14:13

Fakta vain on, että monille ihmisille nämä ilmaiset palvelut ovat niin paljon osana elämää, että niiden muuttuminen maksullisiksi voisi vaikuttaa moniin asioihin todella paljon.

Mainoksen periaatteellinen ideahan ei ole se klikkaus vaan alitajunnan muokkaaminen niin, että ostotilanteessa kuluttaja valitsisi mainostetun tuotteen / yrityksen. Ja tästä yritykset maksavat - mainosten katselukerroista.

Mainokset avaavat myös vähätuloisimmille kuluttajille mahdollisuuden käyttää palveluita ilman maksua. Jos palvelu maksaisi heille jotain, he eivät sitä maksaisi, vaan joko jättäisivät palvelun käyttämättä taikka hommaavat sen laittomin keinoin.

Myös monet viihdetarkoitukseen keksityt palvelut ovat nousseet juuri mainosten varassa. Samalla se on luonut uuden työllisyysmahdollistumisen viihteentuottajana esimerkiksi Youtuben ja twitch.tv kautta. Mielestäni hallan tekeminen yksityisille henkilöille, jotka elävät juuri näiden tulojen varassa on edesvastuutonta ja typerää.

86.7.2013 14:19

Lainaus:
Mielestäni hallan tekeminen yksityisille henkilöille, jotka elävät juuri näiden tulojen varassa on edesvastuutonta ja typerää.

Kuinka paljon hallaa teemme että elätämme viihteen takia näitä palveluita ja ihmisiä. Kuinka paljon auttaisi yhteiskuntaa jos nuokin rahat menisi johonkin yhteiskunnalle todella tärkeään asiaan? Nykyään meillä on ongelmia rahoittaa ihan elintärkeitä perusasioita yhteiskunnassa.

Kyse on siitä mihin tuo kuluttajan varallisuuden ostovoima kohdistuu. Eli mihin se raha menee. Johonkin hyödylliseen vai viihteeseen?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.7.2013 @ 14:22

96.7.2013 15:32

Lumikki ei taida käsittää, että jos mainostaminen lopetettaisiin/kiellettäisiin/tehtäisiin mahdottomaksi nyt, niin koko länsimainen yhteiskunta romahtaisi hyvin pian. Tulisi hyvin äkkiä ikävä taas ihan perusasioita...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.7.2013 @ 15:32

106.7.2013 16:10

Hyvän vitsin murjaisit.

Se länsimaisen yhteiskunnan perusasioiden romahduksen tila on jo nyt nähtävissä yhteiskunnassa. Mainoksilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan ahneudella. Varallisuus virtaa yhä vähempien tahojen haltuun ja se romahduttaa järjestelmän.

116.7.2013 18:12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Lainaus:
Mielestäni hallan tekeminen yksityisille henkilöille, jotka elävät juuri näiden tulojen varassa on edesvastuutonta ja typerää.

Kuinka paljon hallaa teemme että elätämme viihteen takia näitä palveluita ja ihmisiä. Kuinka paljon auttaisi yhteiskuntaa jos nuokin rahat menisi johonkin yhteiskunnalle todella tärkeään asiaan? Nykyään meillä on ongelmia rahoittaa ihan elintärkeitä perusasioita yhteiskunnassa.

Kyse on siitä mihin tuo kuluttajan varallisuuden ostovoima kohdistuu. Eli mihin se raha menee. Johonkin hyödylliseen vai viihteeseen?

Eli kaikki on hyvin, kunhan saadaa mainostajat työttömiksi? Kuluttaja ei osaa itse päättää mihin rahansa laittaa, joten se on mainostajien vastuulla? Kovasti liputat yleensä sananvapauden, henkilön yksityisyyden yms. puolesta, mutta sitten tässä kohtaa ihmisiä pitäisikin holhota?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Varallisuus virtaa yhä vähempien tahojen haltuun ja se romahduttaa järjestelmän.

Milläs meinasit että ne pienemmät / uudet pelaajat pääsee markkinoille mukaan, jos ei saa mainostaa? Nimenomaan silloin kaikki rahat menee niiden entuudestaan tunnettujen puljujen kukkaroon.

EDIT: Ja mitä sinä sitten täällä teet, kun et tätä sivuakaan tarvitse? Et ainakaan esimerkilläsi muokkaa maailmaa parempaan suuntaan, vaan päinvastoin nautit itse kaupallisuuden hedelmät, jotka joku muu maksaa (tässä tapauksessa katsoo ne mainokset) puolestasi.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.7.2013 @ 18:15

126.7.2013 18:51
neptunus
Inactive

Mainostaminen ja siintä kiistely kiellettävä välittömästi!

Ja en tiedä onko vika meikässä vai onko mainokset suunnattu aina vaan enemmän "pöllöille".

Tyyliin... en pääse tänään sinne terassille, mulla on jalkasieni tahi tiesitkö että pyykeissäsi on bakteereja?

Jos mainostaminen kiellettäisiin niin länsimainen yhteiskunta romahtaisi pian? Onks toi nyt vitsi vai jonkun sortin teekkaripila?

136.7.2013 18:54
an_Tero
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti blizzu:
Tulisi hyvin äkkiä ikävä taas ihan perusasioita...

Ainoa jota tulisi ikävä olisi Googlen mainokset, ja sekin ikävä haihtuisi aika nopeasti.

146.7.2013 22:29

Jos nyt aletaan miettimään, niin mainostuksen ansiosta valtion kirstuun sujahtaa aika paljon euroja (yhtiöiltä kuten SBS Media, MTV Media, Nelonen Media, Sanoma, Alma Media ym.), jolla taas ylläpidetään mm. suomalaista terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmää. Mainosala työllistää Suomessa tuhansia ihmisiä, joiden verotuksella taas ylläpidetään em. järjestelmiä.

156.7.2013 23:01
opooooo
Vahvistamaton

Ei mainosvainoa, ei yhdistele tietoja. Ehkä NSA pystyy murtamaan mutta mitä pieni ihminen voi tehdä yksityisyytensä eten?

://duckduckgo.com/

166.7.2013 23:22
anonyymi =)
Vahvistamaton

Tuossa noi tämän saitin trakkerit :
googleadservices.com
ajax.googleapis.com
googlesyndication.com
twitter.com
scorecardresearch.com
gstatic.com
intellitxt.com
google-analytics.com
facebook.com
google.com
newrelic.com
googleusercontent.com

Kaikki jenkkifirmoja muuten...

177.7.2013 4:24

Lainaus:
Eli kaikki on hyvin, kunhan saadaa mainostajat työttömiksi? Kuluttaja ei osaa itse päättää mihin rahansa laittaa, joten se on mainostajien vastuulla? Kovasti liputat yleensä sananvapauden, henkilön yksityisyyden yms. puolesta, mutta sitten tässä kohtaa ihmisiä pitäisikin holhota?

En minä välitä mainoksista tai siitä että mainostetaan. Kunhan jokaisella ihmisellä on vapaa mahdollisuus itse päättää katsooko mainoksia tai ei.

Kun täällä aletaan esittämään niin typeriä asioita kuin että meillä kaikilla olisi "velvollisuus" klikata jotain mainos sontaa pitääkseen jonkun tyhjänpäiväinen palvelun elossa niin minä vain muistutan että kuinka epärehellinen tuo ajatus on mainostajia kohtaa. Eli yritetään lypsää heiltä rahaa vaikka tietoisesti ei ole mitään kiinnostusta heidän tuotteisiin. Se ei ole noiden mainostajien mainosten tarkoitus. Joten valinnan vapauden puolesta minä tässä olen puhunut.

Minä en vain teeskentele arvostavani mainontaa tai mainonnalla pyöriviä palveluita. En itke yhdenkään mainonnan avulla pyörivän yrityksen puolesta tai henkilöiden jotka mainonnan avulla pyörittää palveluja. Koska jos ne eivät muuten pysty rahoittamaan toimintaansa eikä ihmiset ole valmiita maksamaan toiminnan palvelusta niin ei se palvelu sitten ole lähes minkään arvoisia muutenkaan. Palvelusta jota arvostetaan ihmiset ovat myös valmiita maksamaan.

Mainonta ei ole minulle positiivinen asia, se on minulle sama kuin ympäristö saaste. Enkä ole niin tehopyhä että ottaisin sen positiiviseksi vain siksi että jotkut elättävät itsensä levittämällä tätä mainonta saastetta. Elättää ne sähköposti spämmeritkin itsensä mainonnalla joten miksi ette ehdota roskapostisuodattimien poistoa?

Vai ehkä olisi hyvä ajatus että annetaan jokaisen henkilön itse päättää haluaako he klikkailla ja katsoa mainoksia.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.7.2013 @ 05:03

187.7.2013 12:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Lainaus:
Jos mainosrahoitteiset sivut eivät saa mainostuloja, niin miten luulette niiden säilyvän ilmaisina?

Ihmisten todelliset tarpeet luo palvelut, ei se miten niitä rahoitetaan.

Eli minun puolesta kaikki mainospohjaiset palvelut koko maailmasta saa kuolla pois. Yksikään niistä ei ole minun elämälle tarpeellinen, mukaan lukien tämä web-sivusto.
Pyörit silti mainosrahoitteisilla sivuilla jauhamassa paskaa vaikka haluaisit niiden kuihtuvan pois?

Olisiko mielestäsi parempi ratkaisu, että jokaiselta käyttäjältä veloitettaisiin esimerkiksi 10e/kk siitä hyvästä, että voi lukea uutisia ja artikkeleita, sekä kommentoida niitä?

197.7.2013 12:22
opoooo
Vahvistamaton

Ei tällä sivustolla sinänsä ole mitään arvoa toimii vain mainostäkynä ja jonkun pätemisalustana....

207.7.2013 12:53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
En itke yhdenkään mainonnan avulla pyörivän yrityksen puolesta tai henkilöiden jotka mainonnan avulla pyörittää palveluja. Koska jos ne eivät muuten pysty rahoittamaan toimintaansa eikä ihmiset ole valmiita maksamaan toiminnan palvelusta niin ei se palvelu sitten ole lähes minkään arvoisia muutenkaan. Palvelusta jota arvostetaan ihmiset ovat myös valmiita maksamaan.
No jopas on todella rajoittunut näkökanta, ja suoraan sanottuna äärettömän tyhmä sellainen. Mainoksissa nimenomaan on hyvää se, että rahattomatkin pääsevät käsiksi sivuston sisältöön ja voivat oppia uutta, opiskella, kommunikoida yms. Esim. Afrikan lapsilla ei ole mitään toivoakaan voida maksaa kaikesta, ja jos lähdettäisiin sinun malliisi mukaan, niin heiltä kiellettäisiin siis pääsy lähes kaikkeen netistä löydettävään tietoon. Mainonta antaa nimenomaan vähempivaraisille mahdollisuuden ylläpitää sisältöä toisten käyttöön tai pääsyn itse johonkin, se raha kun ei tule omasta taskusta, vaan mainosfirman taskusta.

Eipä tulisi itselläkään netille käyttöä, jos kaikesta pitäisi maksaa. Työttömänä ei paljon ylimääräistä rahaa käteen jää ja ainoastaan kaksi käytössäni olevista palveluista on maksullisia.

Nyt se järki käteen ja mene nurkkaan häpeämään.

217.7.2013 12:54

Lainaus:
Pyörit silti mainosrahoitteisilla sivuilla jauhamassa paskaa vaikka haluaisit niiden kuihtuvan pois?

Koska voin karsia ne mainokset pois.

En maksa settiäkään uutisista. En myöskään katsele mainoksia.

Jos yksi sivusto kuolee toinen nousee tilalle.

Lainaus:
Nyt se järki käteen ja mene nurkkaan häpeämään.

Juuri niin, mainokset eivät ole ainoa tapa saada "ilmaiseksi" asioita johonkin. Ilmaisia asioita toimii myös sponsoroituna tai lahjoitus periaatteella.

PS: Niille Afrikan lapsille kannattaakin mainostaa kun niillä niillä on niin hitosti rahaa ostaa asioita.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.7.2013 @ 13:05

227.7.2013 13:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Ilmaisia asioita toimii myös sponsoroituna tai lahjoitus periaatteella.
Netissä on tuhansia esimerkkejä siitä, että tällainen toiminta toimii huonosti. Ihmiset eivät yksinkertaisesti joko halua itse joutua maksamaan toisille, tai eivät jaksa hypätä useamman loopin lävitse tehdäkseen niin. Mainonta taas toimii kaikille.

Lainaus:
PS: Niille Afrikan lapsille kannattaakin mainostaa kun niillä niillä on niin hitosti rahaa ostaa asioita.
Ja sehän olikin taas se pointti. *pyörittää silmiään*

237.7.2013 13:06

Lainaus:
Koska voin karsia ne mainokset pois.

En maksa settiäkään uutisista. En myöskään katsele mainoksia.

Jos yksi sivusto kuolee toinen nousee tilalle.

Juurikin totesit, että saitti saisi sun puolesta kuolla pois, joten miksi vieläkin olet täällä kommentoimassa? Yksikään sivusto ei nouse toisen tilalle ilman mainoksia. Ilman mainoksia ei olisi näitä saitteja.

Nuo kommenttisi ovat niin naurettavia että et edes itse ymmärrä mistä puhut. Kunhan vain kulutat aikaasi mainosrahoitteisella sivulla provosoimassa porukkaa.

247.7.2013 13:09

Lainaus:
Netissä on tuhansia esimerkkejä siitä, että tällainen toiminta toimii huonosti. Ihmiset eivät yksinkertaisesti joko halua itse joutua maksamaan toisille, tai eivät jaksa hypätä useamman loopin lävitse tehdäkseen niin.

Olet oikeassa että se on vaikeampaa, mutta näinkin asioita tehdään netissä.

Lainaus:
Mainonta taas toimii kaikille.

Ei se ihan kaikkille toimi, se on vain helpompaa palvelun ylläpitäjille. Joissain asioissa on niin paljon mainoksia että osa ihmisistä ei edes käy niissä sen takia.

Lainaus:
Kunhan vain kulutat aikaasi mainosrahoitteisella sivulla provosoimassa porukkaa.

Mainosrahoiteinen sivusto kyllä, mutta en minä täällä mitään mainoksia näe. Kaikki on blokattu pois.

Tarkoitukseni ei ole provosoida, jos joku tuntee näin, niin olen pahoillani. Yritän vain tuottaa hieman erillaisen näkökulman asiaan. Koska ei kannata olettaa että kaikki näkee asiat samalla tavalla kuin me itse.

Eikö tarkoitus ole että keskustelemme mainonnasta.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.7.2013 @ 13:17

257.7.2013 13:21

Juu keskustellaan vain, mutta olet jo aiemmin todennut että tämäkään saitti ei sinun mielestäsi tarvisi olla pystyssä, joten ihmettelen suuresti mitä sitten täällä teet?

267.7.2013 13:29

Ilmeisesti pitää hieman täsmentää.

Minä olen mainoksia vastaan jokaisella mahdollisella tavalla. Se ei kuitenkaan tarkoita että olen vastaan sitä että joku rahoittaa sivustonsa mainonnalla, se on heidän oma asiansa. Asia ilman mainoksia on vain aina paremmin, minun mielestä. Ei mainonta tai sen puute itse määrittele sivuston muun sisällön laatua, mutta minä en tue mainontaa. Joten olen kaikkea mainontaan liittyvää vastaan aina ja kaikessa.

Ihan kivoja juttuja täällä on Afterdawnissa, mutta se ei tarkoita että minun pitää hyväksyä ja tukea mainontaa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.7.2013 @ 13:38

277.7.2013 13:42
minavaantaas
Vahvistamaton

Lumikki, kertooko sana itsekäs mitään sinulle?

Toimintasi on mahdollista vain koska riittävän moni ihminen suostuu katsomaan mainokset. Sinä vain vapaamatkustat muiden mahdollistamilla palveluilla.

Jos et halua nähdä mainoksia, voit aina mennä maksullisille sivuille. Jos et halua maksaakaan, voit perustaa oman palvelun. Yhteiskunnan ja yritysten tehtävä ei kuitenkaan ole tarjota sinulle ilmaiseksi yhtään mitään. Tällä hetkellä et vain halua katsoa mainoksia koska ne ärsyttävät, maksaa koska et muka tarvitse palvelua, tai tehdä omaa ties mistä syystä. Sinun tavallasi ei toimi yksikään yhteiskunta.

287.7.2013 13:44

Lainaus:
Eli minun puolesta kaikki mainospohjaiset palvelut koko maailmasta saa kuolla pois. Yksikään niistä ei ole minun elämälle tarpeellinen, mukaan lukien tämä web-sivusto.
Jos tuota mieltä olet, niin tosiaan tämä edellä mainittu kommentti kaipaa täsmennystä.

Se nyt vain on fakta että ilman mainontaa tämäkään sivusto ei toimi, joten hyväksyt sitä tai et niin mainoksia on ja niitä tulee aina olemaan.

Mielummin kannattaisi keskustella siitä, että minkälainen mainonta häiritsee ja miten mainoksia voisi kehittää niin että ne toimisivat eivätkä vain häiritsisi käyttäjiä.

297.7.2013 13:55

Lainaus:
Toimintasi on mahdollista vain koska riittävän moni ihminen suostuu katsomaan mainokset. Sinä vain vapaamatkustat muiden mahdollistamilla palveluilla.

Ymmärrän näkökulmasi ja sen miksi tuohon päädyt.
Mutta miten kukaan tässä yhteiskunnassa voi välttää mainoksia?

Itse teen parhaani välttääkseni niitä. Mutta kuten pari teistä sanoo että minun pitäisi olla muualla? Missä muualla, kun mainoksia on kaikkialla. Ainoa järkevä tapa välttää mainokset on suodattaa ne pois ihan samalla tavalla kuin roskaposti.

Mutta se ei tarkoita että minun pitäsi kunnioittaa mainoksiin liittyviä asioita vain siksi että niitä on joka paikassa ja niillä rahoitetaan monia asioita. Lähes mikään elämälle elintärkeä ei ole mainoksilla rahoitettu. Pitäisikö minun supistaa elämäni mainoksien takia vai sopeutua mainos yhteiskuntaan suodattamalla mainokset pois tai hyväksyä ja kunnioittaa mainoksia.

Lainaus:
Mielummin kannattaisi keskustella siitä, että minkälainen mainonta häiritsee ja miten mainoksia voisi kehittää niin että ne toimisivat eivätkä vain häiritsisi käyttäjiä.

Kyllä niiden kanssa jotka "haluavat/sietävät" mainoksia. Piilomainonta on aika hyvää ja häiritsee aika vähän. Vilkkuvat popup jutut ovat kaikista häiritsevimpiä. Mitä pienempi mainos sitä vähemmän häiritsee. Nuo nyt oli aika itsestään selviä asioita.

Yleisesti sanoen huono mainonta pomppii silmille ja häiritsee tai keskeyttää jokin muun asian.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.7.2013 @ 14:12

307.7.2013 15:11

Lumikki taitaa elää pelkillä yhteiskunnan avustuksilla, kun ei ilmeisesti osaa yhtään muiden tekemää työtä arvostaa. Kaikki pitää saada ilmaiseksi, kun ei nyt satu kyseinen rahoitusmuoto miellyttämään. Jos ei olla valmiita maksamaan palvelusta (katsomaan mainoksia), niin silloin ei myöskään kyseistä palvelua käytetä. Käytännössä sama asia kuin warettaminen, paitsi että jälkimmäinen on kriminalisoitua.

317.7.2013 18:17

Katselisin ilomielin jokaisen Lumikin kommentin tilalla yhtä mainosta, kuin noita ylimielisiä ja itsekkäitä provokaatioita. Kukaan ei pakota klikkaamaan mainoksia, mutta katselua se ei estä. Mainostajat saavat silloin juuri sitä, mitä pyysivätkin: näkyvyyttä. Ei ole pakko klikata.

Mutta tuollainen siipeily on vain ajattelematonta ja itsekästä. Jos suhtautuisit noin kyynisesti näinkin hyvän palvelun kuolemiseen sen johtuessa vain ja ainoastaan siitä, että kaltaisesi itsekkäät ihmiset eivät voi suoda vähän näyttötilaa mainoksille, niin voisit kyllä lähteä pois nyt heti. Et tuota mitään lisäarvoa tälle sivustolle, lisäät ainoastaan kaistankulutusta; olet vain iilimato täällä.


Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

327.7.2013 20:22

En ymmärrä kuinka joku voi omata niin suurta kielteisyyttä mainontaa kohtaan kuin esimerkiksi nimimerkin Lumikki takana oleva henkilö.

Kannatan itse sitä, että palvelut saavat rahaa toimintaan kolmansilta osapuolilta, jolloin kuluttajat saavat tasa-arvoisesti palveluita riippumatta siitä kenellä on varaa ko. palveluita rahoitella.

Ymmärrän, että mainoksia bloktaan mielellään jos käytetään mobiilinettiä yms. jolloin syynä voi olla ihan puhtaasti se, että ohjataan käytettävä kapasiteetti sen sivuston lataamiseen eikä niiden mainosten. Mutta toisaalta, mihin tässä maailmassa niin kiire olisi ettei kerkeäisi muutamaa mainosta vilkaisemaan.

Ainoa mainonta tapa mikä itseäni ärsyttää, on massiiviset sähköposti spämmäykset, joilla ei ole mitään yhteistä kuluttajan todellisten tarpeiden kanssa. Sen sijaan jos atk-aiheisella sivustolla mainostetaan jonkin valmistajan konepaketti bundlea tai uutta puhelinta, niin hyvähän se on.

Kuluttaja itse päättää mitä ostaa, mutta mainosten kautta saa informaatiota tuotteiden hintatason kehittymisestä sekä uusien tuotteiden markkinoilletulosta. Varmasti jokainen on joskus törmännyt itseä kiinnostavaan ja hyödyttävään mainokseen, tuli se sitten postiluukusta, maikkarin leffan mainostauolla tai jollain nettisaitilla vastaan.


Pelikone: Super Flower 2000B-BK Full Tower / Z77X-UD3H / i7-3770K @4.8GHz / Asus DCII GTX 780 / Ripjaws 8GB @1866MHz / Samsung 830 256GB SSD / XFX 650W / Antec H2O 1220 / Windows 7 || 3DMark11 = X5331 || GigaWorks T40II & Siberia V2 / MX518 & 6Gv2 / Dell U2412M

HTPC: Cooltek U3 / F2A88XM-D3H / A6-5400K / TG Vulcan 2400MHz / Samsung 830 128GB SSD / Super Flower 450W modular

337.7.2013 21:42
neptunus
Inactive

En ymmärrä noita henkilökohtasuuksin menemisiä, niinkuin esim tuo Korppuaseman älytön kommentti.

Mun mielestä se on jokaisen oma asia kattooko niitä mainoksia vai ei. Töllön kanavaa tulee ainakin ite vaihdettua mainosten ajaksi, koska ärsyttää usein niin typerät mainokset. Kuten jo tossa aikasemmin kirjoitinkin.

Tokihan sivut tarvitsevat mainostuloja pyöriäkseen, mut jokainen päätäkööt itse blokkaako ne pois vai ei, ilman et aletaan syyttelemään loiseksi yms.

Ja siinä mielessä olen samaa mieltä pkaksp:n kanssa että jotkut mainokset häiritsee ja jotkut eivät. Osa sivuista on ilman mainosten suodattusta, ku joku hemmetin tivoli. Tulee epilepia ja mahdollisesti nivustyräkin semmosesta meiningistä :)

347.7.2013 22:25
opooooo
Vahvistamaton

En ole kertaakaan ostanut mitään mitä mainostetaan nettisivuilla. Täysin hyödyttömiä. No Googlelle rahalähde mainostajille amottava kaivo....

358.7.2013 0:17

Minusta se on hieman kaksinaamaista että liitännäinen jonka pitäisi antaa minulle mahdollisuus selata nettiä ilman mainoksia päästää sitten tityt läpi kun vain hinnasta sovitaan.

368.7.2013 7:21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pkaksp:
Lainaus:
Eli minun puolesta kaikki mainospohjaiset palvelut koko maailmasta saa kuolla pois. Yksikään niistä ei ole minun elämälle tarpeellinen, mukaan lukien tämä web-sivusto.
Jos tuota mieltä olet, niin tosiaan tämä edellä mainittu kommentti kaipaa täsmennystä.

Se nyt vain on fakta että ilman mainontaa tämäkään sivusto ei toimi, joten hyväksyt sitä tai et niin mainoksia on ja niitä tulee aina olemaan.

Mielummin kannattaisi keskustella siitä, että minkälainen mainonta häiritsee ja miten mainoksia voisi kehittää niin että ne toimisivat eivätkä vain häiritsisi käyttäjiä.
Ilmeisesti tuo sana "tarpeellinen" Lumikin kommentissa on liian vaikea ymmärtää... sehän ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi "kiinnostava"
Eli sivustoahan voi seurata vain siksi että se on kiinnostava, vaikka ei sitä elämänsä kannalta tarpeelliseksi katsokkaan...
Aivan samoin moni nauttii oluen juomisesta, vaikka myöntäisikin että ei koe sitä välttämättä tarpeelliseksi.

Eli te kaikki jotka olette sitä mieltä että Lumikin pitäisi pysyä pois tältä sivustolta koska hän ei halua katsoa mainoksia, muistakaahan lopettaa mainosrahoitteisten kanavien katsominen televisiosta, ellette pysy siinä television ääressä myös mainosten aikana... jääkaapilla tai tupakilla pitää sitten poiketa itse ohjelman aikana, ei mainosten ;-)

378.7.2013 7:59

Minulla on usein hyvin eriävät mielipiteet ja ne joutuvat silloin tällöin arvostelun kohteeksi, joka on ihan normaalia. Tietenkin on hyvä jos pysyisi asiassa ja ei menisi kovin pahasti henkilökohtaisuuksiin.

Tosiaan kuten sanottu.

Olen mainoksia vastaan yli kaiken, näen ne yhteiskunnallisesti jätteenä. Se että ei hyväksy mainoksia ei tarkoita että ei arvosta toisten työtä. En myöskään näe monia viihteellisiä ja kiinnostavia asioita elämälle välttämättömäksi, joten niistä luopuminen ei ole hirveän vaikeaa. Mutta niin kauan kuin minun ei tarvitse luopua niistä, voin ihan hyvin myös käyttää niitä. Ymmärrän kyllä muidenkin näkökulman syyt, jokainen tallaa elämää omalla tavallaan. Vaikka mielipiteitä vaihdetaan, pitäisi aina pystyä hyväksymään se toisen oikeus valita eritavalla.

Tuskin olen täällä ainoa joka blokkaa mainokset pois web-sivuista tai suhtautuu negatiivisesti mainoksiin. Ehkä vain minun voimakas vihamielisyys mainoksia kohtaa tuli yllätyksenä joillekin.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.7.2013 @ 08:12

388.7.2013 9:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Olen mainoksia vastaan yli kaiken, näen ne yhteiskunnallisesti jätteenä. Se että ei hyväksy mainoksia ei tarkoita että ei arvosta toisten työtä. En myöskään näe monia viihteellisiä ja kiinnostavia asioita elämälle välttämättömäksi, joten niistä luopuminen ei ole hirveän vaikeaa. Mutta niin kauan kuin minun ei tarvitse luopua niistä, voin ihan hyvin myös käyttää niitä. Ymmärrän kyllä muidenkin näkökulman syyt, jokainen tallaa elämää omalla tavallaan. Vaikka mielipiteitä vaihdetaan, pitäisi aina pystyä hyväksymään se toisen oikeus valita eritavalla.
Toivottavasti et kirjoittanut näitä kommenttejasi erään omenafirman tuotteilla, koska ilman mainontaa ei sitä firmaa olisi enää olemassakaan.

398.7.2013 9:34

Lainaus:
Toivottavasti et kirjoittanut näitä kommenttejasi erään omenafirman tuotteilla, koska ilman mainontaa ei sitä firmaa olisi enää olemassakaan.

Kirjoitin Linuxilla. Mutta myös sen tekeminen on rahoitettu lahjoituksin, sponsorien ja mainosten avulla, siis kyseessä Linux Mint.

Huomaa en vältä mainosrahoitteisia asioita, vältän MAINOKSIA. Se että jos Applea ei olisi olemassa ei merkitsisi minulle mitään. Ihmiset laitavat kovin paljon arvoa jonkin asian olemassa olemiseen, vaikka sen vain korvaa joku toinen jos sitä ei olisi.

408.7.2013 20:39

Muuten voisi googlen mainnokset (eivät ole koskaan suoranaisesti haitanneet yhdenkään sivuston katselua) salliakin mutta en pidä kyylistä. AD:n mainokset toimivat näyttökertojen mukaan, mutta en tiedä tuleeko nekin jonkin nettikyylän kautta. Viimeksi tosin menivät estoon vain sen takia, koska oli pakko näyttää mainos firmalta, jonka TV-mainos ärsytti minua jo ihan tarpeeksi.

419.7.2013 13:26

Google saa alkaa maksamaan minullem ainosten katselemisesta...
Mainosten läpipäästäminen vie onjelmalta sen tärkeimmän toiminnon - Mainosten estämisen eli turha ohjelma.

4211.7.2013 18:19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kun täällä aletaan esittämään niin typeriä asioita kuin että meillä kaikilla olisi "velvollisuus" klikata jotain mainos sontaa pitääkseen jonkun tyhjänpäiväinen palvelun elossa niin minä vain muistutan että kuinka epärehellinen tuo ajatus on mainostajia kohtaa..
Erikoinen väite. Minä en ainakaan huomannut kenenkään mainitsevan tuollaisesta velvollisuudesta.

Toiseksi. Työssä käyvänä ihmisenä en suvaitse mainonnan kieltämistä. Se kun tuo meille sen leivän pöytään. Välittömästi tai välillisesti. Kaikkien yritysten ja palvelujen myynti perustuu tavalla- tai toisella mainontaan.

Toisaalta Neuvostoliitossa tuollaisia ajatuksia viljeltiin joskus enemmältikin. Lopputuloksenhan me kaikki jo tiedämmekin...

E:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
En minä välitä mainoksista tai siitä että mainostetaan. Kunhan jokaisella ihmisellä on vapaa mahdollisuus itse päättää katsooko mainoksia tai ei.
Kaikille tuo mahdollisuus on mielestäni suotu. Olisi muuten mielenkiintoista tietää miten yritätte välttää tuota mainostamista. Esim. kadulla. Laitatteko silmät kiinni ja tulpat korviin vai miten. Se Adblock kun toimii vain "virtuaalimaailmassa". Ei oikeassa elämässä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.7.2013 @ 08:13

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto