AfterDawn logo

Suomalaisyhtiö tarjoaa maksu-tv:tä ilmaiseksi mainosten katselua vastaan

Teemu Laitila Teemu Laitila
7 kommenttia

Suomalainen Neonella on lanseeraamassa Flex-TV:ksi kutsumansa palvelun, jonka tarkoituksena on tarjota käyttäjille maksullisten tv-kanavien sisältöä vastineeksi mainosten katselusta. Palvelua on tarkoitus pilotoida elokuusta alkaen tuhannen lapsiperheen voimin.

Flex-TV perustuu televisioon kytkettävään Android-pohjaiseen lisälaitteeseen, joka sisältää digivirittimen television katselua varten. Perinteisten tv-kanavien lisäksi laitteella voi käyttää myös netin ilmaisia ja maksullisia videopalveluita. Pilotin aikana mukana on ilmaisten netti-tv-kanavien lisäksi suomalaisen Makuunin virtuaalinen videovuokraamo, mutta tulevaisuudessa tarjontaa pyritään kasvattamaan esimerkiksi HBO:n ja muiden vastaavien toimijoiden normaalisti maksullisilla sisällöillä.

Neonellan tavoitteena on luoda järjestelmä, jossa käyttäjä pääsee käsiksi maksullisiin tilausvideopalveluihin vain katsomalla laitteen käynnistyksen yhteydessä esitettäviä mainoksia. Mainoksia näytetään kerralla kolme ja niistä on tarkoitus tehdä interaktiivisia, millä saadaan enemmän tietoa katsojan kiinnostuksen kohteista.


Esimerkiksi peukuttamalla mainoksia ylöspäin tai alaspäin käyttäjä ansaitsee pisteitä, joita voi käyttää maksullisten palveluiden käyttöön. Neonellan toimitusjohtajan Jussi Myllylän arvion mukaan keskivertokäyttäjä tienaa viikossa tarpeeksi "pisteitä" yhden ilmaisen elokuvan ja maksu-tv-kanavan katsomiseen. Mitä enemmän on valmis katsomaan mainoksia ja luovuttamaan tietoa katselutottumuksistaan mainostajille, sitä enemmän tarjolla on ilmaista sisältöä.

Neonella toimittaa pilottivaiheeseen osallistuville Flex-TV-laitteen 60 euron hintaan, virallisen lanseerauksen aikaista hintaa ei ole vielä vahvistettu. Tulevaisuudessa Neonella pyrkii liittämään Flex-TV-palvelunsa osaksi Android-pohjaisia televisioita, joiden hintaa voitaisiin hilata alaspäin mainostuottojen avulla.

Päivitys 17:15: Lisätty maininta laitteen hinnasta.

7 KOMMENTTIA

leipuri7771/7

Onko tuo laite myös ilmainen? Tuskin monikaan on tuosta valmis maksamaan mitään mikäli pääsee katselemaan mainoksia.

Ja toiseksi, kuinka monta kertaa elokuvan tai tv-sarjan katselun aikana näytetään mainoksia? 5min välein?

squi2/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti leipuri777:

Onko tuo laite myös ilmainen? Tuskin monikaan on tuosta valmis maksamaan mitään mikäli pääsee katselemaan mainoksia.

Ja toiseksi, kuinka monta kertaa elokuvan tai tv-sarjan katselun aikana näytetään mainoksia? 5min välein?

Lisäsin laitteen hinnan tekstiin.

Kuten uutisessakin sanotaan, niin mainoksia näytetään kolme kappaletta aina laitteen käynnistyessä, ei koskaan kesken katselun.

Jussi-Neonella3/7

Flex-TV laite on tulossa myöhemmin tänä vuonna ei mainosrahoitteisena myyntiin verkkokauppojen kautta, hinta menee 100-120 euron välille.

Jussi Myllylä
Neonella

tataka4/7

ihmeelliseltä kuulostaa että jos ymmärsin oikein niin pitäisi useamman kerran käynnistää uudelleen katsoa mainos painaa peukku ylös/alas ja sitten 2 muuta mainosta perään, sammuttaa laite laittaa päälle sama juttu kunnes on tarpeeksi pisteitä että voi katsoa yhden leffan? aika tyhmää jos on niin, miksei voisi mielummin tulla mainoksia katsottavan välissä niinkuin tv:ssä tai ruuduussa tai katsomossa? niin siis saman verran kuin tulisi telkusta muutenkin ettei ihan naurettavaksi mene, ja niille jotka ei tahdo niitä mainoksia niin voisivat maksaa esim 4 euroa kuussa jolloin mainoksia on puolet vähemmän ja 8 euroa ei ollenkaan mainoksia.

ja minusta on älytöntä että tarvisi lisäkilke hankkia televisioon, eikö voisi olla sovellukset mobiililaitteille ja tietokoneelle.

edit mutta hyvä idea ja toivottavasti teette siitä niin hyvän jolloin siitä tulisi suosittu että sillä saisitte laajennnettua yhtiötänne :)

umrej5/7

Ostakaa laite ja sitte 2kk palvelu nurin koska haastettu oikeuteen ja firman rahat ei riitä korvaamaan miljoonalaskuja... Ei kiitos

Lumikki6/7

Palvelu jossa on pakko katsoa mainoksia eli digitaalista jätettä. Sekä kerätään tietoa mitä ohjelmia katsot. Ei kiitos.

RistoE7/7

Ei onnistu...

...jos tarvitaan erillinen android boksi. Kodit ovat jo täynnä televisioita, pelikonsoleita, DVD soittimia yms joihin voi asentaa tällaisia aplikaatioita.

...jos et saa applikaatiota näihin laitteisiin niin et ole vakavissasi ja odotusarvo ei ole hyvä.

...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT