AfterDawn logo

Operaattori hidastaa tarkoituksella Netflix-videoiden latautumista?

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Yhdysvaltalaista teleoperaattori Verizonia syytetään Netflix-liikenteen tarkoituksellisesta hidastamisesta. Asiasta uutisoi verkkolehti GigaOM.

Hidastumisen sanotaan aiheutuvan siitä, ettei Verizon suostu hankkimaan liikenteelleen tarpeeksi kaistaa. Operaattorilla on yhdysliikennesuhde (ns. peer-suhde) maailmanlaajuisesti toimivan Cogent Communicationsin kanssa, eli ne ovat antaneet verkkonsa toistensa käytettäviksi. Verizon ja Cogent vaihtavat liikennettä (peeraavat) Yhdysvalloissa noin kymmenessä paikkaa.

Yleensä kun vaihdettavalle liikenteelle varatut portit alkavat täyttyä, avataan liikenteelle lisää portteja. Verizon ei ole kuitenkaan suostunut tähän, vaan se on antanut porttien mennä tukkoon jolloin liikenne hidastuu. Asiakkaille tämä näkyy hidastuvana nettinä. Cogentin toimitusjohtaja Dave Schaeffer kertoi GigaOmille, että Verizon on perustellut toimintaansa sillä, että Cogent siirtää suurten videotarjoajien liikennettä. Verizon ei maininnut Netflixiä nimeltä, mutta Netflix on Cogentin yksi suurimmista asiakkaista.


Sandvinen tutkimusten mukaan Pohjois-Amerikassa Netflix-liikenne on jo nyt suurempaa kuin mitä BitTorrentin kautta ladataan tietoa.

Syy Verizonin käyttäytymiselle epäillään olevan siinä, että yhtiö omistaa puolet Netflixin kilpailijasta Redboxista. Tarkoituksena on kenties ohjata kuluttajia operaattoreiden omien sisältöpalveluiden pariin.

Aihe on ajankohtainen suomalaisillekin, sillä Helsingin Sanomat uutisoi muutama viikko sitten, että maassamme mietitään parhaillaan voitaisiinko operaattoreille antaa mahdollisuus rajoittaa nettiyhteyden nopetta tiettyjen palveluiden kohdalla. Tällä haluttaisiin antaa operaattoreille mahdollisuus monipuolisempaan tuoteräätälöintiin. Viestintäministeri Pia Viitanen kuitenkin vakuutti tämän jälkeen, ettei nettioperaattoreille anneta tulevaisuudessakaan valtaa päättää liittymällä toimivista palveluista. Tämän jälkeen tuli ilmi, että nettineutraliteetti halutaan varmistaa koko EU:n kattavalla direktiivillä.

3 KOMMENTTIA

Nikotiko1/3

Pistää vihaksi tällainen. Jos ei hyvällä käytetä sitä mitä he haluavat, niin sitten pahalla? Sori vaan, käytetään mieluummin hitaasti sitä mitä halutaan, kun väkipakolla sitä mistä ei oo koskaan edes kuullut.

Lumikki2/3

Juuri tuosta samasta on kyse ihan suomalaisissakin ISP yrityksissä.

Jos ISP pääsisi laillisesti tekemään liikennerajoituksia niin siitä syntyisi yksi helvetti internetissä. ISP:n märkä unelma päästä tekemään mitä lystää. Voisi rahastaa ketä haluaa internetissä, käyttämällä internet yhteyksien toimivuutta kiristyksen kohteena omille tarpeilleen.

ISP ei halua ostaa riittävää runkokaistaa koska se maksaa enemmän ja syö voittoja. Helpompaa on yli myydä se markkinoitu suuri nopeuksinen kaista ja sen jälkeen vain hidastaa/rajoittaa liikennettä jotta yhteyden toimisivat edes jotenkin. Jolloin asiakkaat maksaa jostain mitä eivät edes saa. Myydään siis ilmaa, jolle ei ole katetta.

m4ke1 (vahvistamaton)3/3

Miksi miksi mennään pilaamaan sekin hyvä asia kun netflix!!! Sehän vähnsi selkeesti laitonta latausta koska laillinen materiaali on kohtuu hintaista ja etenkaikkikea helposti saatavalla. Tällä tahdotaan lisätä taas waretuksen määrää joko suoranaisesti tai tai vähemmän suoranaisesti mutta TYHMÄÄÄ tmähän huonontaa myös operaattorin mainetta ja asiakkaat vaihtaa parempaan EI MITÄÄN JÄRKEÄ

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT