*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google esitteli Project Loonin: Kaasupallojen varassa toimiva netti

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 15.6.2013 11:52 Kommentteja (9)

Google esitteli Project Loonin: Kaasupallojen varassa toimiva netti Googlella on kova tarve saada eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset verkkoon. Ongelmana vain on, että verkkoyhteyden vetäminen maaseudulle ja harvaanasutuille alueille ei nykyisillä ratkaisuilla ole monissa maissa liiketoiminnan kannalta järkevää. Yhteydestä perittävä hinta voi joissain paikoissa nousta jopa kuukausipalkkaa korkeammaksi.
Google on kehittänyt uudenlaisen ratkaisun saadakseen etenkin kehitysmaissa asuvat ihmiset verkkoyhteyden päähän mahdollisimman kustannustehokkaasti. Internetjätti visioi lähettävänsä stratosfääriin kaasupalloja, jotka ilmavirtojen kuljettamina vievät internetyhteyden eri puolille maailmaa.

Yhtiö on nyt aloittanut Uudessa-Seelannissa Project Looniksi nimetyn hankkeen testaamisen käytännössä. Järjestelmää on tarkoitus testata myöhemmin muilla Uuden-Seelannin kanssa samalla leveyspiirillä olevissa maissa.

Edellinen Seuraava  

9 kommenttia

115.6.2013 13:05

Kuulostaa joltain 1800-luvun tieteiskirjallisuudelta. Hieno homma jos toimii. Toivottavasti lisää vähän vauhtia kehitysmaiden BKT:n kasvuun.

215.6.2013 16:01

SKYNET

:D

Joo... Aika mielenkiintoinen idea tämä. Saas nähä kui äijäin käy.

315.6.2013 16:41

Kuulosta perhanan hyvältä. Tälläainen teknologia voi helposti mullistaa tavan jolla yhdistämme tietoverkkoihin.


hasa diga eebowai

415.6.2013 23:25

Tottahan tällaiselle alueelle sitten järjestetään kattava lentokieltoalue, ettei pallot rikkoudu lentokoneiden niihin törmäillessä?

516.6.2013 9:02

Kuinkahan pitkään ne tuolla taivaalla kestää?

616.6.2013 9:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:
Tottahan tällaiselle alueelle sitten järjestetään kattava lentokieltoalue, ettei pallot rikkoudu lentokoneiden niihin törmäillessä?
Jos katsoit videon, niin siinä selviää, että lentokoneet lentävät korkeimmillaan siellä 10 km korkeudessa ja kaasupallojen olisi tarkoitus olla 20 km korkeudessa.

Hienoa, että kaikkea uusia ideoita tulee ja niitä kokeillaan. Saa nähdä kuinka hyvin käytännössä menetelmä toimii.

716.6.2013 11:02

Juu eipä tullut videota katsottua, mutta tuo 20km korkeus taas toisaalta herättää lisää kummastusta... jos siis lähetin viedään 20km korkeuteen, tarkoittaa se sitä että kantomatka pitää sitten olla vähintään 30km luokkaa että saataisiin järkevä peittoalue maanpinnassa... tästä taas herää kysymys että miksi ei sitten samantien laitettaisi lähettimiä maston nokkaan 50km välein, tuskin se maston rakentaminen paljoa enempää maksaisi kuin tuo kaasupallo ja sen ohjausjärjestelmä?

816.6.2013 11:56

@7
Kummankaan vaihtoehdon kustannuksista minulla ei ole tietoa, mutta uskon tuon kaasupallon olevan edullisempi ja käytännöllisempi vaihtoehto. Maston (jos sellaista ei ole) rakentaminen on kallista ja on otettava huomioon maaston muodot (katvealueet), joita tulee väkisinkin. Kaasupallot liikkuvat vapaasti (riippuen pystyykö niitä ohjailemaan) eikä maaston muodot vaikuta niin merkitsevästi signaalin kulkuun. Tukiaseman mennessä toimintakyvyttömäksi toinen kaasupallo korvaa "rikkoutuneen" ja "rikkoutunut" laskeutuu alas korjattavaksi. Kun taas mastossa yhteys katkeaa, niin tukiaseman on haettava mastosta tai korjattava mastossa. Todennäköisemmin edullisempaa on saada laite "tulemaan" huoltoon kuin mennä sitä korjaamaan kovalla palkalla. Nämä asiat perustuvat ihan omiini oletuksiin, jotka voivat olla hyvinkin vääriä.

Kuitenkin ajan myötä näkee onko idea kannattava ja saadaan tarkempaa tietoa kustannuksista sekä toimivuudesta.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.6.2013 @ 11:58

916.6.2013 15:37

Hienoa teknologiaa. Toivottavasti tästä olisi ratkaisuksi harvaan asuttuihin ja katvealueisiin.
Olisihan se loistavaa jos todella olet keskellä ei mitään vaikka hädässä niin olisit kuitenkin verkko-alueella.

Itseäni jäi vain mietityttämään näiden pallojen ohjailu tuolla yläilmavirroissa mutta tästäkin kuulee sitten lisää testien jälkeen.


Put Them Together And Go Boom Boom Boom Man

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto