AfterDawn logo

Japanissa testataan 4K-televisiolähetysten jakelua internetin yli

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
15 kommenttia

Samaan aikaan kun Yhdysvalloissa kaapeliyhtiöt tekevät lähes mitä tahansa estääkseen televisiolähetysten siirtymisen verkkoon, ollaan Japanissa jo testaamassa 4K-lähetysten tarjoamista internetin yli.

Tavallista Full HD -kuvaa neljä kertaa tarkemmissa 4K-lähetyksissä käytetään uutta H.265-pakkausmenetelmää siirrettävän tiedon määrän vähentämiseksi. Japanissa 4K-striimejä testaa BBC:n mukaan NTT West.

4K-sisältöä on kuitenkin vielä tarjolla erittäin niukasti, kuten myös niiden vastaanottoon sopivia televisioitakin. Japanissa aiotaan kuitenkin aloittaa 4K-satelliittilähetykset ensi vuonna alan kehityksen vauhdittamiseksi. 8K-tasoisten testilähetysten tulisi alkaa nykyisten suunnitelmien mukaan vuonna 2016.

15 KOMMENTTIA

arcanix1/15

Ja Suomessa Yle aloittaa kanaviensa lähetyksen netissä 480p:nä, ja vieläpä flashilla toteutettuna.

pkaksp2/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

Ja Suomessa Yle aloittaa kanaviensa lähetyksen netissä 480p:nä, ja vieläpä flashilla toteutettuna.

TV5 lähettää NettiTV:nsä kuvaa 360p resolla.

Lumikki3/15

Joo samaa meinasin sanoa eli Suomessa ei saada edes HD-tason kuvaa joka paikkaan luotettavasti. 4K vie kyllä niin paljon kaistaa että se tulee mahdolliseksi vasta kuitujen yleistymisen jälkeen. Langattomissa järjestelmissä kokonaiskaista ei tule riittämään 4K:lle yleiseen käyttöön.

Mutta mitään ei tule tapahtumaan niin kauan kuin operaattorit omistaa kuidut ja niihin ei synny kilpailua. Toiseksi kuituja ei kyllä vedetä Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa joka paikkaan. Se ei yksinkertaisesti ole taloudellisesti järkevää.

Meidän taloyhtiö juuri kieltäytyi tänä vuonna ottamasta kuitua vaikka se talon vieressä valmiiksi olisi. Syy yksinkertainen, ihmiset eivät sitä yksinkertaisesti tarvitse ja koska sille on vain yksi operaattori, niin monopoli yhteydet eivät kiinnosta.

Täälläkin foorumilla usein ylistetään internetin nopeuden ja palveluiden tärkeyttä. Mutta kun unelmat ei oikein käy yhteen käytännön kanssa, kaikki eivät yksinkertaisesti halua sitä nopeutta tai niitä palveluja, koska miksi maksaa jostain mitä ei tarvitse. En sano että tulevaisuudessa nopeammat yhteydet ei olisi tulevaisuutta, vaan että ei kaikilla ihmisillä ole samoja tarpeita.

Joten kun hehkutetaan 4K-asioita. Niin eihän ne HD-asiatkaan ole lähellekään valmiita Suomessa. Tässä voi vielä mennä 20-vuotta että Suomi pääsee internetissä lähellekään 4K-asioita. Teknikka kyllä voi olla olemassa mutta kun yhteydet ja tarpeet eivät ole.

Joten kun tuomitaan operaattoreita niin kannataa muistaa että kaikilla ihmisillä ei ole samoja tarpeita. Joten kyllä se on myös se kuluttaja itse joka hidastaa sitä leviämistä. Jotkut ihmiset vain luulee että koska se on heille tärkeää niin sen pitäisi olla muillekin. Ei voi kuin hymyillä asialle.

Lopuksi vielä on hienoa että teknikka edistyy, mutta ikävä kyllä ihmiset eivät ole vielä valmiita. Luulen että paras tapa saada 4K ihmisille on tehdä blu-raylle seuraaja. Internet ei ole lähelleekään valmis sille vielä pitkään, pitkään aikaan.

arcanix4/15

Lainaus:

4K vie kyllä niin paljon kaistaa että se tulee mahdolliseksi vasta kuitujen yleistymisen jälkeen.

H.265 pakkaus on arviolta 50% tehokkaampi kuin H.264. Eli ei se mitenkään mahdottomasti vie kaistaa, tosin kyykkää kyllä aika hyvin nämä Suomalaiset adsl-yhteydet.

Bodomed5/15

Mulla on nyt ollu noin vuoden verran tää sneran 100 meganen kuitu. On eka yhteys jopa toimii täysillä ja annetulla nopeuslupauksella. Vaikka talo on rakennettu joskus 70 luvun alkupuolella. Mä olen itse ainakin ollut todella tyytyväinen tähän. On riittänyt kaistaa kyl ihan loistavasti. Olis vaan enemmän joitain palveluia joista vois stiimata 1080p kuvaa. Ihan kiva että joku viitsii edes vaivautua näkemään tulevaisuuteen. On se jännä sitten kun muut vasta siirtyy 4K aikaan. Niin japani porskuttaa ties missä jo? Tai ainakin on saanut laitettua isoihin kaupunkeihin jo valmiiks 4K vaativat yhteydet. Myös hyvä myynti valtti nuorille asukkaille. Jotka ostamassa ensimmäistä omaa asuntoa.

tonttila6/15

Meidän -08 rakennetussa yhtiössä säästettiin koska seuraavan vuoden aikana kaikkiin rakennettuihin pitää laittaa lähiverkkokaapelointi, meille tuli vain puhelinpistorasiat.
Kuitu kuitenkin tulee tontille asti.

Tänä kesänä ruvettiin kyseleen parempaa nettiä ja sellaisen olisi sitten saanut kun olisi heittänyt haravan katolta ja siirtynyt paikallisen operaattorin kaapeliasiakkaaksi.

No kaapeli olisi maksanut sen 6 euroa kuussa ja siihen olisi sitten saanut vaikka satamegaisen netin. Mutta ei...

Nyt meillä on joka kämpässä 5/1 toteutettuna adsl tekniikalla kun se on halvempaa. Itse toki pidän lisämaksua vastaan oman 24/2:sen.

Kiitos rakentaja kun pihtailit.

Darce7/15

25 euroa 100/2 paikalliselta operaattorilta. Tuntuu että jotenkin yritetään kilpailla, vaikka monopoli kaapelit koko kaupungissa.

FrostRose8/15

On se kiva että jotkut saa tollasia nettejä 25€ hintaan. Omat vaihtoehdot olivat ADSL 24/1 hintaan 45€/kk tai kaapeli 100/5 hintaan 38€/kk. Mokkulaa en alkanut edes miettimään omien tarpeideni perusteella.

Lähinnä tuo, että ihmiset eivät ota tuota palvelua, ja asennuta kuituja tjsp. rampauttaa sen vaihtoehdon sitten seuraavalle siihen muuttajalle. Muutenkin seuraava tavoite kansalaisnetistä oli 10 vai 100 meganen liittymä?

Lumikki9/15

Lainaus:

Lähinnä tuo, että ihmiset eivät ota tuota palvelua, ja asennuta kuituja tjsp. rampauttaa sen vaihtoehdon sitten seuraavalle siihen muuttajalle


Kommentoi tätä koska kirjoittajalle on sattunut tässä kömmähdys.

Siis tarkoitat varmaan että on harmi että talojen rakentajat eivät asenna kuituja valmiiksi taloihin. Tai sitten tarkoitat että on kurjaa että taloyhtiöt eivät niitä asenna valmiiksi ihmisille.

Taloyhtiössä kuitenkin asiasta yleensä äänestetään mikäli äänestys on tarpeen. Esimerkiksi meidän taloyhtiössä on 42 asuntoa ja äänetystä ei tarvittu kun päätös olla ottamasta kuituja oli yksimielinen. Siis kukaan ei halunnut ottaa kuituja.

Kuitu 10M/10M olisi maksanut 20€/kk joka ei ole kallis tai halpa, sellainen keskinkertainen hinta. Asennuskustannukset oli tietysti aika kovat, mutta niin ne aina on. Mutta mitä tekee joku vanha pappa sillä kuidulla kun hänellä on 10-15€ mobiiliyhteys käytössä ja hän pääsee sillä maksamaan laskunsa.

Joten tuossa sanomassasi miksi jonkun ihmisen pitäisi asentaan kuituja jollekin seuraavalla asukkaalle siihen asuntoon ei ole mitään järkeä. Koska se seuraava asukas voi asentaa ne kuidut sinne itse jos kerran tarvitsee niitä.

Tarkoitukseni on sanoa että älkää yliarvioiko ihmisten internet tarpeita vain siksi että itse olette internetin suurkuluttajia. Ei se tulevaisuus sieltä häviä, voi ne kuidut asentaa sitten kun on se todellinen tarve asialle. Eikä vain ottaa se "asenne" että olisi kiva jos kuituja olisi kaikilla.

Jos taas ajattelette että se hidastaa esimerkiksi Internet pohjaisen TV:n leviämistä, niin oletteko ottaneet huomioon sen että haluaako ne ihmiset edes sitä. Ei kannata vetää yleisiä johtopäätöksiä perustuen vain omiin haluihin ja tarpeisiin. Pitää kuunnella muita ja katsella ympärille, mitä ne muut haluaa.

Jos täällä Suomessa haluttaisiin tosissaan edistää kuitujen leviämistä niin ne pitäisi rakentaa valtion rahoituksella ja omistuksella. Ei ne ihmiset ota kuituja joilla ei ole suuria nopeus tarpeita ennen kuin hinnat tippuu muiden vaihtoehtojen alapuolelle.

jartar10/15

Ei suomessa edes voida puhua kehityksestä nettiliittymien suhteen. Mulla oli vuonna 1998 10/10 kuitunetti. Nyt 15 vuotta myöhemmin minulla ei ole mahdollista saada edes kovalla rahalla saman tason nettiyhteyttä vaikka asun kohtuullisen kokoisen kaupungin keskustassa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Jos täällä Suomessa haluttaisiin tosissaan edistää kuitujen leviämistä niin ne pitäisi rakentaa valtion rahoituksella ja omistuksella. Ei ne ihmiset ota kuituja joilla ei ole suuria nopeus tarpeita ennen kuin hinnat tippuu muiden vaihtoehtojen alapuolelle.


Tuota mietittiin ja päättäjät "suuressa viisaudessaan" totesivat että operaattoiden välinen kilpailu laskee hinnat alas ja tuo kuitunetit kaikille. Todellisuudessa tuo päätelmä oli niin typerä että jopa apinat häpeävät ihmisten tyhmyyttä.

Miten ihmeessä tämä olisi voinut olla mahdollista harvaan asutussa maassa missä kuidut/kaapelit operaattoreiden omaisuutta?

Tällä alueella hinnat karmeita kun Sonera omistaa kaikki kaapelit. Kiinteää nettiä ei kukaan muu edes tarjoa. Niin hienoa on elämä suomessa.

himpo11/15

Olen pahoillani teidän muiden puolesta, sillä itse vaihdoin juuri operaattoria ja netti vaihtui 100/5 -> 100/50 ja hinta nousi 4€/kk 45€:oon.

Alkoi kyrpiä katsella sitä latauspalkkia kun heitän kerran pari viikossa aina pinon 100MB tiedostoja FTP-palvelimelleni.

Ymmärtääkseni tulevaisuudessa operaattori voi päivittää kuitujaan ja saataville tulee 1000/100 jonka otan tiestysti heti.

Pohdin jospa muutettaisiin 500 metriä kadulla eteenpäin ja ihan huvikseni kävin katsomassa mitä nopeutta sinne saisi (talo rakennettu 2013) ja nopein olisi 24/3 hintaan 35€/kk, mitä hittoa?

tonttila12/15

Olen ollut ainakin siinä luulossa että 2009 ja uudemmissa kiinteistöissä KAIKISSA pitäisi olla lähiverkkokaapelointi jolloin sinne saa muutakin kuin adsl tekniikkaa mutta joku viisaampi voisi valaista mitä rakennusmääräyksiin tulee..

himpo13/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Olen ollut ainakin siinä luulossa että 2009 ja uudemmissa kiinteistöissä KAIKISSA pitäisi olla lähiverkkokaapelointi jolloin sinne saa muutakin kuin adsl tekniikkaa mutta joku viisaampi voisi valaista mitä rakennusmääräyksiin tulee..

Minuakin kiinnostaisi, ja tuo mihin vaihdoin tulee kaapelin sijaan puhelinliitännästä, talomme rakennettu 2001.

Kiinnostaisi myös tietää että minkä nopeuden todellisuudessa saa 150/50 4G:stä?

tonttila14/15

Puhelinpistorasiasta, VDSL2 ?

himpo15/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Puhelinpistorasiasta, VDSL2 ?

http://en.wikipedia.org/wiki/Very-high-...bscriber_line_2

Eli operaattori pystyisi myymään tällä tekniikalla ilman että tarvitsee vetää verkkopiuhaa jopa 200/200 yhteyden joka tulee niillä kolmella piuhalla suoraan puhelinpistorasiasta, niin se nyt vain menee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT