AfterDawn logo

PlayStationit pelaavat vanhoja pelejä pilvestä ensi vuonna

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Sony paljasti E3-esityksessään muutamia lisätietoja PS4:n ja PS3:n pilvipelituesta. Yhtiö kertoi aiemmin keväällä, että vaikka vanhat PS3-pelit eivät suoraan toimi uudessa konsolissa, niitä voi tulevaisuudessa pelata pilven kautta.

Viime öisessä esityksessä Sony kertoi, että pilvipelaaminen tulee tarjolle vasta joskus ensi vuoden aikana eikä heti laitteen julkaisun aikaan loppuvuodesta. Lisäksi pilvipelejä pääsevät aluksi pelaamaan vain amerikkalaiset, mutta tuki on kuitenkin tulossa myös muualle maailmaan. Pilvipelit toimivat sekä uudessa PlayStation 4:ssä että vanhemmassa PlayStation 3 -konsolissa ja myöhemmin myös PlayStation Vita -käsikonsolissa.


Hämärän peitossa on vielä esimerkiksi pelitarjonnan todellinen laajuus. Valikoima koostuu ainakin aluksi vain PlayStation 3 -peleistä eikä Sony ole tarkentanut, ovatko vanhemmat PS2- ja PS1-pelit saapumassa valikoimaan jossain vaiheessa.

PlayStationeiden pilvipelaaminen perustuu Sonyn viime syksynä ostaman pelipalvelu Gaikain tekniikkaan. Microsoft ei ole ainakaan tähän mennessä julkaissut vastaavia suunnitelmia, mutta myös Microsoft tule hyödyntämään pilveä Xbox Onen peleissä käyttämällä palvelimiensa laskentatehoa laajempien pelimaailmojen rakentamiseen.

6 KOMMENTTIA

jpa001/6

Jos Sony tarjoaa PS4:lle pilvipelaamista siten, että PS3:lle (ainakin PSN:n kautta) ostettuja pelejä voi suoraan ilmaiseksi pelata PS4:llä sen kautta, niin tuohan on lähes täydellinen systeemi.

Lumikki2/6

Uusia muotisanoja "pilvi" ja "äly". Voi kun on hienoa...

Mutta asiaan, ihan hyvä jos vanhoja pelejä pystyy pelaamaan.

_gravel3/6

Tämän tosiaan kun saisivat toimimaan niin että pystyy niitä pelejä pelaamaan ilmaiseksi jotka on jo ostanut PS3:lle...

Jollei niin on mielestäni aika turha ominaisuus.

XB7004/6

@3. Toivoisin samaa, Mutta epäilen todella sitä.

Kiinostaisi tietää mikä minimi netti nopeus pitäisi olla tossa pilvipelaamisessa.
Ettei ala tökkimään kun kerran HD kuvaa pitäis tulla ulos kokoajan.

Sokar805/6

Lainaus:

ihan hyvä jos vanhoja pelejä pystyy pelaamaan.

Joo mitä kattelin myös Xboxin onen julkaisua niin mikkisofta tappo xbosin

Ei sitä kukaan työs järkinen noilla rajoituksilla osta

Always Online :
With Xbox One you can game offline for up to 24 hours on your primary console, or one hour if you are logged on to a separate console,Offline gaming is not possible after these prescribed times until you re-establish a connection.

Used game :
There are two requirements: you can only give them to people who have been on your friends list for at least 30 days and each game can only be given once.

"Anyone can play your games on your console--regardless of whether you are logged in or their relationship to you."

PELAAJA19836/6

Ihmettelenkin miksi Microsoft ei ole tarjonnut tälläistä mahdollisuutta Xbox360-peleille. Kuitenkin tulevien konsolien arkkitehtuuuri on erilainen myös PS4:ssä ja tämä arkkitehtuuri oli juurikin se peruste että Xbox360-pelit ei toimi XboxOne:lla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT