AfterDawn logo

Selainlaajennus teki Spotifyn nettiversiosta ilmaisen musiikkilataamon

Teemu Laitila Teemu Laitila
9 kommenttia

Uusi Chrome-selaimen laajennus mahdollisti hetkeksi aikaa musiikin tallentamisen Spotifyn nettiversiosta, hollantilainen Tweakers.net kertoo. Downloadify-niminen laajennus hyödyntää musiikkisoittimien olemattomia salauksia.

Spotify salaa musiikin työpöytä- ja mobiilisovelluksissaan, mikä estää kappaleiden laittoman tallennuksen. Palvelun selainpohjainen versio kuitenkin on vielä beta-asteella ja se on toteutettu html5-tekniikalla, joka ei tue DRM-tekniikoita erityisen laajasti.

Asian tultua julkisuuteen Google poisti sovelluksen Chromen sovelluskaupasta sillä perusteella, että se ei noudata sovelluskaupan käyttöehtoja. Myös Spofity ryhtyi toimiin ja viimeisimpien tietojen mukaan laajennuksen toiminta on saatu estettyä.

Downloadify teki lataamisesta äärimmäisen helppoa. Laajennuksen lataamisen jälkeen kappaleet pystyi tallentamaan yhdellä klikkauksella omalle kiintolevylleen. Spofity mahdollistaa musiikin tallentamisen offline-käyttöön myös laillisesti Premium-käyttäjätilin omistajille, mutta Downloadifyn avulla musiikkia sai tallennettua käyttäjätilistä riippumatta.

9 KOMMENTTIA

friis1/9

Old news. :) Tossa web soittimessa ei ollut minkäänlaista salausta. Tällä ohjeella kokeilin itse sieltä lataamista. Musiikin tallennus tuolta onnistui vaikka wiresharkilla kun vaan laittoi suodattimeksi "audio/mpeg".
Betahan tuo tosin vielä on, joten kai sinnekin joku suojaus rakennetaan.

EDIT:
Protokolla muuttunut nyt RTMP:ksi ja salaus päälle.

008202/9

Mikä näitä piraatteja vaivaa kun kaikki on saatava ilmaiseksi ja hetimulle periaatteella. Vapaa kasvatus on selvästi tehnyt myös tällä saralla tehtävänsä.

horgh3/9

Heh, kaikki mitä koneen kaiuttimista toistuu tai ruudulta näkyy saadaan tietenkin talteen. Kysymys on vaivannäön määrästä ja teknisestä osaamisesta. Ainakaan ei ole omalle kohdalle vielä sattunut, että jos jotain talteen tahtoisin niin en sitä talteen saisi.

tataka4/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 00820:

Mikä näitä piraatteja vaivaa kun kaikki on saatava ilmaiseksi ja hetimulle periaatteella. Vapaa kasvatus on selvästi tehnyt myös tällä saralla tehtävänsä.

niin fiksu lataa nopeasti ja helposti, tyhmä päivystää 24/7 radion ääressä jos tulisi jotain nauhoitettavaa c kasetille hah

itse käytän musiikkiin hotspot.fm groovesharkia ja joskus youtubesta löytyy hauskoja parodioita kuunneltavaksi.

008205/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Kaikkein fiksuin käy ostamassa kaupasta sen CD:N tai ostaa nettikaupasta sen MP3:sen...

tataka6/9

mitä fiksua siinä on? cd joutuu kuitenkin muuntamaan mp3 joka vie aikaa ja sit jää se läpyskä nurkkiin.

ja mitä järkeä ostaa mp3 kun on keksitty spotifyt, groovesharkit, hotspot.fm, rdio yms?

tietty jos haluaa sen offline niin sit tietty mp3 on ok, mutta euro yhdestä biisistä on helvetisti jos vertaa siihen että olen ostanut kännykkään monia pelejä alle eurolla joita jaksaa paremmin kuin yhtä biisiä kuunella.

hanki7/9

Kyllähän se auttaa niitä poropeukaloita jotka eivät osaa käyttää päätä tietotekniikassa, mutta eipä se vaikee ole googlettaa kyseistä kappaletta.

temple698/9

@ 00820

''Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa''

friis9/9

Lainaus:

Mikä näitä piraatteja vaivaa kun kaikki on saatava ilmaiseksi ja hetimulle periaatteella.

Tällähän ei ollut mitään tekemistä piratistim kanssa. Ainakaan näin suomesta päin katsottuna. Me maksamme hyvitysmaksuja erilaisista tallennusmedioista, se antaa oikeuden kopioita musiikkia omaan käyttöön laillisista lähteistä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT