AfterDawn logo

M&M: Angry Birds kiinnostaa myös piirrettynä – yli 100 miljoonaa katselukertaa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Maaliskuun puolivälin paikkeilla julkaistu Angry Birds Toons -piirretty kiinnostaa ihmisiä. Rovion toimitusjohtaja Mikael Hedin mukaan piirrettyä katsottiin ensimmäisen kuukauden aikana yli 100 miljoonaa kertaa pelkästään heidän pelien kautta. Asiasta uutisoi Markkinointi&Mainonta.

Piirrossarjan yhtenä jakelukanavana on käytetty yhtiön omia pelejä, joita on asennettu yhteensä 1,7 miljardia kertaa. Suomessa lintujen ja possujen taistoa on voinut seurata myös MTV3 Junior -kanavalta.

Animaation tekeminen on Hedin mukaan helpottanut mainosmyyntiä huomattavasti, koska liikkuva kuva on mainostajille pelejä tutumpaa. Yhtiö suunnittelee jo omaa elokuvaa, jonka on määrä valmistua vuonna 2016. Rovio osti vuonna 2011 helsinkiläisen animaatiostudio Kombon.

1 KOMMENTTI

trooper781/1

Lainaus:

Suomessa lintujen ja possujen taistoa on voinut seurata myös MTV3 Junior -kanavalta.


...ja sunnuntai aamunana ilmaiseksi Maikkarilta =)


Ihan OK-animaatio. Tosin kyllä vanhat Looney Toons jaksot ovat parempia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT