*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google on valmis sovintoon EU:n kanssa – kilpailijoiden palveluille parempi näkyvyys

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 15.4.2013 18:41 Kommentteja (15)

Google on valmis sovintoon EU:n kanssa – kilpailijoiden palveluille parempi näkyvyys Google on ollut parin vuoden ajan EU:n piinapenkissä syytettynä kilpailulainsäädännön rikkomisesta. Kilpailijoiden mukaan internetjätti on tuonut omia palveluitaan liian näyttävästi esille hakutuloksissa. Google jätti EU:lle sovintoesityksen, jonka perusteella kilpailevat palvelut saavat lisää ruututilaa.
EU on ilmeisesti hyväksymässä Googlen sovintoehdotuksen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asia olisi pois päiväjärjestyksestä. Seuraava askel prosessissa on niin sanottu markkinakokeilu, jossa Googlen kilapilijat pääsevät arvioimaan muutosten riittävyyden. Jos sovintoehdotus menee läpi, on Google velvollinen noudattamaan sitä viiden vuoden ajan. Googlea ei kuitenkaan syytettäisi markkina-aseman väärinkäyttämisestä, eikä sille langetettaisi sakkoja.

Sovintoehdotuksen mukaan Google parantaisi kilpailevien palvelujen näkyvyyttä esittämällä jokaista sen omaan palveluun ohjaavaa linkkiä kohden kolme linkkiä kilpailijoiden vastineisiin. Lisäksi Google lupasi merkitä selvästi mitkä palveluista on sidoksissa hakukonejättiin. AdSense-palvelun käyttöehtoihin on myös tulossa lievennyksiä.

Teollisuusjärjestö ICOMPin (johon Microsoft kuuluu) asianajaja David Wood on jo osoittanut tyytymättömyytensä ehdotukseen liittyen, vaikkei sitä olekaan vielä saatettu julkiseksi. Hänen mielestä ehdotus ei ratkaise ongelmaa ja sen pohjalta on erittäin hankala päästä eteenpäin.

Tägit: EU Eurooppa Google
Edellinen Seuraava  

15 kommenttia

115.4.2013 18:47

Googlen kilapilijat haluavat tasa-arvoista kohtelua EU:ta

215.4.2013 23:09
Tasa-arvo
Vahvistamaton

Ylimääräisillä rajoitteilla pyritään säilyttämään kilpailu. Vähän kuin laittettaisiin Usain Boltille ylimääräiset painot juoksu kilpailuun. Jos tätä joku kutsuu tasa-arvoksi niin sitten on kyllä todella pahasti hukassa.

315.4.2013 23:22

Ihmiset tukevat Googlen tuotteita, koska eivät maksa niistä suoranaisesti mitään. Se on suuri hämäys sitä kohtaan kuinka paljon yhtiö tekee oikeasti rahaa ja kuinka suuri monipoli sillä ylipäätänsä on.
Mutta koska Microsoftia on sakotettu samasta asiasta, niin en näe tässä mitään pahaa. Tasainen kilpailu on Googlenkin puolesta hyvä juttu, sillä kilpailijoiden kopioimisen ja ostamisenhan he jo osaavatkin.

415.4.2013 23:34

No en nyt ihan suoranaisesti ymmärrä, tai siis ymmärrän mutta... Jos pulju omin voimin pääsee hallitsevaan markkina-asemaan, kilpailijat itkee, ja sitten keinotekoisesti pakotetaan mainostamaan kilpailijoiden tuotteita?! Samaa olen ihmetellyt microsoftinkin kohdalla. Minusta on ihan riittävä, että microsoft sentään sallii muiden osapuolien softien ja selaimien asentamisen koneelle. Mielestäni microsoftin ei kuitenkaan pitäisi olla pakotettu tunkemaan omaan tuotteeseensa jotain kilpailijoiden pa*kaa mukaan, koska "muutkin haluaa leikkiä siinä sun rakentamalla hiekkalaatikollas"... Mitä vit*ua?!? Tehkööt kilpailijat omat käyttiksensä johon sitten tunkee ne selaimensa kylkiäisenä mukaan. Jos meinaa toisen hiekkalaatikolla leikkiä, niin siihen pitää kysyä lupa laatikon omistajalta, ei pihan kukkahattusoosootädiltä.

515.4.2013 23:45

Omia palveluita omassa palvelussa. Menikö joku pahasti ohi kun en ymmärrä miksi tämä on väärin?

616.4.2013 1:09

Noh, esimerkiksi IE:n suuri suosio oli sen esiasennuksen aikaansaannoksia. Yhtiöt käyttävät ns. "harmaanalueen" keinoja, jotka eivät ole suoranaisesti estä kilpailua, mutta vähentävät kuluttajan tietoisuutta valinnan mahdollisuudesta. Samalla yritetään lypsää niin paljon rahaa kuluttajilta kuin mahdollista ja huonontaa näiden palvelua.

Yleensä yrityksiä vastaan käytetään kovia keinoja, koska nämä kaihtailematta yrittävät kasvattaa omistajiensa tiliotetta.

Vaikka EU:n rangaistukset / politiikat ovat välillä lievästi sanottuna huvittavia, ovat ne omalta osaltaa välttämättöämiä. Kuten sanotaan, paremman puutteessa.

716.4.2013 9:17

Toivottavasti Google tarjoaa tilin asetuksissa jossain myös mahdollisuuden kytkeä nuo kilpailijoiden mainostamiset pois päältä. Ei todellakaan kiinnosta nähdä hakutulokissa Bingin, Yahoon tms. linkkejä.

816.4.2013 9:33

Olen ollut pähkinän kanssa tismalleen samaa mieltä jo pidemmän aikaa. OS X:ssä on Safari ensiasennuksena, Windowsissa IE, Chrome OS:ssä on Chrome, niin.. näin se vaan on. "Heikommat ne suuttuu ja kirjoittelee lehtiin."

916.4.2013 9:48

Tuossa kun jengi ihmettelee, että miksei omia tuotteita saa mainostaa omissa palveluissa, jne.

Kyllä, näin saa tehdä. Applella on täysi oikeus esiasentaa Safari käyttikseensä, Googlella täysi oikeus esiasentaa Chrome ChromeOS:ään, jne.

Mutta se ongelma tulee sitten, kun jollakin yrityksellä on määräävä markkina-asema, jolloin potkaistaan ihan eri lainsäädäntö käyttöön, jonka tehtävänä on nimenomaan suojella kuluttajaa ja edistää kilpailua. Täydellinen monopolihan on jokaisen firman tavoite, mutta samalla jokaisen kuluttajan painajainen.

Eli esimerkkinä Microsoftin tilanteessa on todettu, että Microsoftin Windowsilla on määräävä markkina-asema PC-koneiden käyttöjärjestelmissä, joten MS ei saakaan lisätä mitä sattuu käyttiksensä kylkeen, tappaen siten kilpailua.

Netscapehan "kuoli" tuotteena juurikin sen takia, että Windowsiin alettiin lykkäämään esiasennettuna IE:tä -- "tässä on tarpeeksi hyvä selain jo valmiiksi, miksi ladata muuta" -ajattelumalli on todella helposti omaksuttavissa käyttäjien keskuudessa. Nykyisinhän Windows tarjoaa tärkeimpiä selaimia vaihtoehtoina kun sen eka kertaa asentaa, juurikin EU:n vaatimuksesta.

Jos ajateltaisiin, että tällaisia lakeja ei olisi, voisivat firmat tehdä mitä haluavat. Näin yrittäjän näkökulmasta ;-) keksisin muutaman vallan mainion idean samantien:

1) Windows ei salli asentaa muita selaimia kuin IE:n, jonka oletushakukonetta ei voisi vaihtaa Bingistä mihinkään.

2) Google alkaa veloittamaan firmoilta rahaa siitä, että ylipäätään pääsevät hakukoneen tuloksiin mukaan. Ja poistaa kaikki positiiviset maininnat muista mobiilikäyttöjärjestelmistä ja muista tuotteista, jotka kilpailevat Googlen tuoteperheen kanssa.

3) Facebook ei salli ihmisten postaavan muita linkkejä kuin sellaisia, jotka tulevat Facebookin kumppanuusohjelmassa mukanaolevilta sivuilta.

jne...

Microsoftilla on määräävä markkina-asema PC-käyttiksissä (ja siitä on sanktiot annettukin). Android alkaa lähenemään määräävää markkina-asemaa mobiilipuolella. Googlen asemaa hakukoneena ei kai kukaan viitsi edes epäillä. Facebook saattaa hyvinkin päätyä asemaan, jossa sen katsotaan olevan määräävä tekijä sosiaalisessa mediassa.

Microsoft/Windows -kuviossahan on annettu kasa kaikenlaisia määräyksiä mitä MS:n pitää noudattaa, muistaakseni ainakin:

-selaimen valintaruutu käyttistä asennettaessa
-sama pääsy kaikkiin API/SDK-tietoihin kilpailijoille kuin mitä MS:lläkin on

Lisäksi mediasoitinrintamalle olisi saattanut tulla rajoituksia, jos Real ei olisi sopinut juttuaan MS:ää vastaan oikeuden ulkopuolella kymmenisen vuotta takaperin.

1016.4.2013 11:06

Kuten yllä sanotiin.

Koska yrityksillä ja ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää rahan tavoittelussa moraalisia rajoja eli kuinka paljon saa hyötykäyttää muita omien etujen tavoittelussa. Niin on tehty kilpailuun liittyvä laki joka estää menestyneitä yhtiöitä jotka ovat saavuttaneet määräävän markkina, aiheuttamasta omien etujen ajamisellaan haittaa kuluttajille sitten että se heikentää muiden yritysten mahdollisuutta kilpailla markkinoilla. Näin estetään se että jokin yhtiö alkaa monopoloida jotain tuotealaa markkinoilla eikä muilla yrityksillä näin olisi mahdollisuutta vapaaseen kilpailuun.

1116.4.2013 11:17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Koska yrityksillä ja ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää rahan tavoittelussa moraalisia rajoja eli kuinka paljon saa hyötykäyttää muita omien etujen tavoittelussa.
Pakko tarkentaa sen verran, että itse asiassa yrityshän ei lain mukaan saa asettaa mitään moraalisia rajoja ahneudelleen. Päinvastoin, osakeyhtiölaki vaatii että yrityksen ainoa tehtävä on maksimoida hyöty omistajilleen, eli tulos :-)

Lainaus:
Näin estetään se että jokin yhtiö alkaa monopoloida jotain tuotealaa markkinoilla eikä muilla yrityksillä näin olisi mahdollisuutta vapaaseen kilpailuun.
Tätähän ei itse asiassa estetä. Firmalla saa olla monopoli, se on ihan ok sinänsä. Eli se, että maailmasta katoaisivat kaikki muut hakukoneet kuin Google, kilpailun näivettäminä tai muuten vain, olisi lainsäädännön kannalta ihan jees.

Se, mitä estetään laeilla, on, että monopoli ei saa käyttää asemaansa väärin. Esim. hyväksikäyttämällä monopoliasemaansa laajentuakseen uusille toimialoille monopoliasemansa turvin (paketoidaan Windowsiin vaikka Steamin kilpailija pakkoasennuksena ja estetään alkup. Steamin toiminta). Myös kilpailijoiden estäminen monopoliaseman avulla on kiellettyä (ajatellaan vaikka tilannetta että S-ryhmä kieltäisi HK:ta myymästä makkaraansa Valintataloille -- tai S lopettaa ostot HK:lta).

1216.4.2013 12:12

Lainaus:
Pakko tarkentaa sen verran, että itse asiassa yrityshän ei lain mukaan saa asettaa mitään moraalisia rajoja ahneudelleen.

Tuskin sentään näin. Tarkoitat varmaan että liiketalous on asettanut itselleen tuon tavoitteen eli rajannut moraalin pois. Tarkoitan että laki ei tietääkseni sano että yrityksen PITÄÄ olla moraaliton ja ahne, vaan laki ei estä yritystä olemasta moraaliton. Olisi moraalitonta laittaa lakiin asiaa joka on noin moraalitonta toimintaa. Mutta se miten joku tulkitsee nuo asiat on se joka tekee siitä ahneen ja moraalittoman.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 16.4.2013 @ 14:45

1316.4.2013 12:22

Lisäksi Microsoftista oli tullut vuonna 2000, niin iso että se määrättiin jakautumaan kahteen yhtiöön.

1416.4.2013 12:22

vahvasti off-topic, sori :-)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Lainaus:
Pakko tarkentaa sen verran, että itse asiassa yrityshän ei lain mukaan saa asettaa mitään moraalisia rajoja ahneudelleen.

Tuskin sentään näin. Tarkoitat varmaan että liiketalous on asettanut itselleen tuon tavoitteen eli rajannut moraalin pois. Tarkoitan että laki ei tietääkseni sano että yrityksen PITÄÄ olla moraaliton, vaan laki ei estä yritystä olemasta moraaliton. Olisi moraalitonta laittaa lakiin asiaa joka on noin moraalitonta toimintaa.
Nojoo, siis käytännössähän -- ja oikeasti -- suuryritys toimii niin, että se pyrkii aina maksimoimaan voittonsa. Mutta jos julkinen mielipide vastustaa esim. tuotannon siirtämistä Kiinaan, se voidaan jättää toteuttamatta -- jos päätellään, että kotimaassa tehtävä tuotanto bisneksen kannalta parempaa (==julkinen mielipide tulee tukemaan firmaa ja nostaa sen myyntiä tätä kautta, joka tuottaakin enemmän rahaa kuin nykyinen myynti, Kiinan tuotantokustannuksilla).

Suuryrityksissä omistajat -- jotka ovat itseasiassa melkein kaikissa suuryrityksissä eläkerahastoja, eli sinä ja minä -- voivat periaatteessa syyttää johtoa, jos johto alkaa sooloilemaan omistajien etua vastaan esim. rapauttamalla yhtiön tulosta moraalikäsitysten takia.

Jos hyvä ja vastuullinen liiketoiminta tuottaa pitkässä juoksussa enemmän rahaa, suuryritys on hyvä ja vastuullinen. Jos taas ei, näin ei käy. Näin se menee :-)

Pienemmillä firmoilla yrityksen moraali on pääosin sama asia kuin yrityksen pääomistajan moraali, joten sama lainalaisuus ei sinänsä päde niihin. Täällä Pohojosessa pidän itse Halpa-Hallia malliesimerkkinä yritystä, joka toimii omistajansa arvojen mukaan -- omistaja on harras uskovainen ja ko. ketjun liikkeet ovat aina kiinni sunnuntaisin ja sieltä on turha yrittää löytää elintarvikeosastolta keskiolutta tai siideriä. Nostan hattua firmalle, joka toimii niinkuin sen omat arvot menevät, vaikka liikevaihto siitä todnäk kärsiikin.

1516.4.2013 12:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FrostRose:
Lisäksi Microsoftista oli tullut vuonna 2000, niin iso että se määrättiin jakautumaan kahteen yhtiöön.
Tämähän kumottiin kun DOJ sopi jutun Microsoftin kanssa. Mutta sinänsä olet oikeilla jäljillä, että Yhdysvalloissahan on kahdesti näin tehty:

AT&T pilkottiin aikoinaan "Baby Bell"eiksi (joita ovat mm. Verizon)

Standard Oil pilkottiin pienempiin osiin (pilkotuista osista jäljellä ovat mm. sellaiset pikkufirmat kuin ExxonMobil ja ChevronTexaco)

..olisi mielenkiintoista nähdä esim. Google pilkottuna neljään firmaan: pelkkään hakutoimintoon, Android-liiketoimintaan, mainosverkkoon ja Youtubeen.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä Tulevaisuus tulee: BBC testaa Ultra HD -videon jakelua netissä (8.12.2016 15:20)
YouTube ja Netflix ovat olleet edelläkävijöitä Ultra HD -sisältöjen verkkojakelun testauksessa, mutta hiljalleen myös muut palveluntarjoajat ovat aloittaneet omat testinsä. Tuoreimpana esimerkkinä ....
YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – Se ei riitä YouTube maksoi muusikoille yli miljardi dollaria – "Se ei riitä" (8.12.2016 14:55)
Taylor Swift ja monet muut artistit ovat kritisoineet voimakkaasti YouTubea ja Spotifyta siitä, että ne mahdollistavat musiikin kuuntelemisen täysin ilmaiseksi. Molemmissa tapauksissa artistit ....
1 kommentti
Super Mario Runista tulossa uusi villitys? Peliä pääsee kokeilemaan Applen myymälöissä Super Mario Runista tulossa uusi villitys? Peliä pääsee kokeilemaan Applen myymälöissä (8.12.2016 12:23)
Nintendon on määrä julkaista odotettu Super Mario Run -mobiilipeli iPhonelle ja iPadille 15. joulukuuta. Esimakua uudesta pelistä on kuitenkin tulossa saataville jo tänään, paljasti Nintendon ....
Bluetoothista uusi versio – Nopeuteen ja kantomatkaan iso parannus Bluetoothista uusi versio – Nopeuteen ja kantomatkaan iso parannus (8.12.2016 11:40)
Bluetooth SIG on julkaissut kehittämästään langattomasta tiedonsiirtostandardista viidennen version, jonka luvataan mahdollistavan monipuolisemmat IoT-laitteet sekä niiden joustavamman käytön kotona. ....
Applekaan ei pysty haastamaan Spotifyta? Jää tilaajamäärissä jälkeen Applekaan ei pysty haastamaan Spotifyta? Jää tilaajamäärissä jälkeen (8.12.2016 11:09)
Vuoden 2015 kesällä lanseerattu Apple Music -suoratoistopalvelu on kerännyt tähän mennessä 20 miljoonaa tilaajaa. Pitempään markkinoilla toimineella Spotifylla on syyskuussa päivitetyn tilastotiedon ....

Uutisarkisto