AfterDawn logo

Juuri nyt: Bitcoinin hinta puolittui ja syöksy jatkuu (päivitetty)

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Vuoden alusta nousevaa käyrää piirtänyt virtuaalivaluutta Bitcoin on viimeisen puolen tunnin aikana menettänyt jo puolet arvostaan. Valuutan arvo saavutti aiemmin tänään korkeiman arvonsa ikinä, kun hinta käväisi runsaassa 200 eurossa kolikolta.

Kokonaisarvoltaan Bitcoin-talous oli suurimmillaan yli kahden miljardin dollarin kokoinen. Syöksy on tähän mennessä syönyt talouden arvosta puolet, tarkkaa lukua on hankala sanoa, sillä lasku jatkuu yhä ja suurin osa hintaa seuraavista palveluista on alhaalla tai toimii huonosti kovan liikenteen vuoksi.

Ei ole selvää, mikä aihetti nyt alkaneen syöksyn tai mihin se päättyy. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan seuraavien tuntien tapahtumia.

Päivitys 10.4 22:30: Syy äkilliselle syöksylle saattaa olla massiivinen summa kolikoita, joka mahdollisesti muutettiin rahaksi. Blockchain.info paljastaa, että tänä iltana siirrettiin yhdellä kerralla yhteensä 69471 Bitoinia, joiden yhteisarvo oli korkeimman kurssin mukaan lähes 14 miljoonaa euroa. Suuri transaktio saattoi olla riittävän merkittävä muutos, joka sysäsi liikkeelle paniikkimyynnin lumipallon. Hinta vaikuttaisi ainakin väliaikaisesti tasaantuneen runsaan sadan euron tasolle, mutta vaihtelu on äärimmäisen suurta.


Päivitys 11.4 00:17 Syöksy vaikuttaisi olevan ohi. Hinta käväisi matalimmillaan noin 82 eurossa, josta alkanut nousut on tähän mennessä yltänyt noin 155 euroon. Kaupankäynti valuutalla on edelleen suurta. Tarkennettu aiempaa huomautusta suuresta transaktiosta.


Lähde: Bitcoinity

8 KOMMENTTIA

Fulca871/8

Ilkeä syöksy ollut.. Nyt ihmiset paniikissa ottavat ja ostavat.. että arvo laskee vielä jonkin aikaa varmastikkin.

Mutta kyllä se siitä vielä nousee. :D

Joku halusi ottaa voitot pois ;)

bfr2/8

Myydään kasa bitcoineja ja käynnistetään DDOS heti perään mtgoxia vastaan -> paniikkimyynti alkaa ja hinnat tippuvat. Parin päivän päästä samat jannut ostavat taas halvalla ja kurssi lähtee nousuun. Sama ruljanssi nähty jo monesti.

mrzombie3/8

Blockchain.info ei paljasta mitään siitä, että tuolla transaktiolla on käyty kauppaa. Se kertoo vain, että tuollainen transaktio on tehty, mutta mistään ei voi tietää, onko se liittynyt kurssiromahdukseen vai ei.

squi4/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mrzombie:

Blockchain.info ei paljasta mitään siitä, että tuolla transaktiolla on käyty kauppaa. Se kertoo vain, että tuollainen transaktio on tehty, mutta mistään ei voi tietää, onko se liittynyt kurssiromahdukseen vai ei.

Ei tosiaan voi suoranaisesti päätellä, että kyseinen summa olisi muutettu rahaksi. Muokkasin tekstiä kevyesti vastaamaan paremmin tilannetta, kiitos korjauksesta.

khandaras5/8

Näyttäisi olevan noin 200 usd tällä hetkellä.

Itse uskon Bitcoineissa olevan paljon potentiaalia, kuten muissakin kryptovaluutoissa. Tällä hetkellä osallistun kuitenkin vain louhintaan, joten mitään menetettävää ainakaan minulla ei ole. Sen verran mitä olen omaan tietokoneeseeni panostanut olen jo muuttanut takaisin euroiksi. Eurojen sijoittaminen suoraan Bitcoineihin ei ole tällä hetkellä edes mielessä.

Ja kun sähkökin kuuluu vuokraan, ainoat itselle tulevat mahdolliset tappiot (mikäli kurssi menee esim 0.00 usd) on tietokoneen tuulettimet joista laakerit kuluu.

Toistaiseksi vaan ei ole paljoa palveluita, jotka tukisivat Bitcoinia, mutta vaihtamalla euroiksi esim parin sadan edestä kuukausittain saa ihan mukavan lisän opintotuen päälle.

mrzombie6/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti squi:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mrzombie:

Blockchain.info ei paljasta mitään siitä, että tuolla transaktiolla on käyty kauppaa. Se kertoo vain, että tuollainen transaktio on tehty, mutta mistään ei voi tietää, onko se liittynyt kurssiromahdukseen vai ei.

Ei tosiaan voi suoranaisesti päätellä, että kyseinen summa olisi muutettu rahaksi. Muokkasin tekstiä kevyesti vastaamaan paremmin tilannetta, kiitos korjauksesta.

Varmaan voisi myös lisätä sen, että erittäin suurella todennäköisyydellä romahdus on tietoisesti aiheutettu. Mt. Gox on ollut vastaavanlaisen toiminnan uhrina jo useasti, tässä lehdistötiedote muutaman päivän takaa: https://mtgox.com/press_release_20130404.html

Äsken nähty hyökkäys oli ilmeisesti tähänastisista pahin. Ehkä se yksi rahasiirto on liittynyt asiaan, ehkä ei. Se ei kuitenkaan vielä yksinään ole tämän romahduksen taustalla, vaikka se olisikin jollain tavoin liittynyt siihen.

Nks1237/8

Kertoo vain tämän valuutan heikosta likviditeetistä = suurimmasta myyntihinnasta, joka ei vaikuta markkinahintaan. Näin heikko likviditeetti, hurja volatiliteetti ja vakauden puute, niin tämä kryptovaluutta kyllä jää nörttien päiväuneksi. Rahan kolme tärkeintä tehtävää on olla vaihdannan väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä. Mitään noista tehtävistä se ei töytä tai täyttää erittäin huonosti. Keskuspankkijärjestelmä on äärimmäisen tärkeä osa taloutta ja rahapolitiikkaa... Ellei kysytä anarkisteilta ja vastaavilta...

Varpomaa8/8

Korjatkaa lähde, Bitcoinity, ei Bitcoinify:) Kurssi näyttäisi olevan 170 paikkeilla jälleen

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT