AfterDawn logo

Apple saamassa tahtonsa läpi – levy-yhtiöt uskovat iRadion menestykseen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Apple on tehnyt paljon töitä uuden suoratoistomusiikkia tarjoavan palvelun kehittämiseksi. Haasteena on ollut saada levy-yhtiöt mukaan projektiin, sillä teknologiajätti ei ole ollut suostuvainen maksamaan musiikista "markkinahintaa".

Verkkolehti Cnet kertoo tuoreessa uutisessaan, että Apple, Universal ja Warner saattavat allekirjoittaa sopimuspaperit jo ensi viikolla. Cnetin mukaan Apple olisi saamassa tahtonsa läpi, eli sen ei tarvitsisi maksaa levy-yhtiöille kuin kuusi dollarisenttiä sataa toistokertaa kohden. Se on puolet vähemmän kuin mitä esimerkiksi Pandora maksaa. Spotify maksaa musiikista vieläkin enemmän.

Apple on luvannut, että levy-yhtiöt saisivat osansa mainosrahoista, minkä lisäksi suoratoistossa olevan musiikin ostamisesta pyritään tekemään mahdollisimman helppoa, mikä tuo lisää rahaa levy-yhtiöiden kassaan. Palvelun käyttö on kuuntelijalle ilmaista ja se toimii myös puhelimessa. Musiikkia ei voi kuunnella iRadiolla on-demand-tyyppisesti (Spotifyn tapaan), vaan uusia kappaleita ehdotetaan hienostuneiden algoritmien avulla (kuten Pandorassa).


Tällä hetkellä haasteena on saada Sony mukaan. Lisäksi Applella on halukkuutta saada laajennettua palvelua Yhdysvaltain ulkopuolelle.

Cnetin mukaan levy-yhtiöt suostuivat taipumaan Applen ehtoihin, koska he uskovat palvelun menestyvän yhtiön aiemman kokemuksen ansiosta. Verkkolehden mukaan Apple aikoo saada kaikki tarvittavat sopimukset allekirjoitetuksi kesään mennessä.

2 KOMMENTTIA

TemeTee1/2

Pandoraa kyllä odoteltu, josko Apple toisi korvaavan palvelun meillekin? Tosin android/wp appia lienee turha odottaa :/

Taeco2/2

@1 Ei ole ihan heti tulossa Suomeen ja en yllättyisi, vaikka rajottuisi iLaitteisiin. Androidillehan on Spotify ainakin Suomessa, eikö muka ole muita? WP:lle on Nokia Music, Xbox Music ja Spotify. Mikäs vika noissa palveluissa?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT