AfterDawn logo

HBO:lle lokaa niskaan huonosta palvelusta - "ruokkii piratismia"

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
10 kommenttia

HBO on viimeisen vuorokauden aikana saanut mahdollisesti ennätyspaljon kritiikkiä palvelustaan. Tämä johtuu uuden Game of Thrones -kauden alkamisesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista.

Nettiin on ilmestynyt useita tekstejä, joissa HBO:n sarjojen laitonta lataamista pidetään täysin HBO:n omana syynä. Ihmiset ovat valittaneet, että vaikka todella haluaisi ostaa sarjan jaksot laillisesti, niin monesti siihen ei ole mitään järkeävää tapaa. Game of Thronesia ei saa iTunesista, Hulusta tai Netflixistä, ja HBO:n oma Go-palvelu on saatavina vain kanavan kaapelitilaajien lisäpalveluna, minkä vuoksi sille kertyy kohtuuttomasti hintaa, mikäli sen haluaisi liki pelkästään yhden sarjan vuoksi.

Esimerkiksi sarjan toista kautta on Forbesin mukaan ladattu laitomasti torrent-verkoston kautta yli 25 miljoonaa kertaa.

Myös Twitterissä levisi paljon tyytymättömien ihmisten twiittejä palvelun takkuamisesta Game of Thronesin uuden kauden alun myötä.

Suosittu ja odotettu sarja sai Go-palvelun kuormittumaan melkoisesti, mikä osaltaan selittää ongelmia.

Suomessa uutta Game of Thrones kautta voi katsoa netin kautta esimerkiksi HBO Nordicin sekä tuoreen Filmnetin kautta. Molemmat ovat kuukausimaksullisia palveluita.

10 KOMMENTTIA

arcanix1/10

Eipä näy tuo jakso vielä HBO Nordicissakaan.

apinapi2/10

Ei voi mitään jos yksinoikeus firman omassa palvelussa + piratismi on laskettu kannattavammaksi kuin laajempi saatavuus :D

friis3/10

Lainaus:

Suomessa uutta Game of Thrones kautta voi katsoa netin kautta esimerkiksi HBO Nordicin sekä tuoreen Filmnetin kautta. Molemmat ovat kuukausimaksullisia palveluita.

Eikös tuo tule illalla myöskin CMore kanavalta. Eipä täällä suomessa ainakaan voi enää puolustaa lataamista sillä että ei ole laillisia keinoja.

WereCatf4/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Ei kaikilla ole CMorea.

joksak5/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

Suomessa uutta Game of Thrones kautta voi katsoa netin kautta esimerkiksi HBO Nordicin sekä tuoreen Filmnetin kautta. Molemmat ovat kuukausimaksullisia palveluita.

Eikös tuo tule illalla myöskin CMore kanavalta. Eipä täällä suomessa ainakaan voi enää puolustaa lataamista sillä että ei ole laillisia keinoja.

Ei kaikilla ole CMorea.

samalla periaatteella: "Kaikilla ei ole omaa taksiakaan, joten pitäisi ilmaiseksi saada kyydit joka paikkaan."

Sove926/10

Varmasti tekeekin mieli ostaa CMore GoT:n takia, aivan sama juttu kuin tuo kaapelitilaus.

friis7/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sove92:

Varmasti tekeekin mieli ostaa CMore GoT:n takia, aivan sama juttu kuin tuo kaapelitilaus.

No tuo Filmnet maksaa kympin kuussa. Kuukauden aikana tulee neljä jaksoa, joten vaikket mitään muuta katsoisi ko. palvelusta niin jakso hinnaksi tulee 2,5 euroa. Ei mielestäni mikään mahdoton hinta...

ExCoPy8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

Suomessa uutta Game of Thrones kautta voi katsoa netin kautta esimerkiksi HBO Nordicin sekä tuoreen Filmnetin kautta. Molemmat ovat kuukausimaksullisia palveluita.

Eikös tuo tule illalla myöskin CMore kanavalta. Eipä täällä suomessa ainakaan voi enää puolustaa lataamista sillä että ei ole laillisia keinoja.

Innolla odotettiin uutta jaksoa, puhelin kiinni tykkiin ja jakso pyörimään HBO Nordicista, mutta mitä mitä eihän siinä ole tekstejä, edes englanniksi. Onneksi harrastelijat olivat ehtineet tekstittää uuden jakson suomeksi :)

sampe739/10

Itse katsoin läppärin kautta ja tekstit oli kyllä mukana, muutaman kerran kuva pysähtyili mistä pistin palautetta. Taisi tulla noin klo. 14 pintaan Hbo: lle katsottavaksi eli noin 10 tuntia usa: n esityksen jälkeen, riittää minulle hienosti.

ExCoPy10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sampe73:

Itse katsoin läppärin kautta ja tekstit oli kyllä mukana, muutaman kerran kuva pysähtyili mistä pistin palautetta. Taisi tulla noin klo. 14 pintaan Hbo: lle katsottavaksi eli noin 10 tuntia usa: n esityksen jälkeen, riittää minulle hienosti.

No jopas, minä vielä kokeilin sekä puhelimella, että pöytäkoneella eikä kumpaankaan halunnut tekstejä antaa. Valittavana kyllä oli, mutta valinta ei jäänyt päälle. Mikä lie sitten ollut, kokeillaan uudemman ens kerralla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT