AfterDawn logo

Osa Google+:n käyttäjistä tuohtui uudesta ominaisuudesta

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
2 kommenttia

Google+ on eilisillasta lähtien sallinut animoitujen GIF-kuvien käyttämisen profiilikuvina. Jotkut ovat ottaneet ominaisuuden vastaan innolla, kun taas toiset eivät ole olleet yhtä mielissään liikkuvasta kuvasta.

Animoitu profiilikuva näkyy liikkuvana vain käyttäjän profiilia katsottaessa, ei siis esimerkiksi kommenttien vieressä. Tästä huolimatta monet ovat ilmoituksen kommenteissa ilmaisseet tyytymättömyytensä uudistusta kohtaan. Liikkuvia kuvia kuvaillaan muun muassa ärsyttäviksi ja häiritseviksi.

Facebookiin ovat monet toivoneet samaa ominaisuutta jo pitkään, ja löytyy sille kannattajia myös Googlen sosiaalisen median puolelta. Kommenteissa on myös tullut esille MySpace, jossa on ollut samanlainen ominaisuus.

2 KOMMENTTIA

DeNiWar1/2

Facebookissa voisi sallia edes gif-animaatiot käyttäjän seinälleen laittamissa kuvissa, profiilikuvassa sellaisen sallimisesta ei ole mitään hyötyä.

Kuka nyt profiilikuvissaan animaatioita käyttää, tai no ehkäpä ne jotka eivät muutenkaan omaa pärstäänsä profiilikuvaksi koskaan laita.

Lumikki2/2

Suurin osa web-sivujen tekijöistä on unohtanut ne ohjeet miten tehdään HYVÄ web-sivu. Yksi pahimmista asioista oli kaiken maailmaan vilkkuvat ja rullaavat asiat. Nykyajan web-sivustot on täynnä kaikenmaailman vilkuvaa, pomppivaa, rullavaa värikästä paskaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT