*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google kehittää älykästä Android-kelloa

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 22.3.2013 12:36 Kommentteja (7)

Google kehittää älykästä Android-kelloa Googlelle ei enää riitä, että sillä on tukeva jalansija ihmisten taskuissa Android-puhelinten ansiosta. Internetjätti haluaa nyt myös ihmisten silmille ja ranteisiin.
Yhtiön huhutaan täydentävän päälle puettavien laitteiden katalogiaan älykkäällä rannekellolla. Google on jo esitellyt avoimesti Google Glass -laseja, jotka tulevat näillä näkymin kuluttajien saataville tämän vuoden lopulla. Rannekellon julkaisu ei kuulosta mitenkään mahdottomalta ajatukselta, sillä muutkin teknologiajätit ovat ottaneet askeleita tähän suuntaan.

Samsung on jo vahvistanut tällaisen laitteen olevan sen suunnittelijoiden piirrustuspöydillä. Tiedot Applen "iWatchista" perustuvat tällä hetkellä huhuihin ja yhtiön omistamiin patentteihin.

Financial Timesin mukaan Googlen älykkään rannekellon kehittämisestä vastaa Android-tiimi. Google Glass kypsyi taas salaisessa X Lab -hautomossa, joten projekteilla on erilaiset juuret. Rannekellon on tarkoitus toimia puhelimen lisävarusteena.

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

122.3.2013 12:53

Lainaus:
Rannekellon julkaisu ei kuullosta mitenkään mahdottomalta
Kaikkiko ne nykyisin kelloja väkertää, kun kännyköiden avulla on onnistuttu luopumaan.

---MoZar---

222.3.2013 17:59

Kohta kaikilla on tabletit ranteissa, jahka näyttökokokilpailu saadaan kelloihinkin.

322.3.2013 18:00

Näistä rannekelloista saadaan vielä paljon patenttiriitoja.

422.3.2013 19:00

Ensin kello yhdistetään huippunopeaan 4G-verkkoon, sitten laitetaan fakebuuki-tunnukset, että saadaan uusimmat statuspäivitykset näkyviin. Niin ja toki Google Play:stä voi ladata Angry Bird:sin.


Asus Z87-A / Intel Core I5-4670k + Mugen 4 / 8,00 Gb / Samsung SSD 250Gb + Seagate Barracuda 3Tb / GeForce GTX 770 2Gb JetStream / Nexus RX-6500 / CM Storm Scout 2 Advance Gaming

523.3.2013 0:56

Toi voi olla aika kätevä esim. ajaessa jos tulee viesti yms.

Voisin kyllä ite ainaki ottaa Note 3:n ja älykellon= lyömätön yhdistelmä.

623.3.2013 8:21

ja muutaman vuoden kuluttua on 4" rannekellonäytöt kun iso kaunista.

723.3.2013 14:53

Ei tämä kello niinkään kiinnostava ole. Mutta toivoisin kovasti että Google laseista tulisi menestys. Jos ihmisiä ei kiinnosta kys laite niin ei sitä julkaisun jälkeen paljoa kehitetä ja se jää muiden projektien jalkoihin.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

LG:n V30-lippulaivamalli kestävyystestissä: Muuten kestävässä laitteessa yksi murheenkryyni LG:n V30-lippulaivamalli kestävyystestissä: Muuten kestävässä laitteessa yksi murheenkryyni (19.10.2017 22:59)
YouTuben älypuhelinten kestävyystestaaja Zach Nelson, aka. JerryRigEverything, on ottanut testiin jo jonkin aikaa sitten esitellyn LG:n lippulaivamalli V30:n. Huipputekniikalla täytetty V30 ....
Netflixin uusi The Punisher -sarja sai julkaisupäivän ja trailerin Netflixin uusi The Punisher -sarja sai julkaisupäivän ja trailerin (19.10.2017 21:45)
Netflixistä on tullut Marvelin yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista ja viimeisten vuosien aikana suoratoistopalveluun on tullut yksi toisensa jälkeen uusia supersankarisarjoja. Nyt mm. ....
USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla (19.10.2017 18:59)
Twitchissä aiemmin tällä viikolla esitetty robottitaistelu on julkaistu myös YouTubessa. Japanilais- ja yhdysvaltalaistiimien massiiviset monen tonnin robotit ottivat mittaa toisistaan vanhalla ....
WhatsApp lisäsi reaaliaikaisen paikannuksen pikaviestimeensä WhatsApp lisäsi reaaliaikaisen paikannuksen pikaviestimeensä (19.10.2017 18:21)
WhatsApp kertoi pari päivää sitten lisänneensä uuden ominasuuden viestisovellukseensa. Maailman suosituimman pikaviestimen uusin ominaisuus ei kuitenkaan koske sinänsä itse viestejä paljoakaan, ....
Google Mapsiin lisättiin muita planeettoja ja avaruuden kohteita Google Mapsiin lisättiin muita planeettoja ja avaruuden kohteita (19.10.2017 18:03)
Googlen kartat ovat mahtava apu niin mobiililaitteissa kuin työpöytälaitteilla, mutta niiden avulla voi myös oppia uutta ympäristöstään tai vaikkapa maapallon toiselta puolen. Nyt hakujätti ....

Uutisarkisto