AfterDawn logo

EA:n toimitusjohtaja eroaa: syynä heikko taloudellinen tulos

Teemu Laitila Teemu Laitila
2 kommenttia

Pelikustantaja Electronic Artsin toimitusjohtaja John Riccitiello eroaa tehtävästään. Riccitiello perustelee siirtymistään syrjään yhtiön odotettua heikommalla taloudellisella menestyksellä.

- Päätökseni jättää EA johtuu siitä, että olen vastuussa yhtiön taloudellisesta tuloksesta. Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että tulos on joko tulosarviomme alapäässä tai hieman sen alla ja emme myöskään ole kyenneet noudattamaan viime vuonna asetettua sisäistä toimintasuunnitelmaa. Minä olen siitä 100 prosenttisesti vastuussa, Riccitiello kirjoittaa erokirjeessään.

Vaikka EA on ollut viime aikoina julkisuudessa täysin penkin alle menneen SimCity-julkaisun takia, TechChrunchin lähteiden mukaan fiasko ei ollut varsinainen viimeinen kamelin selän katkaissut korsi. Palvelinongelmien vaivaamasta julkaisusta huolimatta tuorein SimCity on EA:n mukaan sarjan tähän mennessä suosituin peli ja sitä on myyty jo yli miljoona kappaletta.


EA on koko pelialan tavoin ollut viime vuosina muutospaineessa, kun konsolit ja tietokoneet korvataan yhä useammin erilaisilla mobiililaitteilla.

2 KOMMENTTIA

Lumikki1/2

Tätä on pakko kommentoida.

Siis jos yrityksen idea on olla ylimielinen ja olla välittämättä asiakaiden toiveista ja tarpeista. Niin mihin muuhun se voi johtaa kuin huonoon tulokseen tai tilanteeseen.

Hyvä yritys pyrkii siihen että sekä yritys että sen asiakkaat ovat tyytyväisiä. EA:n asiakkaat eivät ole olleet tyytyväisiä pitkään aikaan. EA:n ongelma on että se laittaa omat tarpeensa asiakkaiden tarpeiden edelle. Sitten ne kehtaa vielä kysyä miksi EA:lla on huono maine.

Tuo SimCity juttu oli uusin, sitä ennen Orion Client ja monet muut pelit. Asiakkaat kertoivat EA:lle missä ongelmat ovat, mutta EA vain sanoo meillä on visio me tiedämme mitä teemme, ei ole mitään korjattavaa.

johtaja592/2

Heitti paskaa tuulettimeen (Origin & SimCity ongelmat) ja juoksi karkuun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT